Mielipide    |   Kolumni

Nuoret, on aika nousta valtaan

Nuorten asiat olisivat enemmän esillä ja nuoria olisi enemmän päättäjinä, jos nuoret äänestäisivät aktiivisemmin.

Pian on eduskunta­vaalit, mutta miksi niin harvat poliitikot puhuvat nuorista?

Ja jos he puhuvatkin, miksei edes media reagoi?

Tarvitaanko todellakin jokin megauutinen, jotta vaikkapa nuorten syrjäytyminen nousisi aiheeksi?

Ei olisi kumma, vaikka ennen vaaleja jotain ikävää tapahtuisi. HS:n (9.2.) haastattelussa Valviran ylijohtaja Markus Henriksson oli huolestunut nuorten palveluista ja etenkin käytöshäiriöisten lasten ja nuorten palvelujen tasosta.

Itse asiassa poliitikot ovat tehneet nuorten eteen paljon. On ohjaamoita ja nuorisotakuuta. Myös maksuton tai halpa koulutus on poliitikkojen päätös, mutta tuskin löytyy puoluetta, jonka mielestä nuorison syrjäytymisen estämiseksi olisi tehty tarpeeksi.

Uuden tilaston mukaan 20–24-vuotiaista 38 000 oli työelämän ja koulutuksen ulkopuolella. Se on 14 000 vähemmän kuin vielä vuonna 2015, mutta syrjäytymisvaarassa on yhä aivan liikaa nuoria.

Nuorten asiat olisivat enemmän esillä ja nuoria olisi enemmän päättäjinä, jos nuoret äänestäisivät aktiivisemmin. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa 18–24-vuotiaista äänesti 47 prosenttia. Kaikista ääni-ikäisistä äänesti 69 prosenttia.

Näyttää siltä, eniten äänestämättä jättävät ne nuoret, jotka tarvitsevat elämässään eniten yhteiskunnan palveluja, joista poliitikot päättävät.

Häkellyttävintä oli, että 18–24-vuotiaiden äänestysprosentti oli lähes 70 prosenttia, jos heidän vanhempansa olivat suorittaneet ylemmän korkeakoulututkinnon, ja vain 28 prosenttia, jos vanhemmilla oli vain perusasteen koulutus.

Helsingin yliopiston valtio-opin professori Hanna Wass sanoi Ylen A-studiossa (19.2.), että Suomi on äänestyskäyttäytymisessä luokkayhteiskunta, mutta epätasa-arvoa synnyttäviä mekanismeja ei yritetä poistaa tarpeeksi.

HS:lle Wass sanoo, ettei äänestämistä pidä ajatella ihmisten taustasta ja muusta elämästä vapaana tyhjiönä, johon vaikuttavat vain politiikassa tehtävät muutokset.

Demokratian kannalta nuorten vähäinen äänestäminen on valtava ongelma. Nuorena opittu näyttää yhä useammin jäävän tavaksi. Tämä voi johtaa siihen, että korkeasti koulutetut äänestävät valtaan ihmisiä, jotka eivät tunne köyhien ja syrjäytyneiden elämää.

Mitä tehdä? Wass sanoo, että tehokkain keino on kasvokkain tapaaminen. Se vaatii enemmän keskustelua puolueiden, koulujen ja järjestöjen välillä.

Tästä on puhuttu iät ja ajat, mutta nyt arkuus pois. Politiikasta pitää puhua enemmän, ihan kaikkialla – varhaiskasvatuksesta lähtien.

Kirjoittaja on HS:n politiikan ja talouden toimittaja.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Maailman pienin poikavauva pääsee sairaalasta yli puolen vuoden jälkeen kotiin Japanissa

    2. 2

      Opettajaansa seksuaalisesta häirinnästä syyttänyt nuori nainen poltettiin elävältä Bangladeshissa

    3. 3

      Uudet kansanedustajat häkeltyvät Helsingin asunto­markkinoista: ”Ei sitä yksiötä noin vaan napata”

    4. 4

      Poliisi selvittää: Miten auto on onnistuttu ajamaan kahden aidan ahtaaseen väliin kyljelleen?

