Mielipide    |   Lukijan mielipide

Oppilaani häiritsee opetusta jokaisella oppitunnilla

Hän itkee ja huutaa, kun hänelle koetetaan asettaa rajoja. Hän ei suostu poistumaan toiseen luokkaan eikä edes välitunneille.

Erityislapsen äidin Maiju Järvisen mukaan (HS Kaupunki 14.4.) inkluusio – erityistä tukea tarvitsevien lasten sijoittaminen yleisopetuksen luokkiin – kuormittaa paljon tukea kaipaavaa lasta, opettajaa ja vanhempia.

Luokassani on yksi erityistä tukea niin opillisesti kuin emotionaalisestikin tarvitseva lapsi. Hän häiritsee opetusta jokaisella oppitunnilla puhumalla opettajan ja luokkatovereiden päälle, solvaamalla, kieltäytymällä noudattamasta ohjeita, huutamalla, viskelemällä tavaroita, ottamalla tavaroita opettajan pöydältä sekä pelaamalla puhelimella ja käsikokoisella Nintendolla. Hän ei oppitunneilla juurikaan työskentele opintojensa eteen.

Rimaa hipoen hän etenee vuosiluokalta seuraavalle. Hän itkee ja huutaa, kun hänelle koetetaan asettaa rajoja. Hän ei suostu poistumaan toiseen luokkaan eikä edes välitunneille. Hän ei tule kasvatuskeskusteluihin eikä jälki-istuntoihin. Rehtori on ohjeistanut ongelmallisimmissa tilanteissa muuta luokkaa vaihtamaan luokkahuonetta.

Käyn itse työnohjauksessa ja saan esimieheltäni hyvää palautetta kärsivällisyydestäni ja yhteistyöstäni vanhempien kanssa. Nämä toimenpiteet eivät kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että erityistä tukea kaipaava oppilas, luokan muut oppilaat, opettaja sekä vanhemmat kärsivät tilanteesta. Minun on opettajana vain kestettävä.

Koulumme rehtori ja apulaisrehtori ovat ilmoittaneet, etteivät he voi jättää omia töitään ja tulla opettajien avuksi rauhoittamaan luokissa riehuvia oppilaita. Ohjeistuksena ongelmatilanteisiin on pyytää avuksi naapuriluokan opettaja, joka näissä tilanteissa joutuu jättämään oman luokkansa valvomatta. Luokassani on kuudella oppitunnilla resurssiopettaja tai erityisopettaja, ja tällöin erityisen tuen antaminen lapselle onnistuu. Muilla tunneilla kaikki osapuolet kärsivät.

Uuvuttuani tilanteen mahdottomuuteen sain esimieheltäni neuvon jäädä sairauslomalle, mikä on kuitenkin oppilaiden kannalta huono ratkaisu, sillä sijaispäivinä luokassa saattaa vallita täydellinen kaaos.

En itsekään haluaisi jäädä sairauslomalle, sillä pidän työtäni merkityksellisenä ja työskentelen suurella sydämellä. Me opettajat koetamme nyt saada äänemme kuuluviin jokapäiväisestä todellisuudestamme.

Tasavertainen opetus kaikille

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    2. 2

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi heistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    3. 3

      ”Luojan kiitos, en ole Suomessa”, Erica Fugate ajatteli ja lähti lapsensa kanssa yhdys­valtalaisen vanki­karkurin matkaan – lopulta hän myi miehen tarinan Hollywoodiin

      Tilaajille
    4. 4

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    5. 5

      Useita räjähdyksiä Sri Lankassa – ainakin 80 loukkaantunut

    6. 6

      Uusi hallitus voi saada ikäviä yllätyksiä maailmalta

    7. 7

      Kun opioidikriisi räjähti käsiin Yhdys­valloissa, myös suomalaiset kipu­kroonikot joutuivat hankalaan asemaan

    8. 8

      Tässä on yksi hirveimmistä treeneistä: kuukausi leuan­vetoa

      Tilaajille
    9. 9

      Saaristoon, Mathildedaliin vai Kristiinan­kaupunkiin? Katso kymmenen vinkkiä, mihin kannattaa matkustaa Suomessa

    10. 10

      HS selvitti vaikeasti aukeavan Fingerpori-sarja­kuvan merkitystä piirtäjä Pertti Jarlalta, nyt Jarla kommentoi selitystään toisessa sarja­kuvassaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    2. 2

      ”Hävettävän suuri” BMW vie suomalaisen kirurgin tallinnalaiselle klinikalle: sote ja verot ajavat suomalaisia lääkäreitä muualle töihin

    3. 3

      HS selvitti vaikeasti aukeavan Fingerpori-sarja­kuvan merkitystä piirtäjä Pertti Jarlalta, nyt Jarla kommentoi selitystään toisessa sarja­kuvassaan

    4. 4

      Simbassäng eli simpanssisänky – toimittajien virheet ovat noloja, mutta pahimmista tulee klassikoita

    5. 5

      ”Minulle ei voi tapahtua mitään”, sanoi Pamela Werner iltana, jolloin hänet silvottiin – Pekingissä murhatun 19-vuotiaan kohtaloa pohditaan yhä vuosikymmeniä myöhemmin

      Tilaajille
    6. 6

      Demokratian pyhää periaatetta loukattiin vaalikeväänä, ja nyt on aika soittaa hälytyskelloja

    7. 7

      Helsinkiläisessä hätämajoituksessa viettää yönsä yhdeksän­kuukautinen vauva

      Tilaajille
    8. 8

      Viskiyhtiön perijä tunnusti syyllisyytensä seksikulttia koskevassa oikeuden­käynnissä

    9. 9

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    10. 10

      Jussi Halla-aho sanoo osan vanhoista kirjoituksistaan olleen ”tyhmiä ja harkitsemattomia” muttei irtisanoudu teksteistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    2. 2

      Ääniensä näköinen Suomi on kirjava ja pohjasta paksu – HS:n erikoisartikkeli piirtää vaalituloksen kartalle

    3. 3

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    4. 4

      Vaalitulos ratkesi äärimmäisen niukasti: Sdp suurin, vaali­päivän äänivyöry toi perus­suomalaiset lähes tasoihin – lue HS:n analyysit tuloksesta

    5. 5

      Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

    6. 6

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    7. 7

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    8. 8

      Maiju Järvisen 7-vuotias poika eristettiin luokassa muista sermeillä – Tänä keväänä hän on viimein pystynyt kertomaan, miltä opetus­suunnitelman painottama ”inkluusio” oikeasti tuntuu

      Tilaajille
    9. 9

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    10. 10

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    11. Näytä lisää