Mielipide    |   Lukijan mielipide

Aikuisten perustaidoista täytyy huolehtia

Tarvitsemme mittavaa panostusta työelämän ulkopuolella tai työttömyysuhan alla olevien aikuisten koulutukseen.

Antti Rinteen (sd) hallitusohjelmassa tuodaan vahvasti esiin osallisuuden tematiikka sekä koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen ja jatkuva oppiminen. On yleisesti tiedossa, että aktiivinen osallisuus vaatii digitalisoituvassa ja informaatiotulvan kyllästämässä yhteiskunnassa väestöltä uudenlaista osaamista.

Kansainvälisen PIAAC-tutkimuksen mukaan Suomessa on noin puoli miljoonaa aikuista, joilla on puutteelliset perustaidot. Perustaidoiksi luetaan luku-, numero- ja digitaidot. Aukot perustaidoissa haittaavat merkittävästi yksilön mahdollisuuksia toimia osana yhteiskuntaa ja työelämää. Aiheutuu monenlaisia käytännön ongelmia, kuten puutteita talousosaamisessa ja terveyslukutaidossa.

Kenelle näiden 2010-luvun perustaitojen kouluttaminen sitten kuuluu ja mitä Suomessa jo tehdään niiden edistämiseksi? Kuten hallitusohjelmassakin todetaan, koulutuksella on tapana kasautua. Suurin osa aikuiskoulutukseen osallistuvista opiskelee työhön liittyvissä koulutuksissa, työnantajan kustantamana.

Koulutuksen voikin Suomessa todeta olevan vahvasti polarisoitunutta. Puutteellisten perustaitojen yhteys kouluttautumiseen ja työllistymiseen on selvä.

Tarvitsemme mittavaa panostusta työelämän ulkopuolella tai työttömyysuhan alla olevien aikuisten koulutukseen. Myös esimerkiksi yksinyrittäjillä voi olla perustaidoissa oman liiketoiminnan kannalta merkittäviä puutteita.

Oppiminen tapahtuu entistä useammin muodollisen koulutuksen ulkopuolella. Järjestöissä ja yhdistyksissä on työskennelty jo vuosien ajan osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen työkalujen kehittämiseksi, niin että niiden piirissä hankitut tiedot ja taidot tulevat dokumentoiduiksi ja tunnustetuiksi myös muodollisen koulutuksen piirissä.

Vapaan sivistystyön tarjoaman koulutuksen tunnettuutta ja oppilaitosyhteistyötä tulisi edistää edelleen, jotta osaamisesta saadaan näkyvää ja päällekkäistä koulutusta voidaan vähentää. Tämä on myös oppijan kannalta motivoivaa.

Vapaa sivistystyö ja järjestöt tavoittavat toiminnallaan vuosittain noin miljoona suomalaista, ja niissä on vahvaa koulutusosaamista.

Opintokeskus Siviksen ja Kansanvalistusseuran koordinoimana kehitetään parhaillaan oppijalähtöistä Kaikkien-mallia aikuisten perustaito-opetukseen oppilaitosten ja vapaan sivistystyön toimijoiden käyttöön. Malli pohjautuu tutkimustietoon aikuisten oppimisesta ja motivaatiosta sekä vahvaan ymmärrykseen elinikäisen oppimisen roolista tasa-arvoisen yhteiskunnan edistämisessä.

Kokemuksemme mukaan aikuisten perustaitojen kehittäminen luo pohjan ja innostuksen jatkuvaan oppimiseen. Aikuisten perustaidot on siten otettava osaksi hallitusohjelman jatkuvan oppimisen toimeenpanoa. Olemme valmiit vapaan sivistystyön toimijoiden kanssa ottamaan haasteen vastaan.

Lauri Tuomi

toimitusjohtaja

Nina Hjelt

projektipäällikkö

Kansanvalistusseura


Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lastenlinna oli suomalaisen hyvinvoinnin symboli: Nyt hylätty sairaala seisoo Töölössä keskellä aavemaista hiljaisuutta

    2. 2

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    3. 3

      Ari Nurminen, 23, halusi lossikuskiksi ja se löi lähipiirin ällikällä: ”Moni hämmästeli, että oletko ihan tosissasi”

    4. 4

      Serkku sanoi, että lähdetään heittämään frisbeetä, ja nyt Väinö Mäkelä tienaa elantonsa frisbeegolfilla

    5. 5

      Ed Sheeranin fanit eivät saa armoa: jos keikalle ei pääse, lippua ei käytännössä voi antaa kellekään muulle

    6. 6

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    7. 7

      Valtion kontrolloima unkarilais­lehti väittää: ”Suomessa ei ole itsenäistä perustus­laillista oikeus­järjestelmää”

    8. 8

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    9. 9

      Eron partaalla olevat kokevat suhteensa usein toivottomaksi, vaikka se olisi pelastettavissa, sanoo pariterapeutti

      Tilaajille
    10. 10

      Suomessa syntyvien lasten lukumäärä on painunut niin pieneksi, että pian koiranpentuja saattaa syntyä enemmän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    2. 2

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    3. 3

      Ed Sheeranin fanit eivät saa armoa: jos keikalle ei pääse, lippua ei käytännössä voi antaa kellekään muulle

    4. 4

      Fitnessmalli Sofia Belórfia epäillään törkeästä rahanpesusta, puolisoa törkeästä doping- ja huumerikoksesta

    5. 5

      Trump jatkoi hyökkäystään demokraattiedustajia kohtaan, yleisö yltyi huutoon: ”Lähettäkää hänet takaisin” – Mutta nyt Trump sanoo, että huutelu tuntui hänestä ”vähän pahalta”

    6. 6

      ”Merkittävin päätös, minkä Kone on koskaan tehnyt” – Suomalaisella hissijätillä on edessään valtava valinta, joka ei ole vain yhtiön omissa käsissä

    7. 7

      Perheenisä Kim Holvialan silmien alla liikkui vuosia huumeita – Nyt hän kertoo, miten Tor-verkon pimeä huumekauppa toimii

      Tilaajille
    8. 8

      Valtion kontrolloima unkarilais­lehti väittää: ”Suomessa ei ole itsenäistä perustus­laillista oikeus­järjestelmää”

    9. 9

      Rankan treenin jälkeen seuraava tunti on palautumisen kannalta tärkein, ja silloin kylmästä suihkusta voi olla haittaa

    10. 10

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Parisuhde etenee kolmessa vaiheessa ja yhdessä niistä on suurin riski erota – ongelmia voi ehkäistä, kun tekee muutaman asian ajoissa

      Tilaajille
    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Töölönlahdelle rakennettiin kymmenen jalkapallokentän kokoinen puisto, jossa ei viihdy oikein kukaan

    8. 8

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    9. 9

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää