Hallitun vallansiirron seuraukset voivat yllättää

Keski-Aasian politiikassa puhaltavat uudet tuulet. Kazakstania lähes kolmekymmentä vuotta johtanut presidentti Nursultan Nazarbajev ilmoitti maaliskuussa eroavansa tehtävästään. Virkaa toimittavaksi presidentiksi nousi parlamentin puhemies ja Nazarbajevin uskottu tukija Kasym-Žomart Tokajev, joka odotetusti voitti 9. kesäkuuta järjestetyt ennenaikaiset presidentinvaalit yli 70 prosentin kannatuksella.

Uzbekistanissa puolestaan valta vaihtui syksyllä 2016, kun maata pitkään itsevaltiaan ottein johtanut presidentti Islam Karimov menehtyi sydänkohtaukseen. Karimovin seuraajaksi nousi Shavkat Mirzijojev, joka oli toiminut Karimovin pääministerinä ja tukena 13 vuoden ajan.

Vaikka nämä tarkkaan suunnitellut, niin sanotusti hallitut vallansiirrot näyttävät sujuvilta, niillä voi olla yllättäviä seurauksia.

Autoritaarisissa valtioissa vallansiirto ei ole helppo tehtävä. Valta on keskittynyt hallitsijalle, ja demokraattisten valtarakenteiden, kuten vapaiden vaalien, puuttuessa seuraajan valitsemiselle ei ole selviä sääntöjä. Siksi poliittisen eliitin sisällä käytävä kamppailu vallasta on usein niin ankaraa, että koko hallintojärjestelmä horjuu. Politiikan tutkijat Erica Frantz ja Natasha Ezrow ovat osoittaneet, että autoritaarisissa maissa lähes puolet vallansiirto-operaatioista päätyy hallinnon romahtamiseen.

Erityisen todennäköistä ”hallitun” vallanvaihdoksen epäonnistuminen on maissa, joissa valta on keskittynyt yksilöille valtapuolueen sijaan. Uzbekistanin ja Kazakstanin lisäksi siis esimerkiksi Venäjällä Vladimir Putinin presidenttikauden päättyessä vuonna 2024 vallansiirrosta voidaan odottaa vaikeaa. Sen sijaan Kiinassa kommunistinen puolue voi olemassaolollaan vakauttaa vallan vaihtumista.

”Hallitun” vallanvaihdoksen seuraukset eivät aina näy heti. Uzbekistanissa valta siirtyi Karimovin kuoleman jälkeen pääministeri Mirzijojeville näennäisen saumattomasti. Mirzijojev vakuutti poliittisen eliitin jäsenille jatkavansa hallitsijana Karimovin viitoittamalla tiellä.

Toisin kuitenkin kävi. Presidentti Mirzijojev on aloittanut laajamittaisen uudistuskampanjan, johon liittyy taloudellisen avautumisen lisäksi merkittävää sisä- ja ulkopoliittista liennytystä. Mirzijojev on myös nimittänyt tukijoitaan valtionhallinnon johtoon ja pettänyt monet niistä, jotka mahdollistivat hänen nousunsa valtaan. Tapaus muistuttaa, ettei tarkkaan valitun seuraajan toimista ole takeita vallan vaihduttua.

Toinen tapa tehdä ”hallittu” vallanvaihdos on suorittaa se vain nimellisesti, kuten Kazakstanissa. Vaikka Nazarbajev luopui presidentin virasta, hän jatkaa Kazakstanin turvallisuuskomitean puheenjohtajana, perustuslakikomitean jäsenenä ja Nur Otan -valtapuolueen puheenjohtajana. Lisäksi hänellä on perustuslain takaama asema ”kansakunnan johtajana”. Oletuksena siis on, että hän pysyy uudesta seuraajasta huolimatta maan tosiasiallisena johtajana – hiukan samaan tapaan kuin Vladimir Putin Dmitri Medvedevin presidenttikaudella.

Osittaiseen vallansiirtoon liittyy tosin riskinsä. Voi esimerkiksi muodostua vaihtoehtoisia vallan keskittymiä, mikä horjuttaa hallintoa. Kazakstanissa poliittinen eliitti voi jakautua Nazarbajevin ja Tokajevin kannattajiin.

Kansalaisten parissa epädemokraattinen vallansiirto-operaatio on poikinut mielenosoituksia, joihin Tokajev on vastannut kovin ottein. Poliittisesta epävarmuudesta seuraa usein myös taloudellista epävarmuutta sijoittajien laskelmoidessa, voiko uusiin valtaapitäviin tai heidän pysyvyyteensä luottaa. Jos talouskasvu hidastuu, autoritaarisen hallinnon legitimiteetti horjuu, minkä seurauksena voidaan puolestaan odottaa entistä enemmän yhteiskunnallista kuohuntaa.

Keski-Aasian viimeaikaiset vallanvaihdokset osoittavat, ettei tarkkaan järjestetyn vallansiirron seurauksista ole lopulta takeita. Vallansiirrot voivat synnyttää paikallisia ja alueellisia kriisejä, jotka näin globalisaation aikakaudella koskettavat paitsi Eurooppaa myös Suomea.

”Hallittujen” vallanvaihdosten seuraaminen ja niiden ennalta arvaamattomuuden tiedostaminen on tärkeää myös silloin, kun puhutaan Putinin jälkeiseen aikaan valmistautuvasta Venäjästä.

Kristiina Silvan

Kirjoittaja on poliittisen historian väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa.