Mielipide    |   Lukijan mielipide

Kosteus­vaurioiden haitat ovat moninaiset

Kosteus- ja homehaitoissa on kyse biologisista ja psyykkisistä vaikutuksista. Joskus toista on enemmän kuin toista, mutta molemmat ovat aina läsnä.

Helsingin Sanomissa (Sunnuntai 26.5.) oli kaksi hyvin kirjoitettua juttua hometaloista. Täydentäisin niitä kolmella näkemyksellä.

Väitteellä ”nyt lääketieteen kanta on, että hometalosairautta ei ole olemassakaan” ei tarkoiteta, että kosteusvauriot eivät heikennä terveyttä. Väite korostaa sitä, että ei ole olemassa mitään yhtenäistä, samankaltaisten oireiden, syiden ja sairauden kulun kokonaisuutta, jota voitaisiin nimittää home­talosairaudeksi.

Lääketieteessä emme nimeä sairauksia niiden syyn perusteella. Emme puhu tupakka­taudista vaan puhumme tupakan aiheuttamista sairauksista kuten keuhko­ahtaumasta tai syövistä. Emme myöskään puhu asbestitaudista, alkoholitaudista, ruokataudista emmekä ­dieselautotaudista.

Sanomalla, että hometalo­sairautta ei ole, halutaan kiinnittää huomio siihen, että kosteusvaurioiden haitat ovat moni­naiset.

Toiseksi on muistettava, että asiat eivät yleensä ole joko–tai vaan sekä–että. Kosteus- ja ­homehaitoissakin on kyse biologisista ja psyykkisistä vaikutuksista.

Joskus toista on enemmän kuin toista, mutta molemmat ovat aina läsnä. Monien mielestä olimme ajautumassa tilan­teeseen, jossa homeen aiheuttama huoli tuotti enemmän ­terveyshaittoja kuin sisä­ilma sinällään.

Huolissaan pitää olla, mutta pelottelullakin on rajansa.

Kolmas ongelma koskee Työterveyslaitosta. Se on asiantuntijalaitos, joka luo vaikutelman viranomaisesta. Laitos hankkii osan tuloistaan myymällä palveluita, esimerkiksi asiantuntijalausuntoja ja laboratoriotutkimuksia.

Homeongelma ilmaantui ­yhdeksänkymmentäluvun laman aikana. Kaikkialla säästettiin.

Vuosien ajan Työterveyslaitoksen hittituote olivat IgG-vasta-aineet, jotka mainittiin Helsingin Sanomien Homesota-kirjoituksessa. Myöhemmin tarpeettomaksi todetut vasta-ainetutkimukset olivat Työterveylaitokselle elintärkeitä synkimpinä lamavuosina. Tämä on jo menneisyyttä, mutta rakenteellinen ongelma jatkuu.

Työterveyslaitos hankkii ­edelleen osan tuloistaan myynnillä. Houkutus tulkita tutkimuksia myyntiä tukevasti ei ole poissa.

Markku Seuri

työterveyshuollon erikoislääkäri

Jyväskylä

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinki ei ole vieläkään oikea kaupunki, sanoo kaiken nähnyt kaupunkitutkija jäähyväishaastattelussaan

    2. 2

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    3. 3

      Venäjä-trollien vainoama Ylen toimittaja Jessikka Aro Yhdys­valtain alahuoneen kuulemisessa Venäjän informaatio­sodasta: ”Saatamme saada kahden vuoden päästä selville, mitä juuri nyt on käynnissä”

    4. 4

      Alkoholin kaloreihin liittyy mysteeri: Suurkuluttaja saattaa jopa laihtua, mutta satunnaiskäyttäjä lihoo helposti

      Tilaajille
    5. 5

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    6. 6

      HS selvitti Rinteen hallituksen avustajien taustat: Ay-liikkeellä läheiset suhteet ministerien esikuntiin

      Tilaajille
    7. 7

      Murhasta tuomittua paralympiavoittaja Oscar Pistoriusta vastaan todistanut ex-jalkapalloilija Marc Batchelor ammuttiin autoon kotinsa pihalla

    8. 8

      Japanissa selvitettiin, miksi yksi kahdeksasta asiakkaasta ei aja vuokraamallaan autolla metriäkään

    9. 9

      Elämästä voi mennä kymmenen vuotta usvassa, kun ei enää muista, miltä tuntuu olla virkeä

      Tilaajille
    10. 10

      Mukadokumentti Nasan vuoden 1969 kuuhuijauksesta kadottaa lupaavan lähtökohtansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    2. 2

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    3. 3

      Päivystyksissä jonottaa ihmisiä, jotka pitäisi hoitaa aivan muualla – Hus-johtaja: Lääkäreitä ei saa enää edes rahalla

    4. 4

      Elämästä voi mennä kymmenen vuotta usvassa, kun ei enää muista, miltä tuntuu olla virkeä

      Tilaajille
    5. 5

      Ruotsin WWF: Halloumi voi olla jopa lihaa haitallisempaa

    6. 6

      Ensimmäinen minuutti liikuntasuorituksen jälkeen antaa tärkeää tietoa omasta terveydestä

      Tilaajille
    7. 7

      Oliko kuulento vain huijaus? Käymme läpi kuvat, joilla salaliittoteoriaa perustellaan

    8. 8

      Netflix poisti rajun itsemurhakohtauksen suositusta nuortensarjastaan, lääketieteen asiantuntijat varoittivat seurauksista lapsille

    9. 9

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    10. 10

      Uudessa Leijonakuninkaassa elottomat digieläimet laulavat, ja se on karmivan outoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin vanhin yhtäjaksoisesti toiminut ravintola meni konkurssiin ja rapistuu nyt pystyyn Helsingin keskustassa

    2. 2

      Parisuhde etenee kolmessa vaiheessa ja yhdessä niistä on suurin riski erota – ongelmia voi ehkäistä, kun tekee muutaman asian ajoissa

      Tilaajille
    3. 3

      Tunteiden välttely voi johtaa elämään, jota ei halua elää – Psykologi Arto Pietikäisellä on siihen ratkaisu, jota moni ei halua kuulla

      Tilaajille
    4. 4

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    5. 5

      Töölönlahdelle rakennettiin kymmenen jalkapallokentän kokoinen puisto, jossa ei viihdy oikein kukaan

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    8. 8

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    9. 9

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    10. 10

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    11. Näytä lisää