Mielipide    |   Lukijan mielipide

Puoluekuri tekee kansanedustajista pelkkiä napinpainajia

Ontuva parlamentarismi vähentää politiikan uskottavuutta.

Parlamentarismi on vallankäytön periaate, jossa hallituksen on nautittava eduskunnan luottamusta. Eduskunta käyttää valtaa, jonka se on saanut vaaleissa suoraan kansalta. Kansanedustajien tärkein tehtävä on kansan edustajina valvoa sitä, mitä hallitus tekee.

Eduskuntavaalien jälkeen Suomessa on pääsääntöisesti muodostettu enemmistöhallitus. Enemmistöhallitus voi toteuttaa käytännössä politiikkaansa täysin itsenäisesti, koska sillä on aina enemmistö eduskunnassa eli eduskunnan luottamus.

Vaikka hallitusryhmittymien sisällä olisi eripuraa, puolue- ja ryhmäkuri pitää huolen siitä, että eduskunnan äänestyksissä hallituksen enemmistö on varmistettu. Jos kansanedustaja ei sopeudu ryhmäkuriin, puolue ei enää seuraavissa vaaleissa tue häntä puolueen ehdokkaana. Enemmistöhallitus on tapa kiertää parlamentarismia vaalien väliaikana.

Oppositio on aina vähemmistönä, eikä sillä ole merkitystä hallituksen asioiden hoidon kannalta. Opposition tekemä välikysymys hallituksen luottamuksen punnitsemiseksi on täysin turha, koska enemmistöhallitus saa aina omiltaan luottamuksensa. Välikysymys on vain poliittista teatteria.

Viimeisin esimerkki tästä on vanhusten huonoon hoitoon liittyvä opposition välikysymys. Varsinaisesta asiasta kaikki – niin opposition kuin hallituspuolueidenkin – kansanedustajat olivat yksimielisiä: vanhustenhoitoa on parannettava.

Itse luottamusäänestyksessä hallituspuolueiden kansanedustajat kuitenkin äänestivät välikysymystä vastaan, ja hallitus sai luottamuksen. Luottamusäänestyksen perusteella vanhustenhoito on siis nykyisen hallituksen aikana ollut hyvässä kunnossa.

Parlamentarismi toimii vain kerran neljässä vuodessa eli silloin, kun muodostetaan uusi hallitus eduskuntavaalien jälkeen. Vaalien välillä kansanedustajat eivät ole vastuussa tekemisistään äänestäjilleen, vaan puolueilleen. Tämä on perustuslain vastaista, koska lain mukaan kansanedustaja on velvollinen noudattamaan oikeutta ja totuutta, eivätkä häntä sido muut määräykset. Puoluekuri tekee kansanedustajista pelkkiä napinpainajia, jotka voitaisiin korvata puolueille vaaleissa annetuilla pistemäärillä – lopputulos olisi sama.

Riittääkö nykyinen neljän vuoden välein toteutuva parlamentarismi hallituksen pohjaksi, vai tarvitaanko parlamentaarista valvontaa myös vaalien välillä? Nykyinen käytäntö syö kansanvaltaa ja ennen kaikkea politiikan uskottavuutta.

Suuriin, edessä oleviin taloutta tasapainottaviin päätöksiin ei riitä enemmistöhallitus, joka äärimmillään ajaa hyvin kapeaa politiikkaa, vaan eduskunnan ja eri puolueiden on laajemmin oltava niiden takana. Myöskään puolueiden sisäisiä ristiriitoja ei pidä peitellä.

Kansanedustajien on käytettävä sitä valtaa, mikä heille perustuslain mukaan kuuluu eduskunnassa.

Tapani Huovila

filosofian tohtori, Jyväskylä

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Maailman ehkä harvinaisin muumi­muki saattaa olla peräisin thaimaalaiselta jätelavalta, josta se päätyi 40 eurolla Pohjois-Pohjanmaalle

    2. 2

      Trump kuittasi Isisin kukistamisen omaksi ansiokseen – rehentely on paitsi mautonta myös totuudenvastaista

    3. 3

      Helsingin seudulla kulkee busseja, joissa penkit ovat selkä menosuuntaan – Mistä on kyse, HSL?

    4. 4

      Bernie Sanders ja Trumpin entinen YK-lähettiläs ottivat yhteen synnytyksen hinnasta ”sosialistisessa” Suomessa

    5. 5

      Juha Sipilä puhui Ylen tentissä pehmoisia velkaantumisesta ja liioitteli työmarkkinoiden surkeutta – tässä parhaat palat giffeinä

    6. 6

      Vammaiset ja vanhukset pettyivät uuteen taksilakiin – Helsingin seudulla pelkona myös taksihuijarit

    7. 7

      Kartta näyttää, miltä Helsingin alueilta sijoittajat himoitsevat asuntoja

      Tilaajille
    8. 8

      FT: Boeing asentaa hälytysvalot 737 Max -matkustajakoneisiin

    9. 9

      Vantaalaispitseriaan käveli nälkäinen mies, jolla ei ollut rahaa – omistaja Ahmet Ciray päätti alkaa jakaa ruokaa ilmaiseksi

    10. 10

      Nuohous vapautuu ja markkinoille on jo tulossa yritys, joka viranomaisten mukaan kaupittelee remontteja lainvastaisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kartta näyttää, miltä Helsingin alueilta sijoittajat himoitsevat asuntoja

      Tilaajille
    2. 2

      En pystynyt keskittymään, ja kaikki ylimääräinen aika oli maailmasta kadonnut. Löysin tähän syypään luikertelemasta sänkyni takaa.

    3. 3

      Keskellä kauniaislaista metsää on satavuotias, valtavan talon kivijalka – Taustalla on tarina Stockmannin suvun unelmasta, joka loppui tragediaan

    4. 4

      Kun lapsi raivoaa, vanhemman tehtävä ei ole ratkaista asiaa – on tärkeämmän oppitunnin aika

      Tilaajille
    5. 5

      Bernie Sanders ja Trumpin entinen YK-lähettiläs ottivat yhteen synnytyksen hinnasta ”sosialistisessa” Suomessa

    6. 6

      Helsinki vartioi tyhjää puutaloa yötä päivää Kumpulassa – Operaation hinta jopa 60 000 euroa kuukaudessa, arvioi turvallisuusalan yritys

    7. 7

      Tutkijat: Maapallon lähin naapuriplaneetta onkin Merkurius

    8. 8

      Amsterdam sai tarpeekseen seksi­työläisiä pällistelevistä turisti­ryhmistä

    9. 9

      Jatkuva hyvä päivä saattaa olla merkki toksisesta positiivisuudesta

    10. 10

      ”Esitin, etten ymmärrä mistään mitään” – Nyt puhuu Iltalypsyn karjakko, jonka ikimuistoinen katse pyyhki poliitikoilla pöytää 25 vuotta sitten

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvilleni saa nauraa, sanoo Iiu Susiraja, mutta hiljenee kun katselee lukioaikaista valokuvaa itsestään

    3. 3

      Uuden-Seelannin terrori-iskusta epäilty sai murhasyytteen, ainakin 50 ihmistä kuollut

    4. 4

      Kun Siskonpedistä tuttu Niina Lahtinen vei yksivuotiaansa päiväkotiin, vanhempainiltaan kutsuttiin psykologi paikalle: ”Vastuu ja syyllistäminen lankeavat lähinnä naisille”

      Tilaajille
    5. 5

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    6. 6

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    7. 7

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    8. 8

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    9. 9

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    10. 10

      ”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä puhutaan” – Satumaa-tango täyttää 20 vuotta ja nyt Maija Vilkkumaa kertoo, miksi biisi saattoi sanoittaa perussuomalaisten nousun

      Tilaajille
    11. Näytä lisää