Mielipide    |   Kolumni

Mitä järkeä on siinä, että suomalainen lapsi elää kuin eri aika­vyöhykkeellä vanhempiensa kanssa?

Yhdysvalloissa lapset pysyvät lapsina pidempään, kirjoittaa HS:n entinen Washingtonin-kirjeenvaihtaja Laura Saarikoski.

Asuessani ulkomailla haaveilin suomalaisesta koulusta. Ah, lämpimät koululounaat! Ah, pätevät opettajat! Ah, lapset saisivat kävellä itse kouluun ja takaisin!

Suomalainen koulu on täyttänyt odotukset. Ensimmäisessä tapaamisessa kuopuksen opettaja sanoi, että toivoo työrauhaa. Jos ongelmia tulee, hän ottaa yhteyttä. Don’t call us, we call you.

Se tuntui helpottavalta verrattuna amerikkalaiseen järjestelmään, jossa vanhempia pyydettiin joka viikko apu­opettajiksi. ”Luokasta puuttuu kosteuspyyhkeitä, kuka hankkii huomiseksi” -sähköpostit opettajalta aiheuttivat stressipiikkejä. Kukapa haluaisi olla vastuussa siitä, ettei tahmatassuja pyyhitä.

Yhteen asiaan en kuitenkaan osannut Suomessa varautua. Lasten itsenäistyminen, jota olin odottanut, onkin ottanut vähän koville.

Yhdysvalloissa lapsia kuljetetaan kaikkialle eikä jätetä yksin kotiin ennen teini-ikää. Siksi he eivät tarvitse kännyköitä niin nuorina kuin Suomessa. He pysyvät lapsina pidempään.

Tämä muuten tulee järkytyksenä suomalaisille vaihto-oppilaille, jotka kuvittelevat 16-vuotiaana lähtevänsä Yhdysvaltoihin itsenäistymään. Aika moni teini joutuu kohdelluksi kuin lapsi, joka ei saa mennä yksin minnekään.

Suomessa on onneksi turvallisempaa. Se johtaa siihen, että lasten odotetaankin pärjäävän yksin. Koulun urheilupäivä voi loppua kello 11.30, ja sen jälkeen lapset lähetetään kotiin. Päivät alakoulussa loppuvat muutenkin kello 12–14.

Taidan olla helikopterivanhempi, kun ihmettelen, mitä lapsille tehdään niinä 3–6 tuntina ennen kuin vanhemmat tulevat töistä. Vain pienimmille on iltapäiväkerhoja. 9-vuotiaat ja vanhemmat leikkivät kai keskenään. Totuus taitaa olla, että lapset roikkuvat koneella tai kännykässä suuren osan iltapäivää. Yksi tuttu totesi iltojen harrastusrumban johtuvan siitä, että se on ainoa tapa irrottaa lapset netistä.

Suomessa on välillä keskusteltu siitä, ettei kouluaamujen pitäisi alkaa jo kello 8. Itse toivoisin, että koulupäivät vastaisivat iltapäivästä enemmän vanhempien työpäivää. Mitä järkeä on siinä, että suomalainen lapsi elää kuin eri aika­vyöhykkeellä vanhempiensa kanssa?

Amerikkalaiset pitävät itsestäänselvyytenä, etteivät lapset pärjää yksin. Suomalaiset taas pitävät itsestäänselvyytenä, että lapset pärjäävät yksin. En ole vakuuttunut siitä, että kummatkaan ovat täysin oikeassa.

Kirjoittaja on HS:n toimituspäällikkö.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uutuusdokumentti sai ihmiset kaduille Ruotsissa: 47-vuotiaana traagisesti kuolleen Josefin Nilssonin kohtalo kuohuttaa

    2. 2

      Annalla on unelmiensa parisuhde, jonka ainut ongelma on, että mies on varattu – ”Ei se tietysti kivalta tunnu, mutta koen, että mies on vastuussa omista teoistaan”

      Tilaajille
    3. 3

      Tutkimus: Ihminen keksi jumalat vahtimaan moraalia, kun yhteiskunnat kasvoivat suuriksi

      Tilaajille
    4. 4

      Kansan suosikki pääministeriksi on Pekka Haavisto, Antti Rinteen suosio on heikompi kuin hänen puolueensa

    5. 5

      EU hyväksyi uudet digi­tekijän­oikeudet: ”Haluaisin lyödä Googlea ja Facebookia”

    6. 6

      Suomen suosituin seksin­myynti­sivusto Sihteeri­opisto meni yllättäen kiinni netissä

    7. 7

      Pettynyt Kalle Korhonen, 3, oli jo pillahtamassa itkuun, kun lähikaupan myyjät riensivät apuun

    8. 8

      Ylen tentin yllättävin hetki meni varmasti monelta ohi: Antti Rinne myönsi olleensa väärässä asiassa, jonka avulla hän kampesi Sdp:n johtoon

    9. 9

      Antakaa meille opettajille rauha, sanoo kaksikymmentä vuotta yläkoulussa opettanut ja sitten irtisanoutunut Katri Paavolainen

      Tilaajille
    10. 10

      Abiturientti Viivi Puskala pyöräili kaikessa rauhassa Mallorcalla, kun hänet värvättiin treenilenkin päätteeksi Luxemburgiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kevin Spaceyn lukiolaistyttöä riisuva perheenisä kaatoi monen kupin, mutta oikeasti hittielokuva American Beautysta piti tulla paljon pahempi

      Tilaajille
    2. 2

      EU hyväksyi uudet digi­tekijän­oikeudet: ”Haluaisin lyödä Googlea ja Facebookia”

    3. 3

      ”Orpo yritti purkaa tätä hoivapommia, mutta ei siinä oikein onnistunut” – Petteri Orpo väisteli kysymystä sitovasta hoitajamitoituksesta Ylen vaalitentissä

    4. 4

      Katariina Souri on yksi näiden vaalien kuumimpia julkkisnimiä, vaikka puolueelle tuli yllätyksenä hänen tiedenäkemyksensä – lääkekritiikki ja ketodieetti

    5. 5

      ”Epäilyttävien miesten” nähtiin piilottelevan jäte­säkkejä metsään Sipoossa – Poliisi sai kiinni kansainvälisen rikollisryhmän

    6. 6

      Suomen suosituin seksin­myynti­sivusto Sihteeri­opisto meni yllättäen kiinni netissä

    7. 7

      Noroviruskausi on nyt huipussaan eikä tautiin ole lääkettä: ”Se, että juo pelkkää vettä, on väärin”, kertoo asiantuntija

    8. 8

      Pettynyt Kalle Korhonen, 3, oli jo pillahtamassa itkuun, kun lähikaupan myyjät riensivät apuun

    9. 9

      Uutuusdokumentti sai ihmiset kaduille Ruotsissa: 47-vuotiaana traagisesti kuolleen Josefin Nilssonin kohtalo kuohuttaa

    10. 10

      Antti Rinne takelteli eilen, aiheutti hämmennystä Ylen vaalitentissä silmälaseillaan ja väitti Sdp:tä nuorison suosikkipuolueeksi – tässä parhaat palat giffeinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    3. 3

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    4. 4

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    5. 5

      ”Orpo yritti purkaa tätä hoivapommia, mutta ei siinä oikein onnistunut” – Petteri Orpo väisteli kysymystä sitovasta hoitajamitoituksesta Ylen vaalitentissä

    6. 6

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    7. 7

      Matkustajia nostettiin vinssillä korkeuksiin rajussa tuulessa – uusi video näyttää, miten merihätään joutuneen laivan pelastus­operaatio eteni Norjassa

    8. 8

      Helsinki vai Tšernobyl? Testaa, kuinka hyvin erotat Suomen pää­kaupungin ydin­tuhoalueesta

    9. 9

      Neljä vuotta KonMari-villityksen jälkeen: ”Överiksi meni”, sanoo yksi – mutta osalla elämä muuttui pysyvästi paremmaksi

      Tilaajille
    10. 10

      ”Vaikuttaa naurettavalta, että Suomi olisi maailman onnellisin maa” – Amerikkalais­media selvitti, miksi voitamme vertailut, ja totesi, että käytämme väärää sanaa

    11. Näytä lisää