Halla-ahon kirjoitukset ovat niin poikkeuksellisia, että niistä on pakko puhua, mutta samalla niiden poikkeuksellisuus on tehnyt niistä puhumisen vaikeaksi
Halla-aholla olisi nyt tilaisuus katkaista kierre omalta kohdaltaan. Se tarkoittaisi, että hän peruisi selvin sanoin kirjoituksensa ja auttaisi ihmisiä ymmärtämään, mikä sai hänet aikanaan kirjoittamaan sellaisia asioita – ja mikä on saanut hänet myöhemmin muuttamaan mieltään, kirjoittaa Saska Saarikoski.
Jussi Halla-ahon vanhoista blogikirjoituksista on syntynyt vaalien jälkeen erikoinen näytelmä, kun Halla-ahoa on yritetty vetää asiasta tilille.
Jotkut ovat kyselleet sitäkin, miksei media ottanut aihetta esiin jo ennen vaaleja. Se ei olisi kuitenkaan ollut helppoa, sillä ”ihmisyyteen liittyvät käsitykset” eivät ole aivan tavanomainen aihe vaalitenteissä.