Mielipide    |   Lukijan mielipide

Laitosvanhuksilla on oikeus terveeseen suuhun

Hampaiden kunnollinen puhdistaminen ei edellytä ammattitutkintoa, vaan kuka tahansa hoitohenkilökunnasta voi sen tehdä.

”Paksu plakki peittää laitosvanhusten hampaita”, raportoi tuore tutkimus (Suomen Hammaslääkärilehti 14/18). Surullisin löydös oli se, että hampaallisista laitosvanhuksista 98 prosentilla hampaat olivat plakin peitossa.

Juuri puhdistettu hampaanpinta kolonisoituu nopeasti syljen mikrobeilla. Suojaisissa kohdissa, kuten ienrajoilla ja hampaiden väleissä, mikrobikasvusto alkaa paksuuntua ja muuttuu vähitellen patogeeniseksi. Muutaman päivän kuluttua ikenet reagoivat mikrobiärsytykseen ja nähdään tyypillinen tulehdusreaktio: turvotus ja verenvuoto.

Jos vanhuksella on täysi hampaisto ja kaikki ikenet tulehtuneet, hänellä saattaa olla kämmenen kokoinen haava suussaan. Se syöttää jatkuvasti mikrobeja verenkiertoon.

Myös syljeneritys on vanhuksilla usein alentunut ja pureskelu olematonta, joten plakkia voi esiintyä runsaasti kaikilla pinnoilla. Osa siitä niellään ruuan mukana, mutta osa voi päätyä hengitysteihin ja aiheuttaa esimerkiksi keuhkokuumeen, joka voi olla vanhukselle kohtalokas.

Hammasvaivat voivat myös aiheuttaa dementoituneille vanhuksille aggressiivisuutta ja käytöshäiriöitä, joita lääkitään turhaan.

Hampaiden kunnollinen puhdistaminen ei edellytä ammattitutkintoa, vaan kuka tahansa hoitohenkilökunnasta voi sen tehdä. Aikaa kuluu kahdesta kolmeen minuuttia päivässä. Sähköhammasharja on puhdistamiseen paras väline. Muutamalla eurolla saa lisäksi hyvän otsalampun, jolla näkee myös takahampaisiin.

Tärkeintä on puhdistaa systemaattisesti ienrajat ja hampaiden välit molemmilta puolilta. Vanhan plakin poisto ienrajoilta aiheuttaa aluksi verenvuotoa, mutta tulehdus paranee muutamassa päivässä. Vuotavaa kohtaa ei pidä koskaan jättää harjaamatta, vaan se tulee puhdistaa entistä paremmin. Terve ien ei vuoda harjatessa. Tämä on samalla osoitus siitä, että puhdistus on riittävän tehokasta.

Ammattihenkilön apua tarvitaan, jos potilaalla on muita ongelmia, kuten hammaskiveä, reikiä, syventyneitä ientaskuja tai hampaan ydinkudoksen tulehduksia. Tämä työ valuu kuitenkin hukkaan, jos suun päivittäinen puhdistus ei toteudu.

Hoitolaitoksissa on nykyisin yhä enemmän henkilöitä, jotka ovat vuosikymmeniä huolehtineet hyvin hampaistaan. He saavat muutoin hyvää hoitoa, mutta hampaista ei välitä kukaan.

Hoitohenkilöstöä on kieltämättä monissa laitoksissa niukasti, ja kiire mainitaankin yhdeksi syyksi sille, miksi hampaita ei ole puhdistettu. Entä jos jossain muualla elimistössä olisi mikrobien peittämä haava. Olisiko oikein jättää se hoitamatta?

Hampaan pinta on mainio kasvualusta mikrobeille. On lämpöä, kosteutta ja ravinteita. Nykyinen pehmeä ravinto ja pureskelu eivät puhdista hampaita riittävästi. Ongelmat kärjistyvät vanhoilla ja sairailla. Ainut keino ylläpitää suun terveyttä on puhdistaa hampaat päivittäin kaikilta pinnoilta – erityisesti ienrajoilta.

Jorma Jokela

hammaslääketieteen tohtori

Korpilahti, Jyväskylä


Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinki vartioi tyhjää puutaloa yötä päivää Kumpulassa – Operaation hinta jopa 60 000 euroa kuukaudessa, arvioi turvallisuusalan yritys

    2. 2

      Kartta näyttää, miltä Helsingin alueilta sijoittajat himoitsevat asuntoja

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin eteläiseen kärkeen suunnitellaan koteja yli 7 000 ihmiselle – Tie pois vie tuskaisen ruuhkasumpun kautta

    4. 4

      Kun lapsi raivoaa, vanhemman tehtävä ei ole ratkaista asiaa – on tärkeämmän oppitunnin aika

      Tilaajille
    5. 5

      Nuohous vapautuu ja markkinoille on jo tulossa yritys, joka viranomaisten mukaan kaupittelee remontteja lainvastaisesti

    6. 6

      Jatkuva hyvä päivä saattaa olla merkki toksisesta positiivisuudesta

    7. 7

      Lapsen raiskauksesta tuomittu selvisi ehdollisella tuomiolla, koska vankila olisi haitannut miehen ”sosiaalista selviytymistä”

      Tilaajille
    8. 8

      Yksi katse muistuttaa toivon heittäneestä lama-Suomesta – Iltalypsyn karjakko kertoo, miten syntyi armoton satiiriohjelma, jota ei enää voisi tehdä

      Tilaajille
    9. 9

      Tutkijat: Maapallon lähin naapuriplaneetta onkin Merkurius

    10. 10

      Roskiin hukkuva Moskova vie jätteensä satojen kilo­metrien päähän: ”Vaikka olen itse ollut miliisinä, yllätyin, millaista korruptiota tässä on”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    2. 2

      En pystynyt keskittymään, ja kaikki ylimääräinen aika oli maailmasta kadonnut. Löysin tähän syypään luikertelemasta sänkyni takaa.

    3. 3

      Kartta näyttää, miten ylivoimaisesti yksi automerkki on valloittanut Helsingin seudun

      Tilaajille
    4. 4

      Sairaaloiden Apotti-tietojärjestelmä on satoja miljoonia maksanut susi, jota ei olisi pitänyt päästää edes testikäyttöön

    5. 5

      Maailman ehkä harvinaisin muumimuki tulee myyntiin huhtikuussa huutokaupassa Turengissa

    6. 6

      Harvinainen möhkäkala ajautui rantaan Australiassa, jopa tuhat­kiloiseksi kasvavaa eläintä luultiin ensin laivan hylyksi

    7. 7

      Helsinkiläis­naisen patjan alta löytyi testamentti, joka käynnisti sotkuisen riidan: Korkein oikeus jätti rahoja vaatineet hyvän­tekeväisyys­järjestöt nuolemaan näppejään

    8. 8

      Legendaarinen Roudasta rospuuttoon -sketsi ei olisi syntynyt ilman Petteri Summasen omaa tragediaa: ”Lapsuuteni oli turvallinen ja ihana, ja yhtäkkiä se loppui”

      Tilaajille
    9. 9

      Tutkijat: Maapallon lähin naapuriplaneetta onkin Merkurius

    10. 10

      20 vuotta sitten The Matrix muutti tapaamme katsoa elokuvaa – Nyt feminismiä vihaava äärioikeisto käyttää sitä hyväkseen tavalla, jota tekijät eivät koskaan olisi uskoneet mahdolliseksi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvilleni saa nauraa, sanoo Iiu Susiraja, mutta hiljenee kun katselee lukioaikaista valokuvaa itsestään

    3. 3

      Uuden-Seelannin terrori-iskusta epäilty sai murhasyytteen, ainakin 50 ihmistä kuollut

    4. 4

      Kun Siskonpedistä tuttu Niina Lahtinen vei yksivuotiaansa päiväkotiin, vanhempainiltaan kutsuttiin psykologi paikalle: ”Vastuu ja syyllistäminen lankeavat lähinnä naisille”

      Tilaajille
    5. 5

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    6. 6

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    7. 7

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    8. 8

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    9. 9

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    10. 10

      ”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä puhutaan” – Satumaa-tango täyttää 20 vuotta ja nyt Maija Vilkkumaa kertoo, miksi biisi saattoi sanoittaa perussuomalaisten nousun

      Tilaajille
    11. Näytä lisää