    5. 5

      Kriisienratkaisu­järjestö CMI Hussein al-Taeen kirjoituksista: ”Epäasiallinen kommentointi ei ole hyväksyttävää rauhanvälityksen ammattilaisille”

    6. 6

      Yhdysvaltalais­mies rakensi kodin tolpan nokkaan avomerelle, ja nyt häntä uhkaa kuoleman­tuomio Thaimaassa

    7. 7

      Emilia Clarke valehteli olevansa kipeä ja livahti koe­kuvauksiin – Nyt hän on maailman parhaiten palkattuja tv-näyttelijöitä, jonka elämän Game of Thrones muutti

      Tilaajille
    8. 8

      Nämä ovat Helsingin upeimmat työpaikat

    9. 9

      Ensimmäinen muovisiima löytyi merestä Islannissa 1957 – sen jälkeen meret ovat täyttyneet roskasta ja mikromuovia lentää jo ilmavirroissakin

    10. 10

      Mies kuoli hirvikolarissa Lappeenrannassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi selvittää: Miten auto on onnistuttu ajamaan kahden aidan ahtaaseen väliin kyljelleen?

    2. 2

      Timo Soini erehtyi luullessaan, että äänestäjät noudattaisivat hänen toiveitaan

    3. 3

      Uudet kansanedustajat häkeltyvät Helsingin asunto­markkinoista: ”Ei sitä yksiötä noin vaan napata”

    4. 4

      Miltä kuulostaisi viiden euron neliö­vuokra pää­kaupungin keskustassa? Wien keksi, miten asuminen pysyy halpana

    5. 5

      Yhdysvaltalais­mies rakensi kodin tolpan nokkaan avomerelle, ja nyt häntä uhkaa kuoleman­tuomio Thaimaassa

    6. 6

      Emilia Clarke valehteli olevansa kipeä ja livahti koe­kuvauksiin – Nyt hän on maailman parhaiten palkattuja tv-näyttelijöitä, jonka elämän Game of Thrones muutti

      Tilaajille
    7. 7

      Nämä ovat Helsingin upeimmat työpaikat

    8. 8

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    9. 9

      Matti Nykänen varoitti suomalaisia haalimasta omaisuutta, ja suomalaiset uskoivat: osakkeisiin ja rahastoihin sijoitettiin keski­määrin 42 euroa henkeä kohti, raha­peleihin 570 euroa

    10. 10

      Opettajaansa seksuaalisesta häirinnästä syyttänyt nuori nainen poltettiin elävältä Bangladeshissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    2. 2

      Ääniensä näköinen Suomi on kirjava ja pohjasta paksu – HS:n erikoisartikkeli piirtää vaalituloksen kartalle

    3. 3

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    4. 4

      Vaalitulos ratkesi äärimmäisen niukasti: Sdp suurin, vaali­päivän äänivyöry toi perus­suomalaiset lähes tasoihin – lue HS:n analyysit tuloksesta

    5. 5

      Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

    6. 6

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    7. 7

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    8. 8

      Maiju Järvisen 7-vuotias poika eristettiin luokassa muista sermeillä – Tänä keväänä hän on viimein pystynyt kertomaan, miltä opetus­suunnitelman painottama ”inkluusio” oikeasti tuntuu

      Tilaajille
    9. 9

      Näin Ozan Yanar, Paavo Väyrynen, Touko Aalto ja muut eduskunnasta pudonneet kommentoivat tappiotaan

    10. 10

      Long Yiru on ihaillut Kimi Räikköstä 15 vuotta – Kun kiinalaisfani vihdoin tunnusti sankarilleen rakkauttaan, vastaus oli puhdasta Räikköstä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää