Mielipide    |   Lukijan mielipide

Taksimarkkinoilla toteutui aivan sama ilmiö kuin Ruotsissa

Ylikapasiteettinsa vuoksi taksiala tulee olemaan voimakkaassa myllerryksessä todella pitkään. Tämä ruokkii muun muassa harmaata taloutta.

Helsingin Sanomat otti pääkirjoituksessaan (8.3.) kantaa taksialan kilpailuun ja vaati taksimarkkinoilta parempaa tehokkuutta ja toimivuutta.

Markkinat toimivat juuri siten kuin mitä oli tiedossa Ruotsin taksiuudistuksen kokemuksista. Ruotsissa kuluttajahinnat nousivat heti taksiliberalisoinnin jälkeen lähes 25 prosenttia, ja julkisyhteisöjen ostamat kuljetukset noin 14 prosenttia. Hintojen nousu jäi pysyväksi.

Suomessa ensisijaisin syy hintatason nousuun on uusi taksilainsäädäntö. Taksit ovat suuressa määrin kadonneet maaseutualueilta, ja tämä näkyy muun muassa vaikeutuneina Kela-kuljetuksina.

Poliittinen päätös perustui härkäpäiseen uskoon piilomarkkinoista, uusista työpaikoista ja hintojen alenemisesta. Suomessa oli ennen taksimullistusta noin 10 000 taksilupaa, mikä oli asukaslukuun suhteutettuna suurin määrä Pohjoismaissa. Vuosittain tehdyt tutkimukset osoittivat, että alan kannattavuus oli keskimäärin kohtuullinen, mutta maaseutualueilla kuitenkin heikko.

Nyt uusia lupia on myönnetty jo 3 500. Piilomarkkinoita ei ole ilmaantunut, ja entinen noin yhden miljardin euron liikevaihto jakautuu nyt noin 13 500 luvanhaltijalle, joiden todellisesta automäärästä ei ole minkäänlaista tietoa.

Hallitus piirsi Excel-taulukoihinsa taksialalle 20 000 työpaikkaa entisten 25 000 lisäksi. Rehellisesti toimivat taksiyritykset maksavat yleistä hintatasoa vastaavat palkat ja sosiaalikustannukset sekä kalustostaan verot ja ammattiliikenteen vakuutukset. Näillä taustatekijöillä yhtälö on mahdoton.

Alan kustannustasoa nosti vielä taksien autoveroedun vähentäminen. Sitä pidettiin valtiovarainministeriön valmistelupapereissa ympäristölle haitallisena veroetuna. Sekin oli tässä ilmastotilanteessa hallitukselta varsin erikoinen päätös.

Ylikapasiteettinsa vuoksi taksiala tulee olemaan voimakkaassa myllerryksessä todella pitkään. Tämä ruokkii muun muassa harmaata taloutta.

Pääkirjoituksessa mainittu telealan tilanne oli tähän verrattuna aivan toinen. Siellä oli käynnissä maailmanlaajuinen räjähtävä kasvu.

Taksialan toimijoiden tulee saada rehellisesti kertoa julkisuuteen näkemyksensä tilanteesta ilman että kilpailuviranomaiset yrittävät sitä rajoittaa.

Lauri Säynäjoki

kauppatieteiden maisteri, Ylöjärvi


Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poikkeuksellinen hyppäys hiv-tartunnoissa pääkaupunki­seudulla – Hus pelkää epidemiaa

    2. 2

      Ulkoministeri Soiniin kohdistuneesta hyökkäysyrityksestä epäillään vuonna 1967 syntynyttä miestä, poliisilla ei näyttöä teon suunnitelmallisuudesta

    3. 3

      Harvinainen rikosten sarja Espoossa toi tuomion: Mies varasti lapsilta reput ja uhkasi tappaa viimeisillään raskaana olevan naisen

    4. 4

      Abiturientti Viivi Puskala pyöräili kaikessa rauhassa Mallorcalla, kun hänet värvättiin treenilenkin päätteeksi Luxemburgiin

    5. 5

      Kaahari ajoi reilusti yli kahtasataa satasen alueella – ”Kyseinen auto ei käsittääkseni kulje sen kovempaa”

    6. 6

      Mieti, mitä haluat, jos käy huonosti: kuolemaan ja sairastumiseen voi varautua näillä keinoin

      Tilaajille
    7. 7

      700 miljoonan euron hankkeen kohtalon­hetket ovat käsillä: Vanhan jäähallin kupeeseen suunniteltu jätti­areena mullistaisi maisemaa Töölössä

    8. 8

      Virolainen Asta Tikerpäe kyyditettiin neljä­vuotiaana Siperiaan ”isänmaan vihollisen” lapsena: ”Luulin, että menemme kylään tädin luokse Tallinnaan”

    9. 9

      Alle kymmenen vuotta vanhassa asunnossa voi olla rakennusvirheitä, ja jos tärkeä vakuutus puuttuu, ostaja saattaa joutua maksamaan korjaukset itse

    10. 10

      Yhtälö ei nyt täsmää: Poliitikot myyvät vaalien alla kansalle höttöistä laskelmaa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkoministeri Timo Soinia yritettiin lyödä Korson maalais­markkinoilla Vantaalla, puolue­johtajat tuomitsevat ”hyökkäyksen demokratiaa vastaan”

    2. 2

      Lauri Markkanen hämmästyttää amerikkalaisia tavoillaan: kaurapuuroa aamulla eikä edes omaa kokkia

    3. 3

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    4. 4

      Suku istui iltaa Espoossa, kun sedän kysymys Auschwitzista muutti Orna Kollmann-Grinbergin käsityksen isästään täysin

      Tilaajille
    5. 5

      Merihätään joutunut risteilijä pääsi onnellisesti satamaan Norjassa

    6. 6

      Saksassa tyylikäskin villapaita voi olla ratkaiseva virhe

    7. 7

      Abiturientti Viivi Puskala pyöräili kaikessa rauhassa Mallorcalla, kun hänet värvättiin treenilenkin päätteeksi Luxemburgiin

    8. 8

      Muellerin raportti ei todennut Trumpin vaalikampanjan tehneen yhteistyötä venäläisten kanssa, presidentti riemuitsi tutkinnan tuloksesta

    9. 9

      Helsinki nostattaa asuntojen hintoja: kaupunki saa myymistään tonteista sitä enemmän rahaa, mitä kalliimmalla niille rakennettavat asunnot myydään

    10. 10

      Grafiikka näyttää, miten suomalaiset kahmivat norjalaisten yhtiöiden pika­lainoja: Viran­omaiset ryhtyivät uusiin toimiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    3. 3

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    4. 4

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    5. 5

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    6. 6

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    7. 7

      Merihätään joutunut risteilijä pääsi onnellisesti satamaan Norjassa

    8. 8

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    9. 9

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinki vai Tšernobyl? Testaa, kuinka hyvin erotat Suomen pää­kaupungin ydin­tuhoalueesta

    11. Näytä lisää