Mielipide    |   Lukijan mielipide

Presidentille lahjoitettava vanha huvila on säilytettävä paikallaan

Meilahden suojellulta huvila-alueelta on hävinnyt useita rakennuksia.

Helsingin kaupunki aikoo juhlistaa (HS 8.3.) sata vuotta täyttävää presidentti-instituutiota lahjoittamalla valtiolle presidentin virka-asunnon Mäntyniemen naapurista Meilahden huvilan numero 8 (Granvik, Päiväranta). Minua hämmästytti suuresti, kun HS:n jutun mukaan historiallinen, vuonna 1885 rakennettu huvila saatetaan purkaa tai siirtää muualle.

Alue on minulle sattumalta ­kovin tuttu. Olenhan ”pääsyyllinen” siihen, että Mäntyniemen alle jäänyt huvila numero 7 ­(Nybacka) tuhoamisen sijasta siirrettiin vuosina 1985–1987 ja rakennettiin uudelleen nykyiselle paikalleen Meilahdessa. Toki päätarkoitus oli asunnon hankkiminen perheelleni, mutta kyllä motiivina oli myös vanhan rakennusperinnön suojeleminen.

Meilahden huvila-alue on jo vuoden 1985 ja juuri hyväksytyssä asemakaavassa uudelleen määritelty kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi alueeksi, jonka suojellut huvilat, rakennukset, rakennelmat ja puu­tarhakulttuurin jäänteet muodostavat arvokkaan ympäristökokonaisuuden.

Vaikka alue suojeltiin jo lähes 35 vuotta sitten, sieltä on sen jälkeen hävinnyt useita vanhoja, tiukastikin suojeltuja rakennuksia. Sen takia tuntuu kovin kummalliselta, että nyt ehdoin tahdoin haluttaisiin purkaa ­vielä yksi alkuperäisistä huviloista.

Nybackan purkaminen oli aikoinaan väistämätöntä, koska Pietilän arkkitehtipariskunta suunnitteli Mäntyniemen juuri sen paikalle. Granvikin kohdalla tällaista pakottavaa syytä ei ole. Tietääkseni paikalle ei ole tarkoitus rakentaa mitään. Purkamisen ainoaksi syyksi jääkin se, ettei kenelläkään ole halua tai rahaa historiallisen huvilan säilyttämiseen.

On vaikea kuvitella, ettei presidentin kanslia tai valtio keksisi mitään käyttöä rakennuksille. Jos henkilökunnan asuntoja, kanslian työtiloja tai vastaavia ei tarvita, annetaan rakennukset vaikka ulkoministerin virka-asunnoksi tai vieraiden majapaikaksi.

”Nybacka-ratkaisu” eli huvilan myyminen yksityiselle toiseen paikkaan siirrettäväksi on lähinnä vastuun pakoilua. Siirtäminen hävittää lopullisesti sen alkuperäisen, museaalisen ja historiallisen arvon. Tämän totesi Helsingin kaupunginmuseo jo Nybackan siirtoa suunniteltaessa, ja tuskinpa asia on sittemmin miksikään muuttunut.

Kaupungin ja valtion kannalta olisi tietysti mukava maksattaa Meilahden suojelua yksityisillä ihmisillä, joilla vielä riittää ­intoa ja taloudellista panostusta vanhan säilyttämiseen. Kovin arveluttavaa se kuitenkin on, varsinkin kun julki lausuttuna tavoitteena on sata­vuotiaan instituution kunnioittaminen.

Vetoankin vakavasti tasavallan presidenttiin ja kaupunkiin sellaisen ratkaisun löytämiseksi, että yli 130-vuotias huvila voi pysyä paikallaan alueen alkuperäisestä ilmeestä muistuttavana historiallisena kerrostumana. Näin vanhoja rakennuksia ei maassamme todellakaan ole liikaa, ja ne säilyvät vain säilyttämällä.

Jouko Törmä

Meilahti, Helsinki

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poikkeuksellinen hyppäys hiv-tartunnoissa pääkaupunki­seudulla – Hus pelkää epidemiaa

    2. 2

      Harvinainen rikosten sarja Espoossa toi tuomion: Mies varasti lapsilta reput ja uhkasi tappaa viimeisillään raskaana olevan naisen

    3. 3

      Abiturientti Viivi Puskala pyöräili kaikessa rauhassa Mallorcalla, kun hänet värvättiin treenilenkin päätteeksi Luxemburgiin

    4. 4

      Mieti, mitä haluat, jos käy huonosti: kuolemaan ja sairastumiseen voi varautua näillä keinoin

      Tilaajille
    5. 5

      Kaahari ajoi reilusti yli kahtasataa satasen alueella – ”Kyseinen auto ei käsittääkseni kulje sen kovempaa”

    6. 6

      Ulkoministeri Soiniin kohdistuneesta hyökkäysyrityksestä epäillään vuonna 1967 syntynyttä miestä, poliisilla ei näyttöä teon suunnitelmallisuudesta

    7. 7

      Virolainen Asta Tikerpäe kyyditettiin neljä­vuotiaana Siperiaan ”isänmaan vihollisen” lapsena: ”Luulin, että menemme kylään tädin luokse Tallinnaan”

    8. 8

      700 miljoonan euron hankkeen kohtalon­hetket ovat käsillä: Vanhan jäähallin kupeeseen suunniteltu jätti­areena mullistaisi maisemaa Töölössä

    9. 9

      Norja tarjoaa työtä mutta vie osaavaa työvoimaa – Rajan toisella puolella työssä käyvät utsjokelaiset ovat väsyneet byrokratiaan

    10. 10

      Alle kymmenen vuotta vanhassa asunnossa voi olla rakennusvirheitä, ja jos tärkeä vakuutus puuttuu, ostaja saattaa joutua maksamaan korjaukset itse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkoministeri Timo Soinia yritettiin lyödä Korson maalais­markkinoilla Vantaalla, puolue­johtajat tuomitsevat ”hyökkäyksen demokratiaa vastaan”

    2. 2

      Lauri Markkanen hämmästyttää amerikkalaisia tavoillaan: kaurapuuroa aamulla eikä edes omaa kokkia

    3. 3

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    4. 4

      Merihätään joutunut risteilijä pääsi onnellisesti satamaan Norjassa

    5. 5

      Suku istui iltaa Espoossa, kun sedän kysymys Auschwitzista muutti Orna Kollmann-Grinbergin käsityksen isästään täysin

      Tilaajille
    6. 6

      Saksassa tyylikäskin villapaita voi olla ratkaiseva virhe

    7. 7

      Abiturientti Viivi Puskala pyöräili kaikessa rauhassa Mallorcalla, kun hänet värvättiin treenilenkin päätteeksi Luxemburgiin

    8. 8

      Muellerin raportti ei todennut Trumpin vaalikampanjan tehneen yhteistyötä venäläisten kanssa, presidentti riemuitsi tutkinnan tuloksesta

    9. 9

      Helsinki nostattaa asuntojen hintoja: kaupunki saa myymistään tonteista sitä enemmän rahaa, mitä kalliimmalla niille rakennettavat asunnot myydään

    10. 10

      Grafiikka näyttää, miten suomalaiset kahmivat norjalaisten yhtiöiden pika­lainoja: Viran­omaiset ryhtyivät uusiin toimiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    3. 3

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    4. 4

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    5. 5

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    6. 6

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    7. 7

      Merihätään joutunut risteilijä pääsi onnellisesti satamaan Norjassa

    8. 8

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    9. 9

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinki vai Tšernobyl? Testaa, kuinka hyvin erotat Suomen pää­kaupungin ydin­tuhoalueesta

    11. Näytä lisää