Mielipide    |   Kolumni

Vasta yllätykset luovat ulkopolitiikan käytännön linjan

Valmiit vuorosanat eivät riitä. Täytyy osata improvisoida.

Politiikan penkki­urheilijat ovat viime päivät lukeneet Antti Rinteen (sd) tulevan hallituksen ­ohjelmaa. Sivuja on likimain saman verran kuin Aleksis Kiven Nummisuutarien nykyaikaisissa painoksissa.

Näytelmä on kirjoitettu 1860-luvulla, mutta jokainen sukupolvi tulkitsee sen omalla tavallaan. Vaikka alkuperäinen teksti ei muutu, lopputulos riippuu ohjaajista, näyttelijöistä ja lavastajista sekä monista muista ammattilaisista.

Rinteen hallituksen ohjelman kaunokirjalliset ansiot ovat huomattavasti vaatimattomammat, mutta silti ohjelmatekstiin suhtaudutaan vakavasti. Kyse on sentään yrityksestä kuvata sitä, mitä Suomessa ja maailmassa tapahtuu neljän seuraavan vuoden aikana.

Poliitikoilla on käytössään kaksi tärkeää työkalua: raha ja pykälät. Rahojen keräämisestä ja käyttökohteista päättäminen sekä lakien säätäminen muodostavat kokonaisuuden, jota voi kutsua hallituksen poliittiseksi linjaksi.

Ulkopolitiikassa tilanne on toinen. Toki rahaa käytetään esimerkiksi kehitysyhteistyöhön tai edustustojen ylläpitoon ja pykäliäkin syntyy, mutta merkittävä osa politiikkaa on reagointia tapahtumiin ympäröivässä maailmassa.

Matti Vanhasen (kesk) II hallituksen ohjelmassa vuonna 2007 ei ennakoitu sotaa Georgiassa tai finanssikriisiä, joka lopulta kääntyi EU:n yhtenäisyyttä uhkaavaksi velkakriisiksi.

Jyrki Kataisen (kok) hallitusneuvottelijat eivät vuonna 2011 aavistaneet, että Venäjä miehittäisi Krimin, eivätkä Juha Sipilän (kesk) hallituksen tuoreet ministerit osanneet toukokuun 2015 lopussa iteroida, mitä seuraisi, jos juhannuksen jälkeen liikemies Donald Trump ilmoittaisi pyrkivänsä Yhdysvaltojen presidentiksi.

Ulkopolitiikka on Suomen kokoiselle maalle usein luovimista eteenpäin. Joskus oman tilanteen säilyminen ennallaankin voi olla hyvä uutinen.

Ohjelmasta voi lukea, mihin suuntaan suuntaan hallitus haluaisi maailman menevän, ja rivien välistä myös sen, mitä saattaa tapahtua. Periaatteet ja yhteistyökumppanit on mainittu.

Varsinainen ulkopolitiikka syntyy kuitenkin usein käytännön linjauksina hallituksen ja presidentin tapaamisissa. Sen pohjaa luodaan selonteoissa, joiden käsittelyyn osallistuvat puolueet niin hallituksesta kuin oppositiosta.

On hyvä varautua monenlaisiin näytelmiin, joiden käsikirjoittajat eivät ole suomalaisia. Valmiiden vuorosanojen lisäksi täytyy osata myös improvisoida.

Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimituksen esimies.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Toistakymmentä ihmistä jahtasi epäiltyä kissavarasta Vallilassa keskellä yötä – 21-vuotias Boris-kissa löytyi punavuorelaisesta galleriasta

    2. 2

      Omakotitalon saa pääkaupunkiseudulla jopa alle 100 000 eurolla – tällainen on halvimpien talojen kunto

    3. 3

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    4. 4

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    5. 5

      Hovioikeus: Autoilijalla ei ole velvollisuutta selvittää lumen peittämän nopeusrajoituksen sisältöä

    6. 6

      Hovioikeus: Jaajo Linnonmaa ja Juha Perälä eivät loukanneet neliraitalenkkareita maahantuoneen yrittäjän kunniaa radion aamuohjelmassa

    7. 7

      Kieli viestii voinnistasi: Nämä merkit kielessä kertovat stressistä, puutos­tiloista tai jopa suolisto­sairaudesta

      Tilaajille
    8. 8

      Sauli Niinistön viestintäpäällikkö vaihtuu, Katri Makkonen siirtyy takaisin Yleen

    9. 9

      Sodasta palannut isä osoitti Antti Aniaa aseella ja käski häipyä kotoa – Poikaa ei päästetty edes opiskelemaan, mutta nyt hänen keksintönsä soi sadoissa kirkoissa

    10. 10

      Suomalaistutkimus: Suoliston bakteerikanta on yhteydessä vauvan temperamenttiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies pakotettiin teloittamaan oma veljensä soramontulla Oulussa, syyttäjä vaatii myös veljensä ampujalle murhatuomiota

    2. 2

      Sielun veljien yli 30 vuotta vanhasta hitistä kiertää urbaanilegenda, jota on vaikea uskoa todeksi – kysyimme Ismo Alangolta, pitääkö tarina paikkansa

      Tilaajille
    3. 3

      ”Neljän liikkeen sääntö” auttaa treenaamaan vatsalihaksia tehokkaasti: Personal trainer laati ohjelman, joka vaikuttaa koko keskivartaloon

      Tilaajille
    4. 4

      Piraattipuolueen Petrus Pennasen Instagram-videolle päätynyt kissa nostatti some-myrskyn, samannäköinen eläin katosi aiemmin Fleminginkadulta

    5. 5

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    6. 6

      Helsingin poliisi julkaisi kuvan wc-tilasta osana epäillyn salakatselu­rikoksen tutkintaa, ratkaiseva vihje tuli alle tunnissa

    7. 7

      Ullanlinnan hulppeimmat merinäköalat myytiin lähes 25 miljoonalla eurolla

    8. 8

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    9. 9

      Pappi vihki homoparin, ja kirkko varoitti pappia – oikeus linjasi, ettei kirkolla ole oikeutta varoittaa homoparin vihkimisestä

    10. 10

      Seitsemän eduskuntaan pyrkinyttä käytti kampanjointiin yli 100 000 euroa – ulkopuolisen rahan osuus nousi edellisistä eduskuntavaaleista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    2. 2

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    5. 5

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    6. 6

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    7. 7

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    8. 8

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    9. 9

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    10. 10

      Raaka raiskaus vei viisi syytöntä teiniä vankilaan ja Trump vaati heille kuolemantuomiota – Nyt tarina on Netflixissä ja kaikkien pitäisi nähdä se

      Tilaajille
    11. Näytä lisää