Mielipide    |   Lukijan mielipide

Laivojen yökerhoista on tullut lapsi­perheiden temmellys­kenttä

Aikuisilla tanssinystävillä ei ollut asiaa parketille, kun pikkuprinsessat tekivät kärrynpyöriä.

Teen avovaimoni kanssa neljästä viiteen Tukholman-risteilyä vuodessa. Viimeksi lähdimme matkaan maaliskuun lopulla Silja Serenadella. Jälleen kerran risteilyllä harmitti eniten se, että lapsiperheet olivat ottaneet vallan aikuisten yökerhossa.

Pienet taaperot juoksivat ja telmivät risteilylaivan yökerhon parketilla iltamyöhään ilman vanhempiensa huolenpitoa. Ei siihen auttanut edes yökerhon laidassa näkyvä valotaulu: ”Pidä pienille tähtitanssijoille seuraa”. Lasten vanhemmat tuntuivat viihtyvän paremmin pöydissään drinkkiensä ääressä kuin lastenvahteina tanssiparketilla.

Maaliskuisella risteilyllä uutta oli se, että yökerhon parketista oli tullut tanssilattian lisäksi myös voimistelusali. Muotia olivat pikkuprinsessojen kärrynpyörät ja päälläseisonnat. Oli siinä aikuisilla tanssinystävillä ihmettelemistä, milloin on oma vuoromme päästä parketille. Eihän sinne 10–15 taaperon ­sekaan uskaltanut mennä ollenkaan. Italialainen yökerho-orkesterikin oli ihmeissään, kuin sai soittaa italohittejä lasten temmellyskentällä.

Mielestäni lapsiperheiden yökerhovalloitus on mennyt liian pitkälle. Aikuiset risteilyvieraat on jätetty selvästi kakkosluokkaan laivayhtiöiden kohderyhmämäärittelyssä.

Esitän, että laivayhtiöt järjestäisivät lapsiperheille alkuillasta lasten mehudiscon. Kello 21 jälkeen laivan yökerhoon olisi lapsilta pääsy kielletty.

Näin jälkikäteen hiukan harmittaa, ettei näitä pikku taaperoiden tanssitemppuja ollut otettu mukaan Ylen kevään kohusarjaan M/S Romantic. Ehkä se olisi hillinnyt menoa oikeilla risteilylaivoilla.

Pertti Kuusisto

Helsinki

Lue myös: Tällainen on tosielämän risteilyisäntä Jokke – HS seurasi risteilypäällikköä kahden vuorokauden ajan

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poliisi epäilee: Norjalais­miljardöörin vaimon sieppaus oli lavastettu, naisen uskotaan kuolleen

    2. 2

      Iiris Suomela on ajautunut kaikkien tuntemaksi vihaiseksi tasa-arvoloukkaantujaksi, vaikka haluaa puhua veroista

    3. 3

      Kuva hukkuneesta isästä ja tyttärestä kertoo siirtolaisten ahdingosta Yhdys­valtojen ja Meksikon rajalla

    4. 4

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    5. 5

      Ely-keskus antoi lopullisen linjauksensa: Malmin lentokenttää ei tarvitse suojella rakennusperintölailla

    6. 6

      Tupakointi näyttää muovaavan persoonallisuutta, eivätkä muutokset ole suotuisia

      Tilaajille
    7. 7

      Petteri Kontio muutti koirankopin Airbnb-asunnoksi Tapiolassa: ”Suorastaan tilava verrattuna telttaan”

    8. 8

      Oliko Jari Aarnio huumekauppaa tehnyt ”Pasilan mies”? Hovi­oikeus antaa torstaina tuomionsa Helsingin entisen huumepoliisin päällikön syytteistä

    9. 9

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    10. 10

      Poliisi selvitti Suviseuroille alaikäistä seuraa etsineen miehen henkilöllisyyden ja epäilee häntä nyt rikoksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    2. 2

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    3. 3

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    5. 5

      Suomalaisnainen viestissään Isis-leiriltä: Naisia ja lapsia viedään vankilaan

    6. 6

      Alamäkipyöräilyn suosio kasvaa nopeasti: Espoossa laskettelukeskukseen raivattiin viisi rataa, joista helpoimman ”pystyy ajamaan Alepa-fillarilla”

    7. 7

      Poliisi selvittää tapausta, jossa mies etsii You­tubeen ladatulla videolla seuraa Suvi­seuroille ala­ikäisistä tytöistä

    8. 8

      Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

      Tilaajille
    9. 9

      Maapallo lähestyy ”ilmasto­apartheidia”, varoittaa YK:n asian­tuntija

    10. 10

      Pahasta työuupumuksesta toipuminen voi viedä vuosia, mutta sen voi ehkäistä, jos tunnistaa oireet ajoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    3. 3

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    4. 4

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    7. 7

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    8. 8

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    9. 9

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    10. 10

      HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Kaapo Kakosta varttui kenties historian lahjakkain suomalainen jääkiekkoilija

    11. Näytä lisää