Mielipide    |   Lukijan mielipide

Suomi on häiritsevän kallis matkailumaa – miten oluttuoppi voi maksaa yhdeksän euroa?

Miten on mahdollista, että ulkona syöminen ja juominen on Saksassa paljon halvempaa kuin Suomessa?

Sari Glad (HS Mielipide 7.7.) kysyi, miksei matkailuala kiinnosta päättäjiä. Ala on kuitenkin kooltaan suuri ja työllistää monia, erityisesti nuoria.

Saksa ei ole kehitysmaa. Miten on mahdollista, että ulkona syöminen ja juominen sekä majoittuminen on siellä paljon halvempaa kuin Suomessa?

Kotimaassa ja ulkomailla matkaillessani olen pannut merkille, että Suomi on häiritsevän kallis maa melkein mihin tahansa muuhun maahan verrattuna. Helsingissä tavallinen oluttuoppi voi maksaa jopa yhdeksän euroa, siideri yli kympin. Ruuan kanssa nautittu viinipullo voi nostaa jo valmiiksi kalliin ravintolalaskun mielettömäksi.

Kaikki ruuan ja juomien hintoihin vaikuttavat verot, valmistemaksut, byrokratiakulut, työllistämisen vaikeuttamismaksukulut ja paistorasvan käsittelyn turvakorttiliioittelut on saatava alas tavalla, joka laskee ulkona syömisen ja juomisen hintaa, mielellään vähintään 40–50 prosenttia. Ministeriöissä on varmasti asiantuntemusta kertoa, millä täsmätoimilla tämä tavoiteltu vaikutus saavutetaan.

Matkailualan omat toimijat voivat uskoakseni tarvittaessa auttaa. Enkä nyt tarkoita työn halpuuttamista eri keinoilla.

Kun hinnat laskevat, maakuvamme kirkastuu, turismi lisääntyy, työllisyys paranee ja ilmapiiri muuttuu myönteisemmäksi. Toimeliaisuuden kaikkinainen lisääntyminen kokonaisuudessaan vaikuttaa siten, että uudistus rahoittaa itse itsensä.

Suhdanteiden heiketessä tämä olisi erinomaisen järkevää politiikkaa. Kun saadaan aikaan näkyviä tuloksia, hintojen korjaantumisella ei välttämättä olisi huono heijastusvaikutus vaikeaksi povatun työmarkkinakierroksen lähestyessä.

Harri K. A. Laukkanen

Raisio


Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    2. 2

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    3. 3

      Britannia: Iran otti haltuunsa kaksi säiliö­alusta Hormuzin­salmella – Iran tunnustaa vain toisen

    4. 4

      Poliisi julkaisi seitsemän kohdan selviytymis­ohjeen marjastajille: Älä pukeudu maastoasuun

    5. 5

      Faceapp-sovelluksen vanhuusfiltteri on taas kaikkien kasvoilla – sen yksityisyyden­suojassa ei ole kuitenkaan mitään poikkeavaa, venäläisyydestä huolimatta

    6. 6

      Ruoveden perussuomalaisten osoitteeksi merkityn talon ikkunassa roikkui natsilippuja

    7. 7

      Kuluttajavirasto: Festivaalin pääesiintyjän peruuntuminen voisi oikeuttaa hinnanalennukseen – Flow kehottaa pettyneitä myymään lippunsa pois

    8. 8

      Oodin vessojen ovista näkee läpi, henkilökunta kannustaa kuvaamaan siluettivideoita

    9. 9

      Käräjäoikeus määräsi fitnessmalli Sofia Belórfin vangittavaksi epäiltynä tuottamuksellisesta rahanpesusta

    10. 10

      Ihmisen asunto ei saa olla melumuuri

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    2. 2

      Käräjäoikeus määräsi fitnessmalli Sofia Belórfin vangittavaksi epäiltynä tuottamuksellisesta rahanpesusta

    3. 3

      Ruoveden perussuomalaisten osoitteeksi merkityn talon ikkunassa roikkui natsilippuja

    4. 4

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    5. 5

      Hylätty Lastenlinna ränsistyy Töölössä keskellä aavemaista hiljaisuutta

    6. 6

      Puolustusasianajaja: Puoliso elätti fitnessmalli Sofia Belórfia, poliisi tulkitsi sen rahanpesuksi – oikeus käsittelee vangitsemista tänään

    7. 7

      Kilpailukykysopimuksen odottamaton lasku: Valtio kustantaa yrityksille pysyvän satojen miljoonien eurojen maksualen

    8. 8

      Faceapp-sovelluksen vanhuusfiltteri on taas kaikkien kasvoilla – sen yksityisyyden­suojassa ei ole kuitenkaan mitään poikkeavaa, venäläisyydestä huolimatta

    9. 9

      Oodin vessojen ovista näkee läpi, henkilökunta kannustaa kuvaamaan siluettivideoita

    10. 10

      Ed Sheeranin fanit eivät saa armoa: jos keikalle ei pääse, lippua ei käytännössä voi antaa kellekään muulle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Parisuhde etenee kolmessa vaiheessa ja yhdessä niistä on suurin riski erota – ongelmia voi ehkäistä, kun tekee muutaman asian ajoissa

      Tilaajille
    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    8. 8

      Töölönlahdelle rakennettiin kymmenen jalkapallokentän kokoinen puisto, jossa ei viihdy oikein kukaan

    9. 9

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    10. 10

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    11. Näytä lisää