Mielipide    |   Lukijan mielipide

Muistisairaus koskettaa lähes kaikkia jossain vaiheessa

Muistisairauksia voidaan myös hoitaa ja kuntouttaa tehokkaasti, vaikka esimerkiksi yleisimpään muistisairauteen, Alzheimerin tautiin, ei vielä parantavaa hoitoa olekaan.

Muistisairaudet lisääntyvät koko ajan. Suomessa sairastuu vuosittain noin 14 500 henkilöä muistisairauteen. Suomessa on lähes 200 000 muistisairasta ja jos jokaisella ajatellaan olevan kolme läheistä ihmistä, niin muistisairaudet koskettavat läheisesti jo lähes miljoonaa suomalaista. Muistiliiton vuoden teema on ”muistiasiat ovat kaikkien asioita”. Tällä ­haluamme muistuttaa asennemuutoksen tärkeydestä muistisairauksia ja muistisairaita kohtaan.

Muistisairauksia voidaan ehkäistä ennalta. Pari viikkoa sitten ilmestyi Maailmanterveysjärjestön WHO:n tutkimusnäyttöön perustuvat suositukset muistisairauksien ehkäisemiseksi. Suositusten taustalla on suomalaistutkimuksista saatu näyttö, erityisesti professori Miia Kivipellon johtama Finger -hanke. WHO korostaa suositusten antamisen yhteydessä, että eri maissa terveydenhuollon ja poliittisten päättäjien tulisi hyödyntää nyt saatua näyttöä toimintojen suunnittelussa ja päätöksenteossa.

Muistisairauksia voidaan myös hoitaa ja kuntouttaa tehokkaasti, vaikka esimerkiksi yleisimpään muistisairauteen, Alzheimerin tautiin, ei vielä parantavaa hoitoa olekaan. Hoidon ja kuntoutuksen avulla voidaan hidastuttaa sairauden etenemistä, ylläpitää toiminta­kykyä ja lisätä elämänlaatua.

Uuteen hallitusohjelmaan on kirjattu tavoitteeksi, että Suomi on entistä ikäystävällisempi maa, joka tunnistaa väestön ikääntymisen tuoman yhteiskunnallisen muutoksen ja varautuu siihen. Tavoitteena on, että terveiden elinvuosien määrä lisääntyy, toimintakyky paranee ja palvelut toimivat oikea-aikaisesti ja tehokkaasti. Muistisairaiden kohdalla tavoitteen toteutuminen edellyttää sairauden mukanaan tuomien erityishaasteiden huomioimista muun muassa kansallisen muistiohjelman avulla.

Lähes kaikki joutuvat tekemisiin muistisairauden kanssa jossain vaiheessa elämää. Vaikka ei itse sairastuisi, oma perheenjäsen, ystävä tai työkaveri voi sairastua. Työikäisiä muistisairaita on Suomessa noin 7 000.

Erilaisten ihmisten kohtaamisesta onkin tehtävä kansalaistaito, johon lapsia valmennetaan jo koulussa. Asenteiden muuttamiseksi muistisairaita kohtaan myönteisemmiksi Muistiliiton vapaaehtoiset ovat alkaneet kouluttaa muistikummeja eri puolilla Suomea.

Yksi muistiystävällinen teko kerrallaan rakennamme yhdessä Suomesta muistiystävällisen maan, jossa jokaisen meistä on hyvä ja turvallista elää. Kaikki voimme olla muutosvoimana tässä asiassa.

Merja Mäkisalo-Ropponen

Muistiliiton puheenjohtaja

kansanedustaja (sd)

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kilpailukykysopimuksen odottamaton lasku: Valtio kustantaa yrityksille pysyvän satojen miljoonien eurojen maksualen

    2. 2

      Helsingin käräjäoikeus määräsi fitnessmalli Sofia Belórfin puolison vangittavaksi, Helvetin enkelien johtaja epäiltynä samassa vyyhdessä

    3. 3

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    4. 4

      Faceapp-sovelluksen vanhuusfiltteri on taas kaikkien kasvoilla – sen yksityisyyden­suojassa ei ole kuitenkaan mitään poikkeavaa, venäläisyydestä huolimatta

    5. 5

      Weekendin ongelmista on tullut jokavuotinen perinne, mutta kävijämääriä se ei heilauta – Vain ”totaalinen valhe ja epäonnistuminen” kaataisi festivaalin, sanoo tiedottaja

    6. 6

      Ruoveden perussuomalaisten osoitteeksi merkityn talon ikkunassa roikkui natsilippuja

    7. 7

      Tulvia paennut tiikeri haki suojaa paikallisen asukkaan sängystä Assamissa Intiassa

    8. 8

      Puolustusasianajaja: Puoliso elätti fitnessmalli Sofia Belórfia, poliisi tulkitsi sen rahanpesuksi – oikeus käsittelee vangitsemista tänään

    9. 9

      Ylöjärvellä pahoinpidelty mies kuoli sairaalassa – Pahoinpitelyn syy: Katsoi tekijää ”epämiellyttävästi”

    10. 10

      Ateenassa maanjäristys, ihmisiä juuttui hisseihin ja puhelinyhteydet katkesivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    2. 2

      Hylätty Lastenlinna ränsistyy Töölössä keskellä aavemaista hiljaisuutta

    3. 3

      Ruoveden perussuomalaisten osoitteeksi merkityn talon ikkunassa roikkui natsilippuja

    4. 4

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    5. 5

      Puolustusasianajaja: Puoliso elätti fitnessmalli Sofia Belórfia, poliisi tulkitsi sen rahanpesuksi – oikeus käsittelee vangitsemista tänään

    6. 6

      Ed Sheeranin fanit eivät saa armoa: jos keikalle ei pääse, lippua ei käytännössä voi antaa kellekään muulle

    7. 7

      Fitnessmalli Sofia Belórfia epäillään törkeästä rahanpesusta, puolisoa törkeästä doping- ja huumerikoksesta

    8. 8

      Valtion kontrolloima unkarilais­lehti väittää: ”Suomessa ei ole itsenäistä perustus­laillista oikeus­järjestelmää”

    9. 9

      Helsingin käräjäoikeus määräsi fitnessmalli Sofia Belórfin puolison vangittavaksi, Helvetin enkelien johtaja epäiltynä samassa vyyhdessä

    10. 10

      Trump jatkoi hyökkäystään demokraattiedustajia kohtaan, yleisö yltyi huutoon: ”Lähettäkää hänet takaisin” – Mutta nyt Trump sanoo, että huutelu tuntui hänestä ”vähän pahalta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Parisuhde etenee kolmessa vaiheessa ja yhdessä niistä on suurin riski erota – ongelmia voi ehkäistä, kun tekee muutaman asian ajoissa

      Tilaajille
    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Töölönlahdelle rakennettiin kymmenen jalkapallokentän kokoinen puisto, jossa ei viihdy oikein kukaan

    8. 8

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    9. 9

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää