Mielipide    |   Lukijan mielipide

Suomella on paljon potentiaalia matkailumaana

Harva maa saa nauttia yhtä myönteisestä maamielikuvasta kuin Suomi.

Helsingin Sanomat kirjoitti (HS 15.6.) Ruotsin, Norjan ja Tanskan rökittävän Suomen kisassa turisteista. Kyseisessä kirjoituksessa tuotiin esille se, kuinka Suomi menettää ison siivun matkailutuloa panostamalla matkailumarkkinointiin vähemmän kuin naapurimaamme. Tämä on valitettavaa, koska matkailusta voisi tulla Suomelle vielä nykyistä merkittävämpi lisäarvon lähde ja työllistäjä.

Erityisesti aasialaisten kasvava matkustusinto tarjoaisi Suomelle nyt paljon mahdollisuuksia. Aasialaisten matkailijoiden houkuttelemiseksi Suomi onkin jo tehnyt paljon töitä, ja näyttää siltä, että Suomi herättää kasvavaa kiinnostusta Aasiassa. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei ole mitenkään itsestään selvää, että aasialainen matkailija lopulta valitsee matkakohteekseen juuri Suomen kaikkien vaihtoehtojensa joukosta.

Suomella olisi edellytykset nousta merkittäväksi pohjoismaiseksi matkailumaaksi aasialaisten keskuudessa. Tekemiemme maa- ja kaupunkikuvatutkimusten valossa Suomella on tähän poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet.

Tutkimuksemme ovat osoittaneet sen, että Suomi nauttii hyvin myönteisestä maakuvasta Aasiassa. Myönteisiä mielikuvia liitetään niin koulutukseen kuin teknologiseen kehitykseenkin. Toisaalta suomalaiset herättävät aasialaisissa luottamusta. Mielikuvissa erityisesti korkea elämänlaatu yhdistetään Suomeen. Aasialaisia viehättää myös suuressa määrin suomalainen puhdas luonto.

Maamielikuvassamme riittää kuitenkin vielä parannettavaa. Erityisesti Suomeen liitettävät tunneperäiset mielikuvat sekä toisaalta käsitykset Suomen tarjoamista nähtävyyksistä tai vaikkapa kulttuuritarjonnasta eivät vielä nouse erityisen korkealle.

Varsinkin vertailtaessa Ruotsiin ja osin myös Tanskaan ja Norjaan Suomi jää mielikuvamyönteisyydessä taakse useammalla yksittäisellä osa-alueella. Maamielikuvissa ratkaisevaa onkin juuri se, miten hyvin pärjäämme suhteessa muihin vaihtoehtoisiin matkakohteisiin ja maihin.

Tuloksemme osoittavat myös, että vaikka itse maamielikuvat ovat pääosin myönteisiä, niin aasialaisten tosiasialliset matkustusaikomukset Suomeen ovat vielä matalat. Suomeen liittyy matkailumaana paljon piilevää potentiaalia, joka pitäisi nyt pystyä muuttamaan konkreettisiksi matkailijavirroiksi.

Tämä taas edellyttää kovaa markkinointityötä ja Suomeen tulon kynnyksen madaltamista. On selvää, että ilman riittäviä taloudellisia panostuksia tässä työssä onnistuminen on vaikeaa.

Hyvin harva maa saa nauttia vastaavasta maakuvasta kuin Suomi. Tämä myönteinen maamielikuva on valtava voimavara matkailuelinkeinoelämämme ja samalla koko Suomen palvelusektorin näkökulmasta.

Se, miten hyvin onnistumme kääntämään tämän voimavaran taloudelliseksi menestystarinaksi, on meistä itsestämme kiinni.

Arto Lindblom

professori, Aalto-yliopiston

kauppakorkeakoulu

Taru Lindblom

tutkijatohtori, Tampereen yliopisto

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinkiläismies entisöi 1970-luvun maastoauton ja myy sitä nyt liki sadallatuhannella eurolla

    2. 2

      Kesällä on hukkunut poikkeuksellisen monta lasta: ”Valvova aikuinen ei voi lukea lehteä tai selata kännykkää”

    3. 3

      Vastavalmistuneen kerrostalon seinään repesi ammottava halkeama Espoossa

    4. 4

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    5. 5

      Ainutlaatuinen kuva Kuusamosta: Tältä näyttää karhun hyökkäys hirven niskaan

    6. 6

      Lokki kaappasi koiran puutarhasta ja lensi paikalta lemmikki mukanaan Britanniassa

    7. 7

      Oikeus takavarikoi fitnessmalli Sofia Belórfin puolison omaisuutta neljän miljoonan euron arvosta

    8. 8

      Ruotsin kaduilla on räjähtänyt käsikranaatti harva se viikko: Niitä käytetään, koska todisteita jää vähemmän kuin ampuma-aseista

    9. 9

      Lappu seinällä kehottaa käymään suihkussa, kun kokelaat koodaavat kellon ympäri: HS seurasi Helsingin uuden ohjelmointikoulun ”erittäin vaikeaa” karsintaa

      Tilaajille
    10. 10

      Kapteeni juopotteli Turussa ja pelkäsi sotaoikeutta – Pian Hangosta lähti merelle neuvosto­sukellusvene, joka aiheutti historian pahimman meri­tragedian

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Tätä et tiennyt Suomesta”: Unkari jatkoi propagandaansa Suomen mediaa ja oikeuslaitosta vastaan

    2. 2

      Kapteeni juopotteli Turussa ja pelkäsi sotaoikeutta – Pian Hangosta lähti merelle neuvosto­sukellusvene, joka aiheutti historian pahimman meri­tragedian

      Tilaajille
    3. 3

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    4. 4

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    5. 5

      Ruotsin kaduilla on räjähtänyt käsikranaatti harva se viikko: Niitä käytetään, koska todisteita jää vähemmän kuin ampuma-aseista

    6. 6

      Näin villejä tarinoita kerrotaan Helsingin turistibusseissa: Täällä syödään ”sapaksia”, poliiseille kannattaa puhua ruotsia ja Havis Amanda esineellisti suomalaiset naiset

    7. 7

      Kasvomaskiin, irtohihoihin ja lippahattuun pukeutunut Wu Jinghua ei ymmärrä, mikseivät ihmiset suojaa ihoaan auringolta kunnolla: ”Ruskettunut iho on niin valtavan ruma”

    8. 8

      Ainutlaatuinen kuva Kuusamosta: Tältä näyttää karhun hyökkäys hirven niskaan

    9. 9

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    10. 10

      Natalie Portmanista tulee naispuolinen Thor uudessa Marvel-elokuvassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    3. 3

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    4. 4

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    5. 5

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    9. 9

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää