Mielipide
Oman lapsensa omaishoitaja on vaarassa syrjäytyä työelämästä
Päätoimittaja Antero Mukka nosti kolumnissaanhttps://www.hs.fi/paivanlehti/31032019/art-2000006054161.html (HS 31.3.) esiin omaishoidon kasvavan merkityksen väestön ikääntyessä. Julkisessa keskustelussa omaishoitajat ymmärretään useimmiten puolisoaan hoitavina ikäihmisinä. Tilanne on monella tapaa erilainen, kun työikäinen aikuinen toimii omaishoitajana omalle lapselleen.
Olen alakouluikäisen lapseni omaishoitaja. Lastani pidettiin pitkään terveenä ja vammattomana. Toimintakyvyn romahdus, diagnoosit ja omaishoitoa vaativa tilanne tulivat eteen yllättäen koulun aloituksen jälkeen. Tilanteeseen ei voinut varautua mitenkään etukäteen.
Elämä erityislapsen vanhempana on osoittautunut raskaaksi. Lapsen kasvu ja kehitys aiheuttavat huolta, ja erityistarpeisuus vaikuttaa koko perheen arkeen.
Lakisääteiset palvelut ja etuudet haetaan useista eri paikoista. Lääketieteellinen hoito ja kuntoutus sekä neuvottelu koulun tukitoimista vaativat osallistumista lukemattomiin palavereihin virka-aikaan. Iltaisin, öisin ja työajalla olen soittanut puheluja, etsinyt tietoa, pyytänyt ja kiirehtinyt lääkärinlausuntoja, täyttänyt lomakkeita ja laatinut valituksia virheellisistä päätöksistä.
Olen joutunut perehtymään lainsäädäntöön, lääketieteeseen ja pedagogiikkaan saadakseni lapselleni hoitoa ja tukea. Tämä kaikki vie valtavasti aikaa ja voimia.
Minulla on ylempi korkeakoulututkinto ja olen suorittanut myös tohtorintutkintoon tähtääviä jatko-opintoja. Jo ennen virallisen omaishoitajuuden saamista jouduin luopumaan kokopäiväisestä työnteosta uuden elämäntilanteen vaativuuden vuoksi. Haastavan tilanteen jatkuessa huomaan ajautuvani yhä kauemmaksi työelämästä.
Mukka totesi, että omaishoitajaksi ei pidä päätyä puolipakolla. Vielä suurempi epäkohta on kuitenkin omaishoitajana toimiminen vailla virallista tunnustusta ja minkäänlaista kompensaatiota.
Erityislasten vanhempien vertaisryhmissä minulle on valjennut, että omaishoitajuutta ei välttämättä edes myönnetä sairasta tai vammaista lastaan hoitavalle. Säästöjen toivossa kunnissa ilmeisesti ajatellaan vanhemman hoitavan omaa lastaan joka tapauksessa.
Yhdyn Mukan näkemykseen siitä, että yhteiskunnan tulee tunnustaa omaishoidon vaativuus, tarjota siitä riittävä kompensaatio ja omaishoitajan jaksamista tukevat palvelut. Palvelut on kyettävä räätälöimään perheiden tarpeiden mukaan. Palvelut on keskitettävä, jotta omaishoitajan ei tarvitse asioida lukuisien eri viranomaisten kanssa.
Kuntien autonomia omaishoitopäätöksissä on purettava, ja kriteerit ja sopimusehdot on yhdenmukaistettava koko maassa.
Mukan mukaan omaishoidon kuluja on verrattava vaihtoehtoiskustannuksiin, erityisesti laitoshoidon menoihin. Lisään tähän, että on suurta yhteiskunnan varojen tuhlausta, jos korkeakoulutettu työikäinen ja työkykyinen omaishoitaja syrjäytyy työmarkkinoilta vuosikausiksi.
Olen kouluttautunut parikymmentä vuotta yhteiskunnan kustannuksella, ja olin suunnitellut osallistuvani aktiivisesti työelämään ja maksavani veroja vuosikymmenien ajan. Eikö tämän pitäisi hyvinvointivaltiossa olla mahdollista myös sellaiselle, joka haluaa olla hyvä vanhempi erityistarpeiselle lapselleen?
Korkeakoulutettu omaishoitaja
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.
Olen alakouluikäisen lapseni omaishoitaja. Lastani pidettiin pitkään terveenä ja vammattomana. Toimintakyvyn romahdus, diagnoosit ja omaishoitoa vaativa tilanne tulivat eteen yllättäen koulun aloituksen jälkeen. Tilanteeseen ei voinut varautua mitenkään etukäteen.
Elämä erityislapsen vanhempana on osoittautunut raskaaksi. Lapsen kasvu ja kehitys aiheuttavat huolta, ja erityistarpeisuus vaikuttaa koko perheen arkeen.
Lakisääteiset palvelut ja etuudet haetaan useista eri paikoista. Lääketieteellinen hoito ja kuntoutus sekä neuvottelu koulun tukitoimista vaativat osallistumista lukemattomiin palavereihin virka-aikaan. Iltaisin, öisin ja työajalla olen soittanut puheluja, etsinyt tietoa, pyytänyt ja kiirehtinyt lääkärinlausuntoja, täyttänyt lomakkeita ja laatinut valituksia virheellisistä päätöksistä.
Olen joutunut perehtymään lainsäädäntöön, lääketieteeseen ja pedagogiikkaan saadakseni lapselleni hoitoa ja tukea. Tämä kaikki vie valtavasti aikaa ja voimia.
Minulla on ylempi korkeakoulututkinto ja olen suorittanut myös tohtorintutkintoon tähtääviä jatko-opintoja. Jo ennen virallisen omaishoitajuuden saamista jouduin luopumaan kokopäiväisestä työnteosta uuden elämäntilanteen vaativuuden vuoksi. Haastavan tilanteen jatkuessa huomaan ajautuvani yhä kauemmaksi työelämästä.
Mukka totesi, että omaishoitajaksi ei pidä päätyä puolipakolla. Vielä suurempi epäkohta on kuitenkin omaishoitajana toimiminen vailla virallista tunnustusta ja minkäänlaista kompensaatiota.
Erityislasten vanhempien vertaisryhmissä minulle on valjennut, että omaishoitajuutta ei välttämättä edes myönnetä sairasta tai vammaista lastaan hoitavalle. Säästöjen toivossa kunnissa ilmeisesti ajatellaan vanhemman hoitavan omaa lastaan joka tapauksessa.
Yhdyn Mukan näkemykseen siitä, että yhteiskunnan tulee tunnustaa omaishoidon vaativuus, tarjota siitä riittävä kompensaatio ja omaishoitajan jaksamista tukevat palvelut. Palvelut on kyettävä räätälöimään perheiden tarpeiden mukaan. Palvelut on keskitettävä, jotta omaishoitajan ei tarvitse asioida lukuisien eri viranomaisten kanssa.
Kuntien autonomia omaishoitopäätöksissä on purettava, ja kriteerit ja sopimusehdot on yhdenmukaistettava koko maassa.
Mukan mukaan omaishoidon kuluja on verrattava vaihtoehtoiskustannuksiin, erityisesti laitoshoidon menoihin. Lisään tähän, että on suurta yhteiskunnan varojen tuhlausta, jos korkeakoulutettu työikäinen ja työkykyinen omaishoitaja syrjäytyy työmarkkinoilta vuosikausiksi.
Olen kouluttautunut parikymmentä vuotta yhteiskunnan kustannuksella, ja olin suunnitellut osallistuvani aktiivisesti työelämään ja maksavani veroja vuosikymmenien ajan. Eikö tämän pitäisi hyvinvointivaltiossa olla mahdollista myös sellaiselle, joka haluaa olla hyvä vanhempi erityistarpeiselle lapselleen?
Korkeakoulutettu omaishoitaja
Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.
HS Digi -tilauksella pääset lukemaan rajoituksetta tämän ja muita kiinnostavia artikkeleita
Kommentit