Jatkuva oppiminen voi muuttaa yliopistoja

Yliopistojen ja osin myös ammattikorkeakoulujen roolia koulutusjärjestelmässä on opetus- ja kulttuuriministeriön visioiden (visio 2030)https://minedu.fi/korkeakoulutuksen-ja-tutkimuksen-visio-2030 mukaan tarkoituksena muuttaa. On esitetty, että jatkuvasta oppimisesta on tehtävä Suomelle peruskoulun kaltainen kansallinen vahvuus.

Yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia on muutettu tämän vuoden alusta niin, että korkeakoulujen tulee tarjota mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen, kun aiemmin korkeakoulujen tuli päätehtäviensä ohella ”vain” edistää elinikäistä oppimista. Muutos saattaa vaikuttaa vähäiseltä mutta on periaatteellisesti merkittävä.

Korkeakoulutukseen hakeutumisessa on viime vuosina korostettu tutkintoa vailla olevien nuorten asemaa. Visio 2030 merkitsee huomion suuntaamista myös muihin ryhmiin. Taustalla on näkemys työelämän murroksesta – ammattien ja tarvittavien valmiuksien jatkuvasta muuttumisesta –, joka johtuu muun ohella työelämän digitalisaatiosta. Jatkuva oppiminen tarkoittaa, että työuran eri vaiheissa olevat voivat hyödyntää yksilöllisiä opintopolkuja ja kehittää ammatillista osaamistaan tarpeen mukaan.

Opetus- ja kulttuuriministeriön visiosta herää useita periaatteellisia kysymyksiä. Visio korostaa työelämälähtöisyyttä, kun taas yliopistokoulutuksen sisältöjen ja rakenteiden suunnittelu on perinteisesti nojannut tieteen edistymiseen. Jos yliopistokoulutus järjestettäisiin vain työelämälähtöisyyttä korostaen, yliopistojen perusidea hukattaisiin.

Työelämälähtöisyyteen liittyy merkittävä haaste sovittaa yhteen tieteellinen tieto ja työelämän tarve koulutuksellisiksi kokonaisuuksiksi. On tiedettävä, millaista osaamista työelämä ja yhteiskunta tarvitsevat. Moniin ongelmiin on haettava ratkaisua monialaisista koulutuksista. Eri koulutusaloilla on myös erilainen asema suhteessa työelämään.

Työelämäsidonnaisessa korkeakoulutuksessa opiskelun vapauden idean toteuttaminen voi olla haastavaa. Perustuslain suojaa nauttiva opiskelun vapaus tarkoittaa sitä, että opiskelijalla on oikeus opiskella itseään kiinnostavia asioita.

Onnistuessaan jatkuva oppiminen huomioi eri elämäntilanteessa olevien erilaiset koulutustarpeet. Korkeakoulut voivat tutkintoon johtavan koulutuksen lisäksi järjestää erikoistumiskoulutusta, täydennyskoulutusta sekä tutkintojen osia ­sisältävää koulutusta avoimena korkeakouluopetuksena tai muutoin erillisinä opintoina. Korkeakoulut voivat tuottaa voimassa olevan lainsäädännön puitteissa esimerkiksi tutkintokoulutusta tilaajan asettamien sisällöllisten toiveiden mukaisesti. Myös tutkintoon johtamatonta täydennyskoulutusta voidaan järjestää halutussa laajuudessa ja soveltuvin opetusjärjestelyin.

Pientä huolta on varmaankin kannettava eri koulutusmuotojen yhteismitallisuudesta – erityisesti kun puhutaan opintojen laajuudesta ja tavoitteista. Yliopisto-opetuksen mitoituksen perustana on opintopiste, eikä opintojen suoritusvaatimuksia voi laskea alemmaksi esimerkiksi siksi, että opiskelija tai tilaaja maksaa niistä.

Korkeakoulupolitiikka korostaa erilaisia väyliä korkeakoulutukseen hakeutumisessa. Niin sanotun avoimen väylän käyttöä pyritään tehostamaan. Lukiolaisille suunnitellaan niin sanottuja näyttöreittejä korkeakouluihin. Väylien moninaisuus huomioi erilaiset elämäntilanteet, mutta luo samalla hankalasti hahmotettavan kokonaisuuden.

Keskeinen kysymys on, miten hyvin korkeakoulujen tarjoamat mahdollisuudet uuden osaamisen hankkimiseen työuran aikana tunnetaan ja miten kouluttautuminen on sovitettavissa yhteen työelämän kiireiden kanssa. Selvitysten mukaan työuran aikainen kouluttautuminen on pääosin työnantajien ja opiskelijoiden itsensä rahoittamaa.

Jatkuvan oppimisen idea vaatii työnantajilta yhteistoimintalain mukaista koulutussuunnittelua. Opiskelijoille tulee myös olla tarjolla eri elämänvaiheisiin soveltuvia toimeentulon tukimuotoja.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on kohdentanut miljoonia euroja jatkuvan oppimisen kehittämiseen. Tutkintokoulutuksen ja avoimen korkeakouluopetuksen laajentaminen ei kuitenkaan onnistu ilman korkeakouluille osoitettavaa pysyvää lisärahoitusta, jota tarvitaan opetukseen ja opintoneuvontaan.

Jonna Kosonen ja Tarmo Miettinen

Kosonen on korkeakoulututkija ja Miettinen emeritusprofessori. He työskentelevät Itä-Suomen yliopistossa oikeustieteiden laitoksella.