Mielipide    |   Kolumni

Panostus lapsiin olisi ratkaisu edessä häämöttävään hyvinvointivaltion umpikujaan

Ennalta ehkäisevät toimet lapsiperheiden tukemiseksi parantavat merkittävästi lasten terveydentilaa ja koulutuloksia sekä myöhempää työllistymistä ja menestymistä elämässä.

Suomella on julkisen talouden kestävyysvaje: verotulot eivät nykyisin veroastein pidemmän päälle riitä nykyperusteisten julkisten menojen rahoittamiseen. Tätä ongelmaa ei sovi unohtaa vaalilupauksia annettaessa.

Iäkkäiden osuus väestöstä kasvaa, mikä lisää eläke- sekä terveydenhoito- ja hoivamenoja. Valtiovarainministeriö on arvioinut, että ikäsidonnaiset julkiset menot kasvavat vuosittain 400–500 miljoonaa euroa ilman uusia päätöksiä voimassa olevan lainsäädännön perusteella. Tuon verran tarvitaan vuosittain uusia menoleikkauksia budjettivajeen kasvun estämiseksi. Ikääntymiseen liittyvä menoautomatiikka selittää osaltaan kestävyysvajeen kutistamisen vaikeutta.

Monet hyvinvointipalvelut – päivähoito, koulu, vanhusten hoiva – ovat työvaltaista toimintaa. Kasvokkain tapahtuvissa palveluissa tarvitaan käsiä ja aikaa. Tuottavuutta on vaikeampi nostaa kuin teollisuudessa tai muissa palveluissa.

Palkat nousevat kuitenkin eri toimialoilla ajan mittaan saman verran. Siksi hyvinvointipalveluilla on taipumusta kallistua suhteessa muuhun toimintaan. Paradoksi: Suomi on vauraampi maa kuin koskaan, mutta hyvinvointipalvelujen turvaaminen sen kuin vaikeutuu.

Vaalikeskusteluissa luvataan lisämenoja hyviin tarkoituksiin. Tällaisia ovat esimerkiksi terveydenhuolto, sosiaaliturva, eläkkeet, kulttuuri, ympäristönsuojelu, koulutus ja tutkimus, perhepolitiikka, poliisivoimat sekä tie- ja rataverkot. Tämän päälle tulevat Puolustusvoimien mittavat hankinnat.

Tällä tiellä ajaudutaan valtion lisävelkaantumiseen ja kestävyysvajeen kasvuun entisestään. Viime kädessä häämöttää todellinen hyvinvointivaltion umpikuja. Politiikassa kaivataan ankaraa menojen priorisointia. Lisäksi tulisi jatkaa pyrkimyksiä työllisyysasteen nostamiseksi ja unohtaa lupaukset veronkevennyksistä.

Eri etupiirien edustajat esittävät mielellään, että juuri heidän vaatimansa menot ovat hyödyksi koko kansantaloudelle myönteisten ”ulkoisvaikutusten” ansiosta. Nämä menot eivät kuulemma ole kuluja vaan investointeja tulevaisuuteen. Koulutuksen ja tutkimuksen saralla näitä väitteitä voidaan myös pitää jossain määrin perusteltuina. Nuorten ikäluokkien koulutustasoa on pyrittävä kohottamaan työelämän vaatimusten mukaisesti.

Vakuuttavaa ja tutkimukseen perustuvaa näyttöä myönteisistä ulkoisvaikutuksista on perhepolitiikan osalta. Tutkimusten mukaan ennalta ehkäisevät toimet ongelmista kärsivien lapsiperheiden tukemiseksi parantavat merkittävästi lasten terveydentilaa ja koulutuloksia sekä myöhempää työllistymistä ja menestymistä elämässä.

Varhaisvuosina saadun tuen ansiosta elämässään pärjäävä yksilö aiheuttaa pienempiä terveydenhoito- ja sosiaalimenoja sekä maksaa enemmän veroja yli koko elinkaaren tarkasteltuna, mikä pienentää julkisen talouden kestävyysvajetta.

Talousnobelisti James Heckman esitti vuosikymmeniä sitten, että yhden dollarin panostus ongelmaperheiden lasten varhaiskasvatukseen antaa jopa kahdeksan dollarin tuoton – jos panostukset kohdennetaan hyvin. Ei ole itsestään selvää, että Heckmanin sääntö pätee Suomessa. Tutkimukset muista Pohjoismaista ja tiedot Suomesta antavat kuitenkin aihetta ajatella, että oikein kohdennetut panostukset lapsipolitiikkaan ovat meilläkin tuottoisia.

Lapsiperheiden asema on Suomessa kansainvälisesti hyvä, mutta lapsiköyhyys on pitkään ollut kasvussa. Lasten ja nuorten käyttäytymishäiriöt ja mielenterveysongelmat ovat yhä tavallisempia. Syrjäytyneitä nuoria on kosolti, ja ylisukupolvinen eriarvoisuus on lisääntymässä.

Harkinnan arvoisia uudistusten ja lisäpanostuksen kohteita ovat muun muassa lapsiköyhyys, subjektiivinen päivähoito-oikeus, päiväkotien ryhmäkoko, vanhempainvapaat sekä koulukuraattoreiden ja psykologien saatavuus. Lastensuojelu ja sen piirissä olleiden nuorten tukipalvelut ovat tärkeitä. Oppivelvollisuusiän korottamiselle on perusteita.

Etusijalle tulee asettaa lapsen oikeudet ja perheiden hyvinvointi sekä huoli Suomen alhaisesta syntyvyydestä. Hyvin kohdennetut panostukset lapsipolitiikkaan ovat tehokas keino vähentää julkisen talouden kestävyysvajetta (”win-win”). Toivoa sopii, että sekä kestävyysvaje että lapsipolitiikka nousevat vaalikeskustelujen keskiöön.

Kirjoittaja on taloustieteen emeritusprofessori ja pitkän linjan talousvaikuttaja.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    2. 2

      Jussi Halla-aho: Twitter-tilini on lukittu

    3. 3

      ”Se on täysin seko­päistä” – Ruotsalaiset hullaannuttanut huuli­täytetrendi leviää myös Suomessa, eikä toimintaa valvo kukaan

      Tilaajille
    4. 4

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    5. 5

      Oulun imaamilla on vahva viesti seksuaalirikoksista epäillyille miehille: ”Te olette leimanneet koko muslimiyhteisön”

    6. 6

      NBA-tähden vaimolta viiltävä kuitti Donald Trumpille, joka tarjosi 2 900 dollarilla pikaruokaa jalkapallomestareille: ”Ei mitään 10 sentin dippiä”

    7. 7

      Helsingin liikenne takkuaa torstaina: Junia peruttu, kaikkia katuja ei mitenkään ehditä aurata – ”Vähän realismia toivoisin”

    8. 8

      Netissä leviää viraali teoria, jonka mukaan yksi perhepizza on enemmän kuin kaksi normaalia – Testasimme, voiko järjetön väite pitää paikkansa

    9. 9

      Lumimyräkkä sotkee torstaina Etelä-Suomen liikenteen, Finnair peruu yli 40 lentoa – Tieliikennekeskus: Pysykää kotona, jos mahdollista

    10. 10

      Vierailimme Saariselän luksus­loma­kylässä, jossa yöpyvät Hollywood-tähdet – Omistaja Jussi Eiramo kertoo HS:lle, miksi hän maksoi ”muutaman miljoonan” rakentaakseen nykytaide­gallerian keskelle korpea

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    3. 3

      Netissä leviää viraali teoria, jonka mukaan yksi perhepizza on enemmän kuin kaksi normaalia – Testasimme, voiko järjetön väite pitää paikkansa

    4. 4

      ”Se on täysin seko­päistä” – Ruotsalaiset hullaannuttanut huuli­täytetrendi leviää myös Suomessa, eikä toimintaa valvo kukaan

      Tilaajille
    5. 5

      New Yorkin rotat puolustavat reviiriään vimmatusti – Maailman vallannut jyrsijä yllättää yhä tutkijat käytöksellään

    6. 6

      Lumimyräkkä sotkee torstaina Etelä-Suomen liikenteen, Finnair peruu yli 40 lentoa – Tieliikennekeskus: Pysykää kotona, jos mahdollista

    7. 7

      Asukas jonotti edullista kotia hyvällä paikalla 27 vuoden ajan – Vain sinnikkäimmät saivat asumisoikeus­asunnon Kalasataman kupeesta

    8. 8

      Vierailimme Saariselän luksus­loma­kylässä, jossa yöpyvät Hollywood-tähdet – Omistaja Jussi Eiramo kertoo HS:lle, miksi hän maksoi ”muutaman miljoonan” rakentaakseen nykytaide­gallerian keskelle korpea

      Tilaajille
    9. 9

      Vuosikausia odotettu suomalainen suurelokuva Iron Sky 2 on valtava pettymys – ”Aivan hirveän huono elokuva”, kirjoittaa HS:n elokuvakriitikko yhden tähden arviossaan

    10. 10

      Oulun imaamilla on vahva viesti seksuaalirikoksista epäillyille miehille: ”Te olette leimanneet koko muslimiyhteisön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    2. 2

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    3. 3

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    4. 4

      Radikaalit pääsivät niskan päälle perussuomalaisten nuorisojärjestössä – suljetulla keskustelupalstalla julistetaan rotuoppia ja haukutaan Halla-ahoa

      Tilaajille
    5. 5

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    6. 6

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Kirkon perustuksista kaivettiin kyynärän mittainen kuparikapseli Vantaalla – Sisältä löytyi viesti menneisyydestä

    8. 8

      Miksi suomalaismiehet hakevat puolisonsa Aasiasta? Tästä kertoo Ylen Tuontirakkautta-sarja, joka suututti osallistujapariskunnan

    9. 9

      Yksi aikakausi päättyy: Helsingin Hämeentie suljetaan autojen läpiajolta ensi kuun jälkeen – lopullisesti

    10. 10

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    11. Näytä lisää