EU:n pitäisi vahvistaa sosiaalista ulottuvuuttaan

Suomi pitää mustasukkaisesti kiinni ajatuksesta, ettei sosiaalipolitiikka kuulu EU:lle. Yhteiset vähimmäisstandardit hyödyttäisivät kuitenkin suomalaisiakin.

Euroopan unionin sosiaalipolitiikka on ollut talouspolitiikalle alisteista koko unionin historian ajan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö EU olisi vaikuttanut esimerkiksi hyvinvointivaltioiden toimintaan. Vaikka sosiaalipolitiikka kuuluu periaatteessa kansallisen toimivallan piiriin, EU:ssa tehdyt päätökset koskettavat myös suomalaisten hyvinvointia yhteisten sisämarkkinoiden, kilpailulainsäädännön ja etenkin talous- ja finanssipolitiikan koordinoinnin takia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide