Mielipide    |   Lukijan mielipide

Raideliikenteen kehittäminen vaatii innovatiivisia ratkaisuja

Rataverkon kunnossapito vaatisi 130 miljoonan euron vuosittaisen tasokorotuksen.

Vaalien alla eri tahot ovat ottaneet kantaa nopeisiin junayhteyksiin ja -tunneleihin. Alaa tuntevat toimijat ihmettelevät poliitikkojen vaalipuheita ja pitävät toisenlaisia painotuksia tärkeämpinä Suomen kehittämisessä.

Kunnossapidon rahoitus on ollut kaksi viime vuotta hyvällä tasolla, mutta tänä vuonna tasoa on pudotettu eikä jatkorahoituksesta ole tietoa.

Rataverkon kunnossapito vaatisi 130 miljoonan euron vuosittaisen tasokorotuksen, jotta ratojen kantavuudet ja nopeudet voitaisiin pitää kelvollisina edes nykyiselle tavara- ja henkilöliikenteelle. Päällisrakenteet vaativat monin paikoin uusimista.

Rataverkossa on paljon pullonkauloja, ratapihajärjestelyjä, vajaakantoisia siltoja, pieniä oikaisuja ja turvalaitteiden asennustarpeita, joihin investoimalla voisimme saada nykyisestä rataverkosta tehokkaamman. Näiden kunnostaminen maksaa arviolta 400 miljoonaa euroa.

Logistiikka-ala pitää näitä investointeja tärkeämpinä kuin uusia ratahankkeita. Jos sitten on varaa uusiin ratoihin, esimerkiksi pääradan viereinen tavaraliikennerata voisi olla kustannustehokkaampi vaihtoehto kuin kokonaan uudet linjaukset. Tavaraliikenneradalla suuret nopeudet eivät aiheuta sitä kustannuslisää, jonka henkilöliikenneraide vaatisi uusine maahankintoineen, tunneleineen ja ratojen suoristuksineen. Nykyisiltä raiteilta vapautuisi kapasiteettia nopealle henkilöliikenteelle, ja nopeus olisi silti yli 200 kilometriä tunnissa. Tavararata palvelisi huolto- ja sijaisratana muulle henkilöliikenteelle.

Kapasiteettia voidaan nostaa uuden teknologian avulla. Junan tarkkaan paikantamiseen perustuvan eurooppalaisen kulunvalvontajärjestelmän käyttöönottoa asteittain tulee edistää Suomessa. Tämä ja älypohjaiset ohjausjärjestelmät mahdollistavat nykyistä tiheämmän liikennöinnin.

Uudet ratkaisut voivat helpottaa myös Helsinki–Pasila–Tikkurila–lentoasema-liikenteen järjestelyissä. Pääkaupunkiseudun kasvavaan liikenteeseen tarvitaan innovatiivisia ratkaisuja.

Perustettava yhtiö on tervetullut lisä raideliikenteen kehittämisessä. Isot investoinnit vaativat muutakin kuin valtion budjettirahoitusta, muun muassa kiinteistökehitykseen liittyvää sijoitusrahoitusta. Ei pidä tyr­mätä myöskään ajatusta, että ­kuluttajat ja muut radan käyttäjät osallistuisivat väliaikaisesti uusien investointien rahoittamiseen. Tällaisia uusia ja hankkeita aikaistavia rahoitusmuotoja on käytössä esimerkiksi Norjassa.

Rautateiden kuljetussuoritteiden määrää on nostettava kustannustehokkaasti ja ekologisesti. Rataverkon tehoa voidaan lisätä panemalla se ohjausjärjestelmineen hyvään kuntoon. Samalla ekologisuus paranee. Pitää myös luoda edellytykset sille, että markkinaehtoiset toimijat voivat synnyttää tavarankuljetuspalveluja, joita ei vielä yhden ison toimijan markkinoilla ole.

Jouni Lind

pääsihteeri

Raidealan neuvottelukunta


Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suolistosyöpään kuolee vuosittain yli tuhat suomalaista: Sairaus on kavala ja oireet epämääräisiä

    2. 2

      Toimittaja Jorma Elovaara on kuollut

    3. 3

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    4. 4

      Tähtihyökkääjän pelipaidan saaneen pojan riemu vaihtui itkuun, kun aikuiset miehet repivät paidan käsistä

    5. 5

      ”Katsoin kuvaa ja ajattelin, että se oli oikeastaan aika hyvä ruutu”, sanoo rippileiriltä vuoden lehtikuvan ottanut Joonas Brandt – katso kaikki vuoden 2018 parhaat lehtikuvat

    6. 6

      Teuvo Hakkarainen teippasi auton kylkeen ”Matu, mistä tulet? Sinne menet” ja selitteli tarkoittaneensa maaseudun tulevaisuutta ja muitakin asioita – soitimme

    7. 7

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    8. 8

      Jörn Donnerin pitkä elämäntyö päättyi, mutta kukaan ei vain usko sitä

    9. 9

      Poliisi: Utrechtin ampumisista epäilty on pidätetty, ainakin kolme kuoli luodeista

    10. 10

      HS:n kysely: Kokoomus käänsi takkinsa ja poikkeaa nyt sote-linjauksellaan kaikista muista puolueista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    3. 3

      Poliisi: Utrechtin ampumisista epäilty on pidätetty, ainakin kolme kuoli luodeista

    4. 4

      Kruununhaassa asuva Pekka Hietaniemi karsastaa joukkoliikennettä ja omistaa niin BMW:n katumaasturin kuin avomallisen Audinkin – Helsingissä se on jo kapinallista

    5. 5

      Helsinki vartioi tyhjää puutaloa joka päivä kellon ympäri Kumpulassa – ”Tässä ei ole mitään järkeä”

    6. 6

      Jörn Donnerin pitkä elämäntyö päättyi, mutta kukaan ei vain usko sitä

    7. 7

      Suolistosyöpään kuolee vuosittain yli tuhat suomalaista: Sairaus on kavala ja oireet epämääräisiä

    8. 8

      Teuvo Hakkarainen teippasi auton kylkeen ”Matu, mistä tulet? Sinne menet” ja selitteli tarkoittaneensa maaseudun tulevaisuutta ja muitakin asioita – soitimme

    9. 9

      Toimittaja Jorma Elovaara on kuollut

    10. 10

      Saharan metsittäminen ilmastosyntien vuoksi voi kuulostaa järjettömältä, mutta Israel onnistui kasvattamaan metsän aavikolle

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni käyttää astian­pesu­konetta väärin, ja välin­pitämättömyys voi aiheuttaa isot kulut: toimi näin, niin vältyt ikäviltä yllätyksiltä

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvilleni saa nauraa, sanoo Iiu Susiraja, mutta hiljenee kun katselee lukioaikaista valokuvaa itsestään

    3. 3

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    4. 4

      Uuden-Seelannin terrori-iskusta epäilty sai murhasyytteen, ainakin 50 ihmistä kuollut

    5. 5

      Kenellä on vastuu, jos joku perheen­jäsenistämme sairastuu takkat­ulien polton takia Espoossa?

    6. 6

      Kun Siskonpedistä tuttu Niina Lahtinen vei yksivuotiaansa päiväkotiin, vanhempainiltaan kutsuttiin psykologi paikalle: ”Vastuu ja syyllistäminen lankeavat lähinnä naisille”

      Tilaajille
    7. 7

      Nuoret miehet eivät sitoudu, kun tinderöitynyt seurustelu­kulttuuri tarjoaa aina uuden vaihto­ehdon – Jaakko kertoo, miksi erosi, kun tyttöystävä alkoi vaatia lapsia

      Tilaajille
    8. 8

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    9. 9

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    10. 10

      ”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä puhutaan” – Satumaa-tango täyttää 20 vuotta ja nyt Maija Vilkkumaa kertoo, miksi biisi saattoi sanoittaa perussuomalaisten nousun

      Tilaajille
    11. Näytä lisää