Mielipide    |   Vieraskynä

Kaikkien lehmien pitäisi päästä kesällä laitumelle

Laiduntaminen edistää lehmien hyvinvointia monin tavoin. Osa lehmistä elää kuitenkin koko vuoden sisällä navetassa.

Laiduntavat lehmät vihreällä nurmella kuuluvat kesäisen Suomen vakio­kuvastoon. Laitumelle lasku on jokakeväinen iloinen tapahtuma, jossa muutaman epäröivän askeleen jälkeen lehmät kirmaavat utareet heiluen laitumelle talven sisälläolon päättyessä.

Kaikkien suomalaisten lehmien soisi pääsevän kesä­laitumille, sillä laiduntaminen edistää monin tavoin lehmän hyvinvointia. Meillä on tilaa laiduntaa enemmän kuin monessa muussa maassa, mutta osa lehmistämme elää silti ympäri vuoden sisällä navetassa.

Lehmien pitopaikka eli navetta on yleensä joko parsi- tai pihattotyyppinen. Parsinavetassa paikalleen kytketty lehmä on säädöksiin perustuen päästettävä kesäaikaan ulos vähintään jaloittelemaan 60 vuorokauden ajaksi. Parsinavetan lehmillä on siis ulkojaloitteluvelvoite mutta ei varsinaista laidunnus­velvoitetta.

Parsinavetat ovat väistyvä navetta­tyyppi. Alaa valtaavat pihatto­navetat, joissa elää nykyään jo 60 prosenttia suomalaislehmistä. Pihattonavetassa lehmää ei kytketä paikalleen, vaan se saa liikkua navetassa syömään, lepäämään ja lypsylle itse. Pihattonavetasta lehmää ei tarvitse päästää ulos, ellei satu olemaan luomutilallinen. Luomuehtoihin kuuluu lehmien pääsy oikealle laitumelle kesäaikana navettatyypistä riippumatta. Viime vuoden lopussa Suomessa oli luomulehmiä noin 10 000 kaikkiaan noin 270 000 ­lypsylehmästämme.

Kaikki suomalaiset lehmät eivät pääse laitumelle. Laiduntavien lehmien lukumäärää ei tiedetä tarkkaan, mutta hyvän arvion saa ProAgrian tuotosseurantakarjoista kerätyistä tunnusluvuista.

Tuotos­seurantaan kuului viime vuonna 72 prosenttia suomalaisista lypsykarjatiloista eli runsaat 4 600 tilaa. Näistä 900 tilaa piti lypsy­lehmänsä ympärivuotisesti sisällä. Viidennes tiloista ei siis päästänyt lehmiään lainkaan ulos. Ympärivuotisen ulkoilun – talvella jaloittelun ja kesällä laidunnuksen – järjesti runsaat 400 tuotosseurantatilaa eli yhdeksän prosenttia tiloista.

Laidunnuksesta on lehmälle monenlaista hyötyä. Jalkojen kunto paranee laitumella liikkuessa, kun sorkan alla on pehmeää maata navetan kovan lattian sijaan. Suurikin lehmä mahtuu lepäämään laitumella raajat täysin ojennettuina ja valitsemaan mieluisan makuupaikan. Lehmä­kaverin kanssa on laitumella helppo olla lähekkäin ja seurustella. Ilman laatu on parempi kuin navetassa. Heinää ja kasvinosia voi nyhtää maasta ja oksista. Parhaimman makuisia kasveja on jopa varaa valita, jos laitumella on monipuolinen kasvivalikoima.

Laidunnukseen sisältyy myös hyvinvointiriskejä, kuten loisten ja hyönteisten aiheuttama kiusa, mutta niitä voidaan ehkäistä ennalta. Suurin hyvinvointiriski liittyy huonoon eläinten hoitoon. Lehmät ovat kotieläiminä omistajiensa vastuulla, eikä eläimiä saa laitumellakaan jättää hoidotta pärjäämään keskenään. Laiduntavien lypsylehmien kohdalla hoidotta jäämisen riski on pieni, sillä karjanhoitaja lypsää yleensä lehmät kahdesti päivässä ja tarkastaa samalla lehmien voinnin.

Laidunnus edistää myös luonnon monimuotoisuutta. Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarvion mukaan lähes kaikki perinnebiotoopit, kedot, niityt ja hakamaat, ovat ­äärimmäisen uhanalaisia. Muutaman nurmikasvilajin viljelty laidun ei ole perinnebiotooppi. Jättämällä laitumille käsittelemättömiä alueita, kuten puuryhmiä, kumpuja tai kiviröykkiöitä, edistetään kuitenkin myös viljellyillä laitumilla elonkirjoa ja tarjotaan samalla lehmille viihtyisiä paikkoja suojautua avoimella laitumella paahtavalta auringolta. Lehmä on hyväkuntoisena ketterä eläin liikkumaan vaikea­kulkuisessakin maastossa.

Kuluttajat arvostavat tutkimusten mukaan sitä, että tuotantoeläimet pääsevät ulos ja voivat liikkua vapaasti. Laiduntavat lehmät ovat kaunis, voimaannuttava näky. Meillä on jo nyt mahdollisuus äänestää lehmien laitumelle pääsyn puolesta suosimalla luomumaitoa. Lisäksi ­yksi kauppaketju on tuonut markkinoille maitomerkin, johon sisältyy hyvinvointiarvioinnin lisäksi lehmien laidunnus.

Maitopurkissa tae laidunnuksesta ja sen uskottavasta todentamisesta koko maidontuotantoketjussa on ­tulevaisuudessa valttikortti.

Satu Raussi ja Tiina Kauppinen

Kirjoittajat ovat filosofian tohtoreita eläinten hyvinvointitieteen alalta ja työskentelevät Luonnonvarakeskuksessa sijaitsevassa Eläinten hyvinvointi­keskuksessa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    2. 2

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    3. 3

      Poliisi selvittää tapausta, jossa mies etsii You­tubeen ladatulla videolla seuraa Suvi­seuroille ala­ikäisistä tytöistä

    4. 4

      Maapallo lähestyy ”ilmasto­apartheidia”, varoittaa YK:n asian­tuntija

    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

      Tilaajille
    7. 7

      Keski-Eurooppaa koettelevan kuuman ilman kieleke ”lipaisee” Suomeakin

    8. 8

      Suomalaisnainen viestissään Isis-leiriltä: Naisia ja lapsia viedään vankilaan

    9. 9

      Viisi opiskelupaikan Oulun yliopistossa jo saanutta hakijaa menetti paikkansa väärin tallennettujen tietojen takia

    10. 10

      Tankojuoppous on yksi Suomen omituisimmista rikoksista, ja poliisi­tarkastajakin myöntää pykälän olevan ”hölmösti rakennettu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    2. 2

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    3. 3

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    4. 4

      Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

      Tilaajille
    5. 5

      Yhdysvaltain superrikkaat julkaisivat avoimen kirjeen presidenttiehdokkaille: ”Verottakaa meitä enemmän”

    6. 6

      Sodanaikainen pommi räjähti Saksassa ja jätti jälkeensä ison kraatterin pellolle

    7. 7

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    8. 8

      Tämän talon ei pitänyt koskaan valmistua – Veturinkuljettaja Rave veisti viimeisen linnansa kiviä myöten itse

    9. 9

      Pietari oli 1990-luvulla rikollisten valtakunta: Tuhansia salamurhattiin ja suomalaisetkin marssivat alamaailman pillin mukaan

      Tilaajille
    10. 10

      Amerikkalainen porvaripoika uskoi parempaan maailmaan, lähti Venäjän vallankumoukseen ja haudattiin Kremlin muuriin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    3. 3

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    4. 4

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    5. 5

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    6. 6

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    7. 7

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    8. 8

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    9. 9

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    11. Näytä lisää