Mielipide    |   Lukijan mielipide

Onko Suomi musiikin ihmemaa tulevaisuudessakin?

Musiikki ja koulutus ovat olleet osa Suomen menestystarinaa.

Säveltäjä Jean Sibeliuksen syntymäpäivänä 8. joulukuuta vietetään suomalaisen musiikin päivää. Kansallissäveltäjämme olisi varmasti innoissaan siitä, että musiikkikoulutus on Suomen tunnetuimpia huippuosaamisen alueita ja jatkuva ihmettelyn aihe maailmalla. Mutta Sibelius saattaisi olla myös huolissaan: Mitä hän ajattelisi koulutusleikkauksista? Onko musiikin ihmemaassa kaikki hyvin?

Ymmärtääksemme nykyisyyttä pitää tuntea menneisyys. Suomeen on rakennettu 1960-luvulta alkaen vahva musiikki­oppilaitosten verkosto, jota muun muassa koulujen musiikin­opetus ja musiikkiluokat, kirkon musiikkikasvatus ja monimuotoinen yhdistys- ja vapaaehtoistoiminta täydentävät.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tulokset puhuvat puolestaan: tuskin missään muualla maailmassa on väkimäärään suhteutettuna yhtä paljon iloisia musiikinharrastajia, aktiivisia konserteissa kävijöitä ja kansainvälisesti menestyneitä muusikoita kuin Suomessa. Musiikki koskettaa meitä muskarista palvelutaloon.

Viime vuosina suomalaisen koulutuskentän yli on pyyhkinyt voimakas säästöjen ja rakenteellisten uudistusten aalto. Musiikin kaltainen pieni erityisala on heikoilla, koska koulutus vaatii muista poikkeavia varusteita ja opetusjärjestelyjä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Leikkaukset ovat näkyneet erityisesti ammattikorkeakouluissa ja toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa mutta myös musiikkiopistojen, musiikkilukioiden ja -luokkien toiminnassa sekä yliopistojen musiikkitieteellisessä koulutuksessa. Vuosikymmenten rakentamisvaiheen jälkeen on siirrytty purkamistyöhön ilman selkeää suunnitelmaa ja vastuita.

Voimme tehdä valinnan: joko jäämme ajelehtimaan muutosten ristiaallokkoon tai kokoamme voimamme, jotta korkeatasoinen musiikin opiskelu ja harrastaminen on jatkossakin mahdollista kaikkialla Suomessa.

Tarvitsemme musiikkialan toimijoiden yhteisen näkemyksen siitä, miten kaikkien osaamista ja voimavaroja voidaan käyttää viisaammin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia on tehnyt aloitteen ­Musiikkikoulutus 2030 -visiosta koko Suomen musiikkikoulutuskentän kokoavana yhteisenä hankkeena. Visio esitellään Helsingissä vuonna 2020 pidettävässä International Society for Music Educationin konferenssissa, joka kokoaa Suomeen parituhatta musiikkikoulutuksen asiantuntijaa ympäri maailman.

Musiikki ja koulutus ovat olleet osa Suomen menestystarinaa. Koulutusleikkaustenkin aikana pienen maan tulisi panostaa omiin vahvuusalueisiinsa.

Työn edellytyksistä – koulutuksen resursseista ja rakenteista – on kuitenkin huolehdittava nykyistä määrätietoisemmin ja järjestelmällisemmin. Se edellyttää yhteistä visiota ja tahtoa panostaa musiikkikoulutuksen kehittämiseen. Sitä uskoisi ­musiikin ihmemaasta olevan.

Kaarlo Hildén

dekaani

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lukijan mielipide
  • Musiikki
  • Koulutus
  • Mielipide

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Venäläinen huippu­robotti paljastui ihmiseksi

    2. 2

      Perussuomalaisten kansan­edustaja vertasi EU:ta natsi-Saksaan ja suututti muut puolueet edus­kunnassa – ”Nyt ylitettiin sopivuuden ja totuuden rajat”

    3. 3

      Uusin Harry Potter -elokuva raivostuttaa vanhoja Potter-faneja – eikä ihme, koska se paljastaa asioita, joiden ei pitänyt olla edes mahdollisia

    4. 4

      Valtionsyyttäjä yritti viestittää poliisi­johdolle Jari Aarnion oudosta yhteydestä jengi­pomoon jo 10 vuotta sitten – ”Koin velvollisuudekseni kertoa, että tässä on jotain outoa”

    5. 5

      Räjähdysmäisen tulipalon sytyttämisestä ja murhan yrityksestä Käpylässä epäilty mies antautui poliisille

    6. 6

      Autoilijalta vaaditaan nyt suuria muutoksia: Työryhmä tekisi autoilusta niin kallista, että kaikki vaihtaisivat menopeliä

    7. 7

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    8. 8

      Pitäisikö ylipainon vuoksi sairastuneen maksaa hoito itse? Tutkija uskoo tietävänsä ainoan keinon, jolla koko kansa saadaan laihtumaan

      Tilaajille
    9. 9

      Angela Merkel katseli punaiselta matolta, kun lapsilukko sulki Theresa Mayn autoonsa – tämä oli paras brexit-vertauskuva ehkä ikinä

    10. 10

      Miestä epäillään vakavasti sairaan lapsen murhasta Nurmijärvellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    2. 2

      HS Strasbourgissa: Verityön jäljet näkyvät kaupungin keskustassa, turvatoimia tiukennettu – Epäiltyä etsitään yhä, tämä hyökkäyksestä tiedetään

    3. 3

      Autoilijalta vaaditaan nyt suuria muutoksia: Työryhmä tekisi autoilusta niin kallista, että kaikki vaihtaisivat menopeliä

    4. 4

      Käpylän räjähdysmäistä tulipaloa tutkitaan murhan yrityksenä – Poliisi julkaisi kuvan epäillystä, jonka uskotaan heittäneen asuntoon poltto­pullon

    5. 5

      Kauppakeskus Redi aikoo nyt ratkaista ongelmat 30 000 euron kilpailulla – Miksi ei vain piirretä nuolia lattiaan?

    6. 6

      Tältä näyttävät joulun uudet herkut – kokeile suosikkiasi tämän vuoden joulupöydässä, ja muista myös rakkaat klassikkoreseptit

    7. 7

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    8. 8

      Räjähdysmäisellä tulipalolla Käpylässä tehdystä murhan yrityksestä epäilty mies jatkaa pakoaan, poliisi julkaisi nimen – ”Kiinnisaaminen välttämätöntä”

    9. 9

      Kun raskaus ei vain ala – Yhä useampi pari joutuu turvautumaan hedelmöityshoitoihin, eikä syy ole pelkkä lasta haluavien iäkkyys

      Tilaajille
    10. 10

      Pitäisikö ylipainon vuoksi sairastuneen maksaa hoito itse? Tutkija uskoo tietävänsä ainoan keinon, jolla koko kansa saadaan laihtumaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    2. 2

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    3. 3

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    4. 4

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    5. 5

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    6. 6

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    7. 7

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    8. 8

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    9. 9

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tänään – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    10. 10

      Kahden eri miehen epäillään yrittäneen suistaa linja-auton tieltä kahdella paikkakunnalla – Bussiyhtiön toimitusjohtaja kertoo HS:lle, mitä Uuraisilla tapahtui 85 kilometrin tuntivauhdissa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. HS-raati löysi viiden tähden jouluviinin – Portugalin punaviineissä on joulupöytään sopivaa täyteläisyyttä ja kiehtovaa aromikkuutta Tilaajille
    3. Pahasti velkaantunut Italia saattaa sittenkin taipua komission tahtoon ja karsia menojaan
    4. Omat yrittävät kaataa pääministeri Mayn – brittimedia ennakoi Mayn voittavan keskiviikkoillan luottamusäänestyksen
    5. Räjähdysmäisen tulipalon sytyttämisestä ja murhan yrityksestä Käpylässä epäilty mies antautui poliisille
    6. YK:n pääsihteeri palasi yllättäen Katowicen ilmasto­kokoukseen kirittämään vaikeita neuvotteluja – suomalaiset toiveikkaita
    7. Venäläinen huippu­robotti paljastui ihmiseksi
    8. Pääkaupunkiseudun parhaaksi valittu Mikko Korhonen suhtautuu maltillisesti olympialaisiin: ”Ei mitään ihmeempiä viboja aiheuta” – Kimi Räikkönen palkittiin vuoden urheiluteosta
    9. Perussuomalaisten kansan­edustaja vertasi EU:ta natsi-Saksaan ja suututti muut puolueet edus­kunnassa – ”Nyt ylitettiin sopivuuden ja totuuden rajat”
    10. Tunti sitten
    11. Kiisteltyä Meilahden huvila-alueen kaavaa käsiteltiin valtuustossa, mutta pääosan varasti liito-orava – ”Liito-oravakysymys otetaan huomioon myös vastaisuudessa”
    12. HS Strasbourgissa: Verityön jäljet näkyvät kaupungin keskustassa, turvatoimia tiukennettu – Epäiltyä etsitään yhä, tämä hyökkäyksestä tiedetään
    13. Näytä lisää