Mielipide    |   Kolumni

Hallitsemisen tapoja on nyt mietittävä rauhassa

Täpärä ja tasavahva vaalitulos ei tue aiemman kaltaista poliittista johtajuutta ja sen ylläpitoa.

Taakse jäänyt viikonloppuni oli monella tapaa mieleen­painuva ja ihana. Sain pitkästä aikaa ihmetellä lähipuron solinaa ja sen varressa kulkevan polun tarjoamia aarteita, katsella kevätkorentoja ja kauan sitten kaatuneen puun kaarnan alla asustavia tuhatjalkaisia sekä kuulla, millainen kevään ääni lähtee siitä, että pienet tytöt heittelevät puroon kiviä.

Näiden ihmeiden takana oli se, että sain olla lastenlasteni kanssa ja pitää kahta heistä luonani myös yökylässä. Muistan, että kevät oli jotenkin tämän tuntuinen myös silloin kauan sitten, kun omat lap­seni olivat pieniä. Kadotin vain siihen liittyneen tunteen ja tuntuman pitkäksi aikaa tässä välissä.

Tuo keväisen puron äärellä viettämäni aika väritti myös sitä, millaisin aatoksin seurasin vaalituloksen muodostumista sunnuntai-iltana. Muistin taas, että politiikka on tärkeydestään huolimatta vain yksi osa maailmaa. Maailma muuttaa sen ja kaiken muunkin osalta väis­tämättä menoaan, vaikka uuden uoman piirtymistä tuttuun maisemaan ei aina heti huomaakaan.

Huomasin, että äänestysprosentti oli korkea. Panin merkille sen, että perussuomalaiset vakiinnuttivat vaaleissa asemansa yhtenä tämän vuosikymmenen suurista puolueista. Ja että suurimman eduskuntapuolueen aseman saavuttamiseen riitti vain vähän suurempi kannatus kuin perussuomalaisilla.

Juuri se ehkä olikin kaikkein olennaisinta koko tuloksessa.

Siksi nyt olisi hyvä miettiä rauhassa ja ennakkoluulottomasti, miten maamme poliittista kulttuuria ja siihen liittyviä hallitsemisen tapoja kannattaisi muokata. Tämä täpärä ja tasavahva vaalitulos ei todellakaan tue aiemman kaltaista poliittista johtajuutta ja sen ylläpitoa. Ei, vaikka tätä tutkainta vastaan on potkittu jo ainakin kaksi vaalikautta, ellei hieman pitempäänkin.

Oma johtopäätökseni on, että nyt ei enää kannata hangoitella.

Poliittisen kulttuurin muokkaaminen ei tietenkään ole helppoa, sillä kulloinkin vallitsevien valta-asetelmien kanssa hyvin toimimaan oppineiden puolueiden omakuvat ovat vahvoja. Siksi niiden omat toiveet ohittavat todellisuuden vielä pitkään sen jälkeenkin, kun äänestäjien fokus on jo muualla. Niin taisi käydä tälläkin kerralla.

Eikä eliittien vaihtuminen tietysti ole muutoinkaan yksinkertaista. Joidenkin on silloin luovuttava asemistaan ja usein myös osasta periaatteitaan. Tämä ei kuitenkaan tar­koita omien ydinarvojen hylkäämistä. Usein riittää, että kykenee sopimaan vain uusista toimintavoista.

Se onnistui Suomessa 1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä, kun täällä luovuttiin asteittain itsenäisyyden alusta asti voimassa olleista määrävähemmistösäännöksistä ja siirryttiin elämään normaalin enemmistöparlamentarismin oloissa. Uuden ajan kanssa yhteensopivat parlamentaariset käytännöt löydettiin poliittisesti kahtia jakautuneissa olosuhteissa myös silloin, kun Suomesta tuli Euroopan unionin jäsen.

Toimintatapoja kyettiin muokkaamaan puolueiden välisin sopimuksin silloinkin, kun Sdp loi alkujaan puoluetta itseään suosineen tavan käydä eduskuntavaaleja pääministerivaaleina.

Miksi muokkaaminen ei siis onnistuisi myös nyt, kun vaalitulos vaatii uudenlaisia tapoja ja taitoja synnyttää ja ylläpitää hallitsemiseen kykeneviä koalitioita?

Suomen lähivuosien poliittinen suunta määriteltiin näissä edus­kuntavaaleissa. Suuntaa muokkaa vielä jonkin verran se, millaiseksi äänestystulos muodostuu runsaan kuukauden päästä pidettävissä Euroopan parlamentin vaaleissa. Niiden ehdokaslistat sulkeutuvat ylihuomenna torstaina.

Eurovaalien tulos ei tietenkään heilauta eduskunnan voimasuhteita. Se voi kuitenkin tuoda lisäpelaajia ja uusia tulokulmia siihen vuorovaikutukseen, joka määrää Suomen suuntaa tulevina vuosina. Tulevan hallitustunnustelijan työtä onkin siksi erityisen kiinnostava seurata juuri EU-politiikkaan liittyvien reunaehtojen osalta. Nyt nähdyn vaalituloksen tiukkuus voi tuoda uudenlaista väri­nää myös kysymykseen Suomen seuraavasta komissaarista.

Suomen EU-puheenjohtajuuskin on pian ovella. Jäsenmaa Belgia selvisi kunnialla omastaan, vaikka sillä ei ollut puheenjohtajuuden aikana lainkaan poliittista hallitusta. Siksi on hyvä muistaa sanonta ”talo elää tavallaan ja vieras käy ajallaan” ja ottaa kaikki se aika, jota tarvitaan kotimaisen hallitsemisen vaatimaan pohdintaan.

Kirjoittaja on Työeläkevakuuttajat Tela ry:n toimitusjohtaja.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Timo Soini erehtyi luullessaan, että äänestäjät noudattaisivat hänen toiveitaan

    2. 2

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    3. 3

      Tuuliviiri, joka suuttuu ja leppyy nopeasti – Suomen toden­näköinen pääministeri Antti Rinne on mainettaan hauskempi mies, jonka epävarmuus mietityttää puolue­tovereita

      Tilaajille
    4. 4

      Naapurimme sai luvan jatkaa tupakointiaan, meitä kehotettiin tiivistämään ikkunamme

    5. 5

      ”Enkä itse näe suurta eroa Israelin valtion ja Isisin välillä” – Kansan­edustajaksi valittu Hussein al-Taee pyytää anteeksi kirjoituksiaan, Sdp:ssä aiotaan keskustella asiasta

    6. 6

      Vantaalaisella Marja Vinnillä on poikkeuksellinen harrastus: Hautajaiset

    7. 7

      Emilia Clarke valehteli olevansa kipeä ja livahti koekuvauksiin – Nyt hän on maailman parhaiten palkattuja tv-näyttelijöitä, jonka elämän Game of Thrones muutti

      Tilaajille
    8. 8

      Timo Soini ymmärsi lopettaa ajoissa

    9. 9

      Suomen futuristisin huoltoasema tuli myyntiin – lähtöhinta 10 000 euroa

    10. 10

      Jussi Karppinen oli asuntokaupan vallankumouksellinen, jolla oli idea – Vain kaksi vuotta myöhemmin tuho oli lähes täydellinen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    2. 2

      Jussi Karppinen oli asuntokaupan vallankumouksellinen, jolla oli idea – Vain kaksi vuotta myöhemmin tuho oli lähes täydellinen

      Tilaajille
    3. 3

      Isä sai taas tuomion tyttärensä raiskauksista, vuosia sitten hänet oli tuomittu vanhempaan tyttäreen kohdistuneista seksuaalirikoksista

    4. 4

      Helsingissä on jo alueita, joilla yli puolet pikku­lapsista on vieraskielisiä – Hilja Alava, 2, oppii sujuvasti somalia

    5. 5

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    6. 6

      Timo Soini jättää politiikan

    7. 7

      Suomen futuristisin huoltoasema tuli myyntiin – lähtöhinta 10 000 euroa

    8. 8

      ”Ministeri juhlii sitä, että alkoholisoitunut näpistelijä saadaan vankilaan” – Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio arvostelee Suomen kriminaalipolitiikkaa

    9. 9

      Tiedätkö, mitä tämä pienen pieni kolmio auton bensa­mittarissa tarkoittaa? Nerokas apuväline ilmestyi kojelautoihin 30 vuotta sitten

    10. 10

      Miksi tuo komea mies on kiinnostunut minusta, mietti Tuula Visa – Nyt hän pyörittää yhden naisen etsivätoimistoa ja takoo järkeä rakastuneiden naisten päähän

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    2. 2

      Ääniensä näköinen Suomi on kirjava ja pohjasta paksu – HS:n erikoisartikkeli piirtää vaalituloksen kartalle

    3. 3

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    4. 4

      Vaalitulos ratkesi äärimmäisen niukasti: Sdp suurin, vaali­päivän äänivyöry toi perus­suomalaiset lähes tasoihin – lue HS:n analyysit tuloksesta

    5. 5

      Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

    6. 6

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    7. 7

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    8. 8

      Maiju Järvisen 7-vuotias poika eristettiin luokassa muista sermeillä – Tänä keväänä hän on viimein pystynyt kertomaan, miltä opetus­suunnitelman painottama ”inkluusio” oikeasti tuntuu

      Tilaajille
    9. 9

      Näin Ozan Yanar, Paavo Väyrynen, Touko Aalto ja muut eduskunnasta pudonneet kommentoivat tappiotaan

    10. 10

      Long Yiru on ihaillut Kimi Räikköstä 15 vuotta – Kun kiinalaisfani vihdoin tunnusti sankarilleen rakkauttaan, vastaus oli puhdasta Räikköstä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää