Mielipide    |   Lukijan mielipide

Helsinki ei voi edetä yksin sisääntuloväylien bulevardisoinnissa

Helsingin on avattava kaupunkibulevardien toteuttamisesta aito vuoropuhelu, jossa koko seudun näkökulmat huomioidaan.

Helsingin kaupunki pyrkii vuoteen 2050 ulottuvassa yleiskaavassaan muuttamaan moottoritiemäisiä sisääntuloväyliään urbaaneiksi pääkaduiksi eli kaupunkibulevardeiksi. Vaikka korkein hallinto-oikeus kumosi viime marraskuussa Helsingin suunnitelmat muuttaa Länsiväylä, Turunväylä, Hämeenlinnanväylä ja Lahdenväylä kaupunkibulevardeiksi, muiden bulevardisoitavien väylien – Vihdintien, Itäväylän ja Tuusulanväylän – suunnittelua kuitenkin viedään eteenpäin.

Kuuma-johtokunta on huolissaan siitä, että Helsingin kaupunki on ryhtynyt edistämään sisääntuloväyliensä bulevardisointia yksipuolisesti. Seutu ei niele ajatusta sijaiskärsijän rooliin alistumisesta bulevardikysymyksessä. Bulevardisoinnista ei ole käyty koko Helsingin seudun kattavaa aitoa vuoropuhelua, jota ratkaisun vaikutukset edellyttäisivät.

Bulevardisointitoimien ja liikenteen nopeustason laskun seurauksena väylien autoliikennekapasiteetti laskisi ja samalla matkaan käytettävä aika kasvaisi. Tämä heikentää työssäkäynti- ja asiointiliikenteen sujuvuutta etenkin Helsingin seudun kehyskunnista pääkaupunkiseudulle. Bulevardien vaikutukset olisivat merkittävät etenkin autolla työssä käyvien arkeen.

Korkein hallinto-oikeus perusteli päätöstään bulevardien torppaamisesta sillä, ettei ollut osoitettu riittäviä perusteita moottoriväylien muuttamiseksi kaupunkibulevardeiksi. KHO:n mukaan on epävarmaa, miten väylien bulevardisointi vaikuttaisi teiden toimivuuteen siinä tapauksessa, että ajoneuvoruuhkien lieventämiseksi tarkoitetut toimet, kuten vahva joukkoliikenne ja tiemaksut, jäisivät toteutumatta.

Tuusulanväylä on työssäkäynnin ja elinkeinoelämän kannalta erittäin tärkeä linkki pääkaupunkiseudun ja Kuuma-seudun välillä. Sen toimivuus tulee turvata. Suomen kansainvälisen saavutettavuuden kannalta elintärkeä solmupiste, Helsinki-Vantaan lentoasema, sijaitsee väylän läheisyydessä.

Helsingin on avattava kaupunkibulevardien toteuttamisesta aito vuoropuhelu, jossa koko seudun näkökulmat huomioidaan.

Kallepekka Toivonen

puheenjohtaja, Kuuma-johtokunta,

Nurmijärven kunnanvaltuuston puheenjohtaja


Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Omakotitalon saa pääkaupunkiseudulla jopa alle 100 000 eurolla – tällainen on halvimpien talojen kunto

    2. 2

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    3. 3

      Hovioikeus: Jaajo Linnonmaa ja Juha Perälä eivät loukanneet neliraitalenkkareita maahantuoneen yrittäjän kunniaa radion aamuohjelmassa

    4. 4

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    5. 5

      Sodasta palannut isä osoitti Antti Aniaa aseella ja käski häipyä kotoa – Poikaa ei päästetty edes opiskelemaan, mutta nyt hänen keksintönsä soi sadoissa kirkoissa

    6. 6

      Tieto ja norjalainen Evry yhdistyvät, kauppahinta 1,3 miljardia euroa ja pääkonttori pysyy Suomessa

    7. 7

      Vantaalaisen pientaloalueen lapset saavat kolme ilmaista ruokaa päivässä, koska Anneli Virtanen päätti toimia

    8. 8

      Jalkapallokatsojia kaasuttanut turvallisuusyritys syyttää nyt Palloliiton antamia ohjeita

    9. 9

      Kieli viestii voinnistasi: Nämä merkit kielessä kertovat stressistä, puutos­tiloista tai jopa suolisto­sairaudesta

      Tilaajille
    10. 10

      Taapero, parisuhde kriisissä ja rakennus­työmaa – Kun kuukautiset olivat myöhässä, kolmen lapsen äidillä oli edessään kipeä ratkaisu

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies pakotettiin teloittamaan oma veljensä soramontulla Oulussa, syyttäjä vaatii myös veljensä ampujalle murhatuomiota

    2. 2

      Sielun veljien yli 30 vuotta vanhasta hitistä kiertää urbaanilegenda, jota on vaikea uskoa todeksi – kysyimme Ismo Alangolta, pitääkö tarina paikkansa

      Tilaajille
    3. 3

      ”Neljän liikkeen sääntö” auttaa treenaamaan vatsalihaksia tehokkaasti: Personal trainer laati ohjelman, joka vaikuttaa koko keskivartaloon

      Tilaajille
    4. 4

      Piraattipuolueen Petrus Pennasen Instagram-videolle päätynyt kissa nostatti some-myrskyn, samannäköinen eläin katosi aiemmin Fleminginkadulta

    5. 5

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    6. 6

      Helsingin poliisi julkaisi kuvan wc-tilasta osana epäillyn salakatselu­rikoksen tutkintaa, ratkaiseva vihje tuli alle tunnissa

    7. 7

      Ullanlinnan hulppeimmat merinäköalat myytiin lähes 25 miljoonalla eurolla

    8. 8

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    9. 9

      Pappi vihki homoparin, ja kirkko varoitti pappia – oikeus linjasi, ettei kirkolla ole oikeutta varoittaa homoparin vihkimisestä

    10. 10

      Seitsemän eduskuntaan pyrkinyttä käytti kampanjointiin yli 100 000 euroa – ulkopuolisen rahan osuus nousi edellisistä eduskuntavaaleista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    2. 2

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    5. 5

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    6. 6

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    7. 7

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    8. 8

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    9. 9

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    10. 10

      Raaka raiskaus vei viisi syytöntä teiniä vankilaan ja Trump vaati heille kuolemantuomiota – Nyt tarina on Netflixissä ja kaikkien pitäisi nähdä se

      Tilaajille
    11. Näytä lisää