MAINOS:

Kesätarjous! HS Digi 5,95€/kk vain tänään. Tilaa nyt! Aikaa tehdä tilaus:

Mielipide    |   Lukijan mielipide

Uhkaako Suomen kouluja pian opettajapula?

Kun luokanopettajakoulutuksen hakijamäärät ovat muutamassa vuodessa melkein puolittuneet, voidaan jo puhua opettajan ammatin vetovoiman hiipumisesta.

Toisin kuin monissa muissa maissa, suomalaisessa opettajankoulutuksessa on saatu pitkään ylpeillä runsailla hakijamäärillä. Hakijoiden määrä on kuitenkin ollut tasaisessa laskussa usean vuoden ajan. Kun esimerkiksi luokanopettajakoulutuksen vajaata 800:aa aloituspaikkaa tavoitteli vuonna 2013 vielä lähes 8 500 halukasta, tänä keväänä hakijoita oli enää 4 700. Kun hakijamäärät ovat muutamassa vuodessa melkein puolittuneet, voidaan jo puhua opettajan ammatin vetovoiman hiipumisesta.

Koska näin raju hakijamäärän notkahtaminen ei johdu teknisistä seikoista – kuten yliopistoon hakevien ensikertalaiskiintiöstä tai ikäluokkien pienentymisestä –, katse on käännettävä opettajan työnkuvan houkuttelevuuteen. Tai paremminkin houkuttelemattomuuteen.

Mikään muu ammatti tuskin on joutunut niin kovan julkisen riepottelun kohteeksi kuin opettajan työ viime vuosina. Vaikka selvästi suurin osa kouluissa tapahtuvasta päivittäisestä toiminnasta on myönteistä, uutiskynnyksen tahtovat ylittää pääasiassa kouluun liittyvät kielteiset ilmiöt.

Julkisessa keskustelussa oppilaiden osaaminen koetaan puutteelliseksi tässä ja tuossa – milloin pitäisi opettaa maanpuolustusintoa, milloin rahankäyttöä. Lopulta syytökset nuorten osaamisen puutteellisuudesta kaatuvat aina opettajien niskaan. Kukapa nyt haluaisi omaa työtään jatkuvasti ruodittavan.

Myös Pisa-menestyksen notkahtaminen on tuntunut antavan uuden lyömäaseen kyseenalaistaa kouluissa tehtävää työtä. Kritiikkiä annetaan siitäkin huolimatta, että opettajina toimivat pääasiassa ne samat korkeasti koulutetut ammattilaiset kuin kansainvälisen menestyksen huippuvuosinakin.

Todellisuudessa opettajat kokevat työnsä entistä raskaammaksi. Kun kasvaneisiin ryhmäkokoihin ja yhä heterogeenisempään oppilasainekseen yhdistetään vaatimukset digiloikasta sekä uudistuvista opetusmenetelmistä, työnkuvaa voi sanoa vähintäänkin kompleksiseksi. Kun monin paikoin vielä homekoulut sisäilmaongelmineen rapauttavat opettajien fyysistä terveyttä, alkaa alan houkuttelevuus olla koetuksella.

Jos Suomessa halutaan jatkossakin nauttia siitä, että opettajan tehtävään hakeutuu kyvykkäitä ja halukkaita ihmisiä, hakijamäärän laskuun on suhtauduttava vakavasti.

Opettajan ammatin vetovoimaisuuden lisäämiseen ei ole olemassa yksittäistä tehokeinoa, mutta ainakin työehtojen kehittämisellä voitaisiin vakuuttaa ammatinvalintaansa pohtiva nuori opettajan ammatin mielekkyydestä.

Uudella hallituksella toivottavasti on viisautta panostaa koulutukseen sekä opettajan työn reunaehtojen kehittämiseen. Tällöin voisimme välttää Ruotsin tilanteen, jossa opettajankoulutuksen vähäinen vetovoima on johtanut jopa opettajapulaan.

Pekka Räihä

opettajankoulutuksen dosentti, kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta, Tampereen yliopisto

Ville Mankki

opettaja, väitöskirjatutkija, kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta, Tampereen yliopisto


Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suora lähetys: Tutkijat kertovat, keitä malesialais­koneen pudottamisesta epäillään

    2. 2

      Mies tuomittiin seitsemän vuoden vankeuteen viidestä raiskauksesta, raiskauksen yrityksestä ja 55 muusta rikoksesta

    3. 3

      Lappi-sarjan kuvaukset jäivät kesken, verottaja hakee tuotantoyhtiötä konkurssiin: ”Miten tuollaiseen sotkuun on mahdollista päästä”, sanoo päätähti

    4. 4

      Päivi Räsänen arvosteli kirkon Pride-yhteis­työtä, arkki­piispa vastaa Räsäselle: ”Kirkko on kaikkia varten”

    5. 5

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    6. 6

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    7. 7

      Mies kutsui alaikäisiä tyttöjä ostarilta kotiinsa Espoossa ja käytti heitä seksuaalisesti hyväkseen

    8. 8

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    9. 9

      HJK:n Mestarien liigan arpaonni loppui lyhyeen

    10. 10

      Lehtisaaressa makaa kivi, jonka tarkoitusta ei tunnu tietävän kukaan – Ainoa johtolanka on kiveen hakattu numerosarja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    3. 3

      Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

    4. 4

      Poliisit tutkivat tunteja kuolleen vauvan tapausta New Yorkissa, ensi­hoitajat totesivat lapsen jo kuolleeksi – vasta oikeus­lääkäri tajusi, että kyseessä oli nukke

    5. 5

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    6. 6

      Kun Riku Rantala halusi lahjoittaa Suomelle muovi­pussillisen rahaa, valtio keksi ohjeistaa kansalaisia lahjoituksista – Poliisihallitukselle tämä ei käynyt

    7. 7

      Suomalaisten keskipalkka kahdeksanneksi korkein Euroopassa, listaus näyttää 32:n maan palkkaerot

    8. 8

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    9. 9

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    10. 10

      ”Kukkaisekonomi” Mari Männistö nousee Helsingin kulttuurijohtajaksi – vasemmistoliiton ja perussuomalaisten edustajat vastustivat päätöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    5. 5

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    6. 6

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    10. 10

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää