Mielipide    |   Lukijan mielipide

Kalliit hoitokotimaksut ovat pois myös kotiin jäävältä puolisolta

Vuosikymmenien ajan vanhemmillani olivat ”yhteiset tulot”. Ne hupenivat yhtäkkiä lähes täysin isäni hoitomaksuihin.

Helsingin Sanomissa oli ansiokas juttu palveluasumisen hinnoittelusta (18.1.). Asia, jota jutussa ei käsitelty ollenkaan, on kotiin jäävän puolison asema. Miten käy pienempituloisen puolison, kun hänen parempituloinen puolisonsa joutuu tehostetun palveluasumisen hoitokotiin?

Omien, yli 80-vuotiaiden vanhempieni kohdalla kävi niin, että parempaa eläkettä (brutto noin 3 000 euroa kuukaudessa) saanut isäni joutui tehostetun palvelun paikalle kunnalliseen hoitokotiin. Hoitokodin maksut nielivät lähes kokonaan hänen eläkkeensä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kotiin jäi äitini, joka ei pitkästä mutta pienipalkkaisesta työurasta huolimatta saanut edes takuueläkettä, koska hän oli aikoinaan jäänyt niin sanotulle varhennetulle vanhuuseläkkeelle.

Vuosikymmenien ajan vanhemmillani olivat olleet ”yhteiset tulot”. Nyt ne hupenivat yhtäkkiä lähes täysin isäni hoitomaksuihin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pelkästään talouden kannalta voi kärjistäen sanoa, että oli onni, ettei isäni elänyt hoitokodissa kauan. Hänen kuoltuaan äitini alkoi saada leskeneläkettä, joka turvaa hänen loppuelämänsä. Jos isäni elämä olisi jatkunut, äitini olisi todennäköisesti jäänyt lastensa taloudellisen avun varaan tai joutunut toimeentulotuen asiakkaaksi.

Aiemmin, kun kunnat vielä tarjosivat enemmän laitoshoitoa, molempien puolisoiden tulot laskettiin yhteen ja hoitoon joutuvalta parempituloiselta perittiin yhteissummasta 42,5 prosenttia. Näin kotiin jäävällekin jäi jotain.

Tehostettu palveluasuminen on monen asiakkaan kohdalla täysin samaa kuin entinen laitoshoito, vain nimi on toinen. Siinä puoliso on kuitenkin kokonaan unohdettu, myös silloin, kun hoitoa järjestää kunta.

Miten on uudessa asiakasmaksulaissa, jota eduskunta parhaillaan käsittelee? Ovatko sen laatijat muistaneet kotiin jäävää puolisoa vai onko tilanne se, että tulevaisuudessakin vasta parempituloisen puolison kuolema pelastaa kotiin jääneen talousahdingolta?

Hoitomaksut yllättivät

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      S-ryhmä julkaisi tomaattisäilykkeidensä tuottajista karun raportin, josta muut voisivat ottaa mallia

    2. 2

      Yksi Helsingin hienoimmista ravintolasaleista oli vaarassa – Klassikkoa ei tärveltykään, ja kohta sinne pääsee taas syömään

    3. 3

      Punnerrustesti ennustaa sydänterveyttä – yksinkertaisen testin voi tehdä missä ja koska vain

    4. 4

      Varusmiespalvelussa suurin uudistus vuosikymmeniin: alokasajasta tehdään entistä kevyempi, taistelua harjoitellaan virtuaaliympäristössä

    5. 5

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    6. 6

      Ruotsi antoi pullan, Suomi lisäsi hillon – Miksi Ruotsissa ei ole kuultukaan meidän tavastamme syödä laskiaispullia?

    7. 7

      Käsittämätön pörssitiedote saattoi rikkoa lakia: ”Mukautuvat hydridi-infrastruktuurit, jotka pohjautuvat johtaviin teknologia-alustoihin ja -kumppanuuksiin, takaavat liiketoiminnan ketteryyden”, totesi Tieto

      Tilaajille
    8. 8

      Oli huippulukio, oli harrastukset, oli liikaa intoa ja liian vähän aikaa – Ja niin Elena Shemyakin mieli hajosi

      Tilaajille
    9. 9

      Uusia superkameroita nousee teiden varsille jo ensi kuussa – Tuleeko ylinopeuksista rahantekokone valtiolle?

    10. 10

      Kahdeksan vuotta sitten Jussi Andelin kirjoitti hakukoneeseen sanan ”ero” – Siitä alkoi tapahtumaketju, joka paljasti kokonaisen jätettyjen miesten maailman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    2. 2

      3 000 opiskelijan kampus vajoaa Espoossa ja suljetaan pika­vauhtia

    3. 3

      Oli huippulukio, oli harrastukset, oli liikaa intoa ja liian vähän aikaa – Ja niin Elena Shemyakin mieli hajosi

      Tilaajille
    4. 4

      Helsingin Hämeentie suljetaan autojen läpiajolta lopullisesti kahden viikon päästä – Näin historiallinen liikennemullistus etenee

    5. 5

      Punnerrustesti ennustaa sydänterveyttä – yksinkertaisen testin voi tehdä missä ja koska vain

    6. 6

      Uusia superkameroita nousee teiden varsille jo ensi kuussa – Tuleeko ylinopeuksista rahantekokone valtiolle?

    7. 7

      Mitä tehdä, kun lapsi muuttuu yhdessä yössä vieraaksi ihmiseksi? Kirsi Könösen ympärille kokoontuu voipuneita äitejä

      Tilaajille
    8. 8

      Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

    9. 9

      Mitä Trumpin julistus käytännössä tarkoittaa? Seuraavaksi muurista kiistellään luultavasti oikeudessa

    10. 10

      Käytä pieniä tukisanoja kehuessasi itseäsi – näistä ilmaisuista muut eivät ärsyynny

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Karski moottoripyörämies lähestyi minua parkkipaikalla eikä jättänyt perääntymiselle tilaa – hetken päästä seisoimme vaiti ja näin, millainen voima piilee eläimessä

    2. 2

      Olli Lindholmista kirjan tehnyt Arno Kotro kertoo Lindholmin olleen perillä terveysongelmistaan vuonna 2017: ”Hän tiesi elävänsä veitsenterällä”

    3. 3

      Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

    4. 4

      Microsoft: Älkää käyttäkö Explorer-selainta

    5. 5

      Ihmisellä voi olla kehossaan litroja ylimääräistä vettä – Näillä kuudella vinkillä vähennät turvotusta

      Tilaajille
    6. 6

      Kolmen metrin pudotuksesta jäi muistoksi rollaattori, jonka vauhti vain kiihtyy – Kirsti Paakkanen täyttää 90 vuotta ja muuttaa 300-neliöiseen makuuhuoneeseen

      Tilaajille
    7. 7

      Lojumme itsemme kuoliaaksi – Alkukantaisen Tsimané-heimon esimerkki osoittaa, miksi ”meidän on liikuttava selviytyäksemme hengissä”

      Tilaajille
    8. 8

      Miksi Pohjois-Suomessa on paljon enemmän rivoja paikannimiä kuin etelässä? Vittulampien ja Paskaperien taustalla on monia hyviä syitä

    9. 9

      Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm, 54, on kuollut – Yhtye vahvisti syyksi sairauskohtauksen

    10. 10

      Ostaja löi sokkona pöytään voittavan tarjouksen Kivihaan 100-vuotiaasta puutalosta – Kohta alkoi kaduttaa

    11. Näytä lisää