Mielipide    |   Kolumni

Ehkä parasta olisi, jos puhuisimme uupumuksesta vähemmän

Tavallinen väsymys ja uupumus ovat alkaneet tarkoittaa samaa, ja vähiten kaikesta tästä puheesta hyötyvät uupuneet.

Viimeisellä kesäloma­viikollani kuuntelin autonratissa radio-ohjelmaa, jossa puhuttiin lehtijutun innoittamana kesälomauupumuksesta.

Eli mistä? Siitä, miten jotkut ihmiset haalivat lomaviikoilleen niin paljon matkoja, kyläilyä, festivaaleja ja kesäjuhlia, että he uupuvat kaiken menemisen, pakkaamisen ja sosiaalisen kanssakäymisen seurauksena.

Uupumus niin sanotusti trendaa aihepiirinä. Uupumuksesta kirjoitetaan ja puhutaan paljon, koska se on todellinen ja vakava ilmiö. Työuupumuksen oireita kokee silloin tällöin lähes neljäsosa suomalaisista. Vakavasta työperäisestä uupumuksesta kärsii kahdesta kolmeen prosenttia aikuisista. Heillä oireita esiintyy viikoittain. Lisäksi tapetille ovat nousseet opiskelijoiden, lukiolaisten ja koululaisten kokema uupumus ja erilaiset mielenterveyden ongelmat.

Uupumuksesta on siten syytäkin puhua. Viime kuukausina on kuitenkin käynyt välillä mielessä, että ehkä parasta olisi puhua siitä vähemmän.

En tarkoita uupumuksen vähättelyä tai aiheesta vaikenemista – päinvastoin. Tarkoitan turhan puheen vähentämistä aihepiirin ympäriltä. Sellaisen puheen, jossa tavallinen arkinen väsymys ja vakava uupumus ovat alkaneet tarkoittaa samaa, jossa uupuminen normalisoidaan osaksi työelämää ja jossa uupumisesta puhutaan meille kaikille tuttuna tilana.

Kiirettä ihannoivassa ajassa niin moni on puheissaan burnoutin partaalla, vaikka harva on sitä oikeasti. Onneksi.

Todennäköisesti vähemmästä ja täsmällisemmästä puheesta hyötyisivät ainakin uupuneet ja ne, joiden oireisiin voitaisiin työpaikalla puuttua ajoissa, jos pomo, kollegat ja ihminen itse osaisivat niitä tunnistaa. Sillä kaikesta tästä puheesta huolimatta uupumusta on edelleen vaikea tunnistaa. Ei ihme, kun samalla sanalla kuvataan sekä vaikeaa kuormitustilaa että hetkellistä lomahulinan aiheuttamaa väsymystä.

Kun väsymys ja uupumus tarkoittavat samaa, kaikille tarjotaan ratkaisuiksi samoja neuvoja. Erona kuitenkin on esimerkiksi, että työuupumus ei lähde nukkumalla, kuten väsymys. Kesälomaväsymyksen voi välttää helposti ohjelmoimalla lomansa maltillisemmin.

Uupumisen kohdalla tulisi pureutua yksilön lisäksi niihin rakenteisiin, joiden vuoksi osa uupuu töissä ja opinahjoissa. Rakenteita ja syitä pitäisi ymmärtää paremmin. Siihen auttaa, jos puhumme asiasta emmekä sen vierestä.

Kirjoittaja on HS:n toimituspäällikkö.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ikoninen keittiökaappi luotiin ennen kaikkea kestämään, ja siksi tuhannet keittiöt ympäri Suomea ovat toistensa kopioita

    2. 2

      Maria Tuominen haluaa murtaa romaneja koskevia stereo­typioita, mutta yksi niistä pitää hänen mukaansa paikkansa: ”Telkkari huutaa, urut huutaa, koirat huutaa ja lapset huutaa”

    3. 3

      Kaksi tutkijaa jäi loukkuun Puolan syvimpään luolaan: Pelastajat pelkäävät tutkijoiden hengen puolesta ja varautuvat jopa viikkojen operaatioon

    4. 4

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    5. 5

      Pulaa ruuasta ja lääkkeistä, ruuhkia ja mielenosoituksia: vuodettu salainen asiakirja ”Operation Yellowhammer” paljastaa brittihallituksen valmistautumisen kovaan brexitiin

    6. 6

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    7. 7

      Miksi koirankakkaa pusseineen ei saa panna biojätteisiin?

    8. 8

      Uusi miesihanne on peräkamarinpoika, joka pukeutuu haudassakin rippipukuun

    9. 9

      Britannia vei kansalaisuuden Isisin joukkoihin liittyneeltä ”Jihadi-Jackilta”

    10. 10

      70-luvulla rakennettu omakotitalo voi olla riskiostos, mutta Anu Turklinin tasakattoinen punatiilitalo hurmasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    2. 2

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    3. 3

      Maria Tuominen haluaa murtaa romaneja koskevia stereo­typioita, mutta yksi niistä pitää hänen mukaansa paikkansa: ”Telkkari huutaa, urut huutaa, koirat huutaa ja lapset huutaa”

    4. 4

      Kävelyvauhti saattaa paljastaa, millainen on ikääntyneen kuolemanriski

    5. 5

      Uusi miesihanne on peräkamarinpoika, joka pukeutuu haudassakin rippipukuun

    6. 6

      Helsinkiin ilmestyi uusia kaupunkipyöriä, joilla voi ajaa yli 40 kilometrin tuntivauhtia ympäri vuoden

    7. 7

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    8. 8

      ”Hullu maalishow – hysteriaa Suomessa”: Näin jalkapalloilija Teemu Pukin hattutempusta kirjoitettiin Ruotsissa ja Englannissa

    9. 9

      Juha Rautaheimo on selvittänyt satoja henkirikoksia: ”Täydellinen rikos pitäisi tehdä yksin”

    10. 10

      70-luvulla rakennettu omakotitalo voi olla riskiostos, mutta Anu Turklinin tasakattoinen punatiilitalo hurmasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kalle Oikari jätti Audinsa Helsinki-Vantaalle pysäköitynä, ja loman aikana joku oli ajanut sillä 130 kilometriä

    2. 2

      Festareiden silmiinpistävät: Helsinkiläinen Otto, joka laittoi Flow-festivaalille ihan tavalliset vaatteet

    3. 3

      Jalkapallo. Kielletty. Farkut. Kielletty. Seurustelu. Kielletty – Nuoret naiset kertovat, miten heidän elämäänsä rajoitetaan Suomessa perheen kunniaan vedoten

      Tilaajille
    4. 4

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    5. 5

      Suomalainen kauppa löysi maailman­laajuisen asiakas­kunnan: ”Meillä on paljon asiakkaita, joilla ei ole puutetta rahasta”

      Tilaajille
    6. 6

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    7. 7

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    8. 8

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    9. 9

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    10. 10

      Washington Post: Monimiljonääri Epsteinin ruumiinavauksessa todettiin kieliluun murtuma, joka herättää kysymyksiä

    11. Näytä lisää