Mielipide    |   Lukijan mielipide

Suomenlahti on merihistoriallisesti arvokas

Suomenlahti olisi syytä nostaa monitieteisen merihistoriallisen tutkimuksen ja samalla kansainvälisen huomion kohteeksi.

Helsingin edustalla on ainutlaatuinen merialue, Suomenlahti, joka olisi syytä nostaa monitieteisen merihistoriallisen tutkimuksen ja samalla kansainvälisen huomion kohteeksi. Tämä on juuri nyt tarpeellista, koska merialueen logistisiin mahdollisuuksiin kohdistuu aina Kiinaan asti ulottuva kansainvälinen kiinnostus. Tässä olisi uuden hallituksen paikka tehdä kansainvälinen tiedeavaus ja antaa näyttö tutkimusmyönteisyydestään.

Suomenlahti yhdistää Euroopan Baltian kautta Kaukoitään. Suomenlahden kautta kulkeneella laivanrakennustarpeiden viennillä oli uudella ajalla (1500–1800) globaaleja vaikutuksia. Ilman sahatavaraa, tervaa tai hamppua ei suuria armadoja olisi rakennettu. Suomenlahden sodat ja kauppasaarrot vaikuttivat maailmanhistoriaan.

Suomenlahti kartoitettiin jo ennen muuta maata 1580-luvulla. Tämän tekivät hollantilaiset, koska vain sillä osalla Suomea oli heille merkitystä.

Tämä kiinnostus jatkuu. Helsingin yliopistossa oli vuonna 2018 tutkimushanke, joka tutki hylyistä löydettyä salaperäistä niin sanottua juhtinahkaa. Aloite sen tutkimiseksi tuli Hollannin Texelistä, josta oli löytynyt samaa nahkaa. Sama kiinnostus on kohdistunut eräisiin merkittäviin hylkyihin, kuten vuonna 1715 Porvoon edustalla uponneeseen, ainutlaatuisesti säilyneeseen sotalaiva Huis te Warmeloon.

Suomenlahti kytkeytyy merihistorian ja hylkyjensä väli­tyksellä Euroopan kaupun­keihin. Pietari, Danzig, Lyypekki, Amsterdam, Lontoo, Hull, Leith, Bordeaux, Cadiz ja Genova – kaikki tärkeitä historiallisia kauppakaupunkeja Helsingillekin. Suomenlahdella liikkui bulkin ohella satoja erilaisia tuotteita. Osa niistä on edelleen merenpohjassa.

Suomessa on käytettävissä poikkeuksellisen systemaattiset merionnettomuuksia valaisevat lähdesarjat. Unohtaa ei voi myöskään uniikkia Norden­skiöldin merihistoriallista karttakokoelmaa Kansalliskirjastossa.

Merihistoriallinen lähdeaineisto osoittaa, että jo 1700-luvun kaksoiskaupunki Helsinki-Viaporissa etsittiin innovaatioita, kierrätys oli arkipäivää ja kaupankäynti oli luonteeltaan eräänlaista verkkokauppaa. Voidaan myös kysyä, mitä laivojen lähtö- ja saapumisajat kaupunkeihin kertovat satamien jää­tilanteesta ja ilmastonvaihtelusta, lokikirjat tai vakuutusasiakirjat myrskyistä ja tuulista tai 1500-luvun tilikirjat kalastuksesta ja kalalajien sekä hyljekannan ja merilinnuston levinneisyydestä.

Suomenlahden hylyt ovat huonokuntoisinakin aarrelaivoja verrattuna muiden merialueiden hylkyihin, joiden puuosat ovat laivamadon vuoksi kadonneet. Suomenlahden hylystö on monikansallinen, minkä takia hylkyjen tutkimus on jo lähtökohdiltaan kansainvälistä.

Hylkytutkimuksessa tarvitaan historian ja meriarkeo­logian yhteistyötä, jota täydentää uusi tekniikka kuten 3d-mallinnus. Keskustakirjasto Oodi voisi olla Kotkan merikeskus Vellamon ja Turun Forum Marinumin keskellä olevan tyhjiön täyttävä tapahtumapaikka.

Mikko Huhtamies

dosentti, akatemiatutkija

Helsingin yliopisto


Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Ihmettelen Suomen hitautta, kun siellä on vain muutama kymmenen ihmistä” – järjestöjen mukaan kansain­välinen oikeus pakottaa tuomaan sekä lapset että aikuiset Suomeen Isis-leiriltä

    2. 2

      Hollannin poliisi hoksasi toimisto­rakennuksen koossa risti­riidan ja löysi sala­huoneen: paljastui maan kaikkien aikojen huume­kätkö

    3. 3

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    4. 4

      Iiris Suomela on ajautunut kaikkien tuntemaksi vihaiseksi tasa-arvoloukkaantujaksi, vaikka haluaa puhua veroista

    5. 5

      Poliisi epäilee: Norjalais­miljardöörin vaimon sieppaus oli lavastettu, naisen uskotaan kuolleen

    6. 6

      Ylen lennokki kuvasi Nordean ikkunoiden lähistöllä, pankki ihmettelee asiaa blogissaan – Yle: Hankimme kuvituskuvaa

    7. 7

      Petteri Kontio muutti koirankopin Airbnb-asunnoksi Tapiolassa: ”Suorastaan tilava verrattuna telttaan”

    8. 8

      Tupakointi näyttää muovaavan persoonallisuutta, eivätkä muutokset ole suotuisia

      Tilaajille
    9. 9

      YK:n huumeraportti: Maailman­laajuinen opioidi­epidemia on vielä luultuakin pahempi

    10. 10

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    3. 3

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    4. 4

      Suomalaisnainen viestissään Isis-leiriltä: Naisia ja lapsia viedään vankilaan

    5. 5

      Alamäkipyöräilyn suosio kasvaa nopeasti: Espoossa laskettelukeskukseen raivattiin viisi rataa, joista helpoimman ”pystyy ajamaan Alepa-fillarilla”

    6. 6

      Iiris Suomela on ajautunut kaikkien tuntemaksi vihaiseksi tasa-arvoloukkaantujaksi, vaikka haluaa puhua veroista

    7. 7

      Yksi juoma sai täydet viisi tähteä, kun HS testasi suomalaiset siiderit – ison panimon tekele tyrmättiin limonadimaiseksi

      Tilaajille
    8. 8

      Poliisi selvittää tapausta, jossa mies etsii You­tubeen ladatulla videolla seuraa Suvi­seuroille ala­ikäisistä tytöistä

    9. 9

      Tupakointi näyttää muovaavan persoonallisuutta, eivätkä muutokset ole suotuisia

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    3. 3

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    4. 4

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    7. 7

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    8. 8

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    9. 9

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    10. 10

      HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Kaapo Kakosta varttui kenties historian lahjakkain suomalainen jääkiekkoilija

    11. Näytä lisää