Mielipide    |   Kolumni

Kesäloman ja kriisin kynnyksellä

Kesälomatunnustelija on jälleen aloittanut vaikean urakkansa muodostaakseen riittävän laajapohjaisen lomasuunnitelman.

Kesäloma­tunnusteli­jaksi itsensä nimittänyt perheen pää antoi eilen muille perheen­jäsenille kysymykset, joiden pohjalta tulevaa lomaa ryhdytään muodostamaan. Kysymyksiin on vastattava ensi viikon perjantaihin mennessä.

Kysymykset on jaettu teemoihin, jotka käsittelevät muun muassa taloutta, kesätyöllisyyttä, perheen suuntaa sekä arvoja. Lisäksi tiedusteltiin erikseen valmiutta suostua enemmistöpäätökseen ja mahdollisia kynnyskysymyksiä.

Lomanmuodostuksesta ei tule helppoa, sillä perheen ryhmittymillä on merkittäviä näkemyseroja.

Konservatiivit

”Talouteen on kerrytettävä puskureita tulevien haasteiden varalle myös kesällä, minkä takia lomabudjetin on pysyttävä raameissa ja kaikkien täysi-ikäisten on osallistuttava kustannuksiin. Lomailuratkaisu ei saa kasvattaa perheen kestävyysvajetta. Matkakohdevalinnoissa painotetaan kotimaisuutta. Lomailuun on yhdistettävä kulttuurikohteita, museoita sekä näyttelyitä. Perheen ilmastotavoitetta on kiristettävä, mutta kuitenkin siten, ettei se vaikuta lomailuun.”

Jälkeläiset

”Lomailun rahoituksen on tultava vanhemmilta sukupolvilta. Matkailussa on vältettävä kaikkia mahdollisia museoita ja näyttelyitä. Jos niitä kuitenkin suunnitelmiin sisältyy, vierailuun osallistumisen on oltava vapaaehtoista. Perhevapaauudistuksen suunnittelu pitää aloittaa välittömästi yhdessä norminpurkutalkoiden kanssa. Mökkilomailupakko ja työperäinen maallemuutto on lopetettava. Perheen ilmastotavoitetta on kiristettävä, mutta kuitenkin siten, ettei se vaikuta lomailuun.”

Ruskeat

”Perheloman on edistettävä aurinkoperäistä ruskettumista, joka asiantuntija-arvioiden mukaan vaatii vähintään 25 asteen lämpötilaa päiväsaikaan. Pelkkä kotimaanmatkailu nähdään riskinä tämän tavoitteen saavuttamisessa. Lomailun on tarjottava mahdollisuus monipuoliseen ja riittävään matkakohteen elinkeinoelämän tukemiseen shoppailun ja kulinarismin muodossa. Perheen ilmastotavoitetta on kiristettävä, mutta kuitenkin siten, ettei se vaikuta lomailuun.”

Pleikkaripuolue

”Ihan sama.”

Kirjoittaja on HS:n kuvasta ja designista vastaava toimituspäällikkö.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    2. 2

      Näyttö kevyen liikunnan hyödyistä lisääntyy koko ajan: Tavallinen liikkuja voi päästä jopa parempaan kuntoon ilman kovaa treeniä, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    3. 3

      Yksi halpalentoyhtiö kaatui, nyt koko Islannin talous sakkaa

    4. 4

      Vuonna 1970 Suomi sai lahjan, josta on vuosien varrella tullut mittaamattoman arvokas aarre

      Tilaajille
    5. 5

      Yli 500 uhanalaista korppikotkaa kuoli syötyään myrkytetyn elefantin jäänteitä Botswanassa

    6. 6

      Halla-aho: Perussuomalaisten nuorten avustuksen peruminen ajaa järjestön konkurssiin

    7. 7

      Netflix nostaa hintojaan tänään Suomessa, katso uudet hinnat tästä

    8. 8

      Kiinan vakoojat esiintyvät kykyjenetsijöinä ja konsultteina LinkedInissä: suomalaistutkijan julkaisu kertoo, kuinka kohde koukutetaan luovuttamaan luottamuksellista tietoa

    9. 9

      Suomen pääministeri oli lähempänä kuolemaa kuin on kerrottu: Lääkärit olivat kolmesti herättämässä Antti Rinnettä, ja se olisi tiennyt loppua

      Tilaajille
    10. 10

      Kymmenen eurooppalaista suurkaupunkia vaatii EU:lta toimia Airbnb:ta vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    2. 2

      Vuonna 1970 Suomi sai lahjan, josta on vuosien varrella tullut mittaamattoman arvokas aarre

      Tilaajille
    3. 3

      Suomen pääministeri oli lähempänä kuolemaa kuin on kerrottu: Lääkärit olivat kolmesti herättämässä Antti Rinnettä, ja se olisi tiennyt loppua

      Tilaajille
    4. 4

      Yksi halpalentoyhtiö kaatui, nyt koko Islannin talous sakkaa

    5. 5

      Netflix nostaa hintojaan tänään Suomessa, katso uudet hinnat tästä

    6. 6

      Pitääkö Isis-leirin suomalaisia auttaa? Oikeus­tieteilijöiden mukaan vastaus on täysin selvä, terrorismi­tutkija varoittaa riskeistä

    7. 7

      Halla-aho: Perussuomalaisten nuorten avustuksen peruminen ajaa järjestön konkurssiin

    8. 8

      Lukijoiden karmeimmat mökki­lomat: ”Kummitäti löi turpaan”, ”Kyy hiplasi peppua”, ”Tarja ei tarjonnut ruokaa”, ”Minipossu Lyydia oli tukehtua kabanossiin”

      Tilaajille
    9. 9

      The New York Timesin kustantaja vastaa Trumpin syytöksiin maan­petoksesta: Presidentti ylitti vaarallisen rajan

    10. 10

      ”Annetaan tälle asialle hyvä loppu” – Ääni­tallenteet paljastivat, mitä Saudi-Arabian konsulaatissa tapahtui ennen toimittaja Khashoggin murhaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    3. 3

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    4. 4

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    5. 5

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    6. 6

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    10. 10

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää