Turvapaikanhakijoita voisi evakuoida Libyasta

Suomi lupasi aiemmin kesällä vastaanottaa viisi turvapaikanhakijaa Maltalta ja kahdeksan Italiasta. Heitä kuljettaneet veneet oli pelastettu Välimereltä. Pääministeri Antti Rinteen (sd) mukaan Suomi osoitti päätöksillä tukeaan Välimeren maille.

Italia on käytännössä sulkenut satamansa mereltä pelastetuilta turvapaikanhakijoilta ja muilta siirtolaisilta. Maa ei suostu vastaanottamaan ketään, koska se ei halua enää jäädä tulijoista vastuuseen. Euroopan unionin turvapaikkasääntöjen mukaan kustakin turvapaikkahakemuksesta vastaa se jäsenmaa, johon hakija on ensimmäiseksi tullut. Moni turvapaikanhakijoita pelastanut alus on etsinyt turvallista satamaa jopa viikkoja, ja EU on jakanut pelastettuja jäsenmaihin ad hoc -menettelyin.

Suomi päätti heinäkuussa myös, ettei se vastaanota enempää turvapaikanhakijoita Välimereltä ennen kuin EU:n jäsenmaat pääsevät sopuun jonkinlaisesta turvapaikanhakijoiden väliaikaisesta jakomekanismista. Rinteen mukaan näin oli syytä toimia, jotta Suomi ei tulisi tukeneeksi ihmissalakuljetusta ja lähettäneeksi ”signaalivaikutusta” eli kannustamasta siirtolaisia lähtemään Eurooppaan.

EU on neuvotellut turvapaikanhakijoiden pysyvästä jakomekanismista vuosien 2015–2016 kriisistä lähtien. Asia on kuitenkin jumiutunut ministerineuvostoon. Heinäkuussa EU-maiden sisäministerit yrittivät Suomen johdolla löytää sopua väliaikaisesta mekanismista Ranskan ja Saksan aloitteen pohjalta. Sen mukaan jokin halukkaiden jäsenmaiden ryhmä voisi jakaa pelastetut turvapaikanhakijat keskenään. Sopua ei kuitenkaan saavutettu. Halukkaita maita ei löytynyt tarpeeksi, ja toisaalta väliaikaisenkin siirtomekanismin pelättiin houkuttelevan Välimerelle yhä uusia tulijoita.

Turvapaikanhakijoita ja siirtolaisia pyrkii nyt Välimeren yli Eurooppaan aiempaa vähemmän. Niin sanotulla keskisen Välimeren reitillä Italiaa kohti tulijoita oli kuluvan vuoden ensimmäisellä puolikkaalla noin 3 200, yli 80 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Tulijoita oli edellisvuotista vähemmän myös Välimeren itä- ja länsiosissa. Tulijoiden määrään suhteutettuna aiempaa useampi kuitenkin hukkui Välimereen.

EU:ssa tulijamäärän pieneneminen esitetään menestyksenä. Tämä jättää piiloon niin sanotun menestyksen tärkeimmän syyn: yhä suurempi osa Libyasta lähtevistä siirtolaisveneistä otetaan kiinni jo Libyan rannikolla ja ne palautetaan sisällissotaa käyvään maahan.

Euroopan unioni on kouluttanut Libyan rajavartijoita, jotta nämä pystyisivät pysäyttämään salakuljettajien veneitä. Libyassa siirtolaisia suljetaan pidätyskeskuksiin määräämättömiksi ajoiksi. Heitä kiristetään, pahoinpidellään, raiskataan ja jopa myydään orjiksi.

Niin kauan kuin turvapaikanhakijat ja muut siirtolaiset pysyvät EU:n ulkopuolella, EU:n jäsenmailla ei ole akuuttia kiirettä päästä sopuun väliaikaisesta saati pysyvästä mekanismista turvapaikanhakijoiden jakamiseksi. Puhe signaalivaikutuksista ja vetotekijöistä osoittaa, että EU:n nykyinen turvapaikka- ja siirtolaispolitiikka perustuu pelotteeseen. Sen muodostavat Libyan sietämättömät olosuhteet ja arvaamaton ajelehtiminen pitkin Välimerta. Inhimillistä tai EU:n arvojen mukaista se ei ole.

Unioni voisi kuitenkin toimia myös toisin. Libyan tukemisen ehdoksi voitaisiin asettaa se, että siirtolaisten pidätyskeskukset suljetaan, niin kuin YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ja siirtolaisjärjestö IOM ovat vaatineet. EU voisi myös evakuoida suojelua tarvitsevia suoraan Libyasta ja sijoittaa heidät jäsenmaihin.

Välimeren yli tulevat turvapaikanhakijat EU:n on kyettävä vastaanottamaan turvallisesti. Turvapaikkahakemukset pitää käsitellä nopeasti ja reilusti.

EU voisi turvautua ehdollistamiseen myös sisäisesti. Ne jäsenmaat, jotka eivät suostu vastaanottamaan Välimereltä pelastettuja ja sitoutumaan inhimillisiin turvapaikkamenettelyihin, voitaisiin velvoittaa maksamaan niille, jotka suostuvat. Myös tukien vähentämistä solidaarisuudesta kieltäytyviltä on ehdotettu. Tämä osoittaisi, että EU:n jäsenyys vaatii sitoutumista yhteisiin arvoihin.

Anna-Kaisa Hiltunen

Kirjoittaja on EU:n turvapaikkapolitiikkaan perehtynyt tietokirjailija ja toimittaja, joka työskentelee vierailevana asiantuntijana ulkoministeriössä.