Päivähoitopaikan saaminen on monessa perheessä iso stressin aihe – Tämän epäkohdan korjaamalla voisi vaikuttaa moneen asiaan

Kuopus sai päivähoito­paikan lähipäivä­kodista. Jokainen helsinkiläis­vanhempi tietää, että sitä sietää juhlia. Moni onkin onnitellut meitä!

Toisen lapsen kohdalla kädet hikosivat päätöstä odotellessa aika paljon edelliskertaa vähemmän, sillä sisarukset pyritään sijoittamaan samaan päiväkotiin.

Kuopus aloittaa hoidossa elokuussa, koska silloin hoitopaikkoja käytännössä on tarjolla. Hän on silloin vuoden ja neljä kuukautta vanha, ryhmänsä nuorin. En ole huolissani: ryhmän aikuiset ovat ihania ja lapsi sosiaalinen tapaus.

Kovin paljon nuorempana en kuitenkaan olisi halunnut jättää lastani hoitoon. Vaikka vanhempainraha loppuu vauvan ollessa noin yhdeksän kuukautta, päiväkoti ei tunnu olevan vauvojen paikka. Yksi alle yksivuotias päiväkotiryhmässä ehkä voi mennä, mutta ei useampia. Heille ei riitä sylejä eikä huomiota. Henkilökunta vain on niin tiukilla.

Ystävän lapsi oli runsaasti yli vuoden aloittaessaan päivähoidossa, muttei vielä puhunut eikä kävellyt. Hoitopaikan aikuiset olivat huolissaan lapsen pärjäämisestä, koska häntä ei ehkä ehdittäisi auttaa.

Jos päivähoidon aloitusta olisi perheessämme lykätty, ei isompi sisarus samassa hoitopaikassa olisi välttämättä auttanut paikan saamisessa.

Keskellä vuotta hoitopaikkaa hakeneille tarjotaan Helsingissä usein mahdollisuutta kuskata lastaan tarhaan vaikkapa lautalla Suomenlinnaan – tai yksinkertaisesti minne tahansa puolen tunnin julkisen liikenteen matkan päähän kodista, mutta usein aivan eri suuntaan kuin missä esimerkiksi työpaikka sijaitsee.

Halutaanko ihmisten lisääntyvän? Halutaanko vanhemmat ihan oikeasti sen jälkeen vieläpä nopeasti takaisin töihin? Mielestäni ensimmäinen asia tämän edesauttamiseksi on jakaa perhevapaat tasapuolisemmin.

Heti toinen rukattava asia on päivähoito, ainakin pääkaupunkiseudulla.

Tarvitaan lisää päivähoitopaikkoja, ja niissä pitäisi pystyä tarjoamaan vieläpä hyvää varhaiskasvatusta. Jotta lisää ammattilaisia saadaan palkattua, heille tarvitaan lisää palkkaa.

Olisi hienoa, jos kenenkään ei tarvitsisi täristen jännittää, saako lapsi päiväkotipaikan ja voiko sinne ylipäänsä turvallisin mielin laittaa niin pienen ihmisen. Ei tarvitsisi soitella surkeita anelupuheluja päiväkotien johtajille eikä tehdä lyhennettyä työpäivää vain siksi, että ehtisi rynniä päiväkodille toiselle puolelle kaupunkia ennen sen sulkeutumista.

Tämä asia on ikävä kyllä korjattavissa vain kaikkein vaikeimmalla keinolla, rahalla. Jos yhteiskuntaan kuitenkin halutaan muutoksia, voisi olla viisasta aloittaa sen kaikkein pienimmistä jäsenistä.

Kirjoittaja on HS:n kulttuuritoimituksen uutispäällikkö.