Mielipide    |   Vieraskynä

Suomi voisi nyt lopettaa ylikalastuksen EU:ssa

Heinäkuussa alkaneet puheenjohtajuuskaudet antavat Suomelle mahdollisuuden huolehtia siitä, että kalastus palautetaan kestävälle tasolle.

Suomi hoitaa nyt tämän vuoden jälkipuoliskolla kahta tehtävää, joissa voidaan vaikuttaa merkittävästi Itämereen, Euroopan kalakantoihin ja koko maailman meriin.

Suomi on nyt loppuvuoden ajan Euroopan unionin puheenjohtajamaa, ja sen vuoksi Suomi johtaa myös maatalous- ja kalastusneuvoston kokouksia. Neuvoston kokouksissa EU-maiden ministerit päättävät unionin kalastuskiintiöistä.

Heinäkuun alussa Suomi on noussut seuraavan vuoden ajaksi myös Itämeren alueellisen kalastusyhteistyöelimen Baltfishin puheenjohtajaksi. Baltfish on vastuussa kalastuksesta Itämerellä, ja tämä foorumi kokoaa yhteen Itämeren maiden ministeriöiden kalatalousjohtajat.

Merten ekosysteemejä ja kalavesiä uhkaavat monet ympäristöongelmat, ja ylikalastus vaikeuttaa tilannetta entisestään. Merten hyvinvointi, ruokaturvallisuus sekä kalastusyhteisöt ja niiden työpaikat ovat riippuvaisia kalakannoista. Vuosia jatkunut ylikalastus on verottanut kalakantoja huolestuttavasti.

EU:n tieteellis-teknis-taloudellinen kalastuskomitea STEFC raportoi hiljattain, että esimerkiksi Koillis-Atlantin kalakannoissa kestävän kalastuksen raja oli ylitetty 41 prosentilla. Itämerellä taas itäinen turskakanta ja läntinen silakkakanta ovat kriisissä. Tuhansia tonneja alamittaisina pyydettyjä kuolleita turskia on heitetty takaisin mereen, vaikka EU-säännökset sen erikseen kieltävät.

Yhteinen kalastuspolitiikka asetti vuonna 2013 tavoitteeksi, että ylikalastus Euroopan unionissa lopetetaan vuoteen 2020 mennessä. Suomen puheenjohtajuuskaudella EU:ssa ja Baltfishissa tehtävillä päätöksillä määritetään, saavutetaanko tavoite.

Kalastusasioista vastaava ministeri Jari Leppä (kesk) on tehnyt selväksi, että Suomen on toimittava puheenjohtajuuskausiensa aikana rehellisenä ja puolueettomana välittäjänä. Rehellisyys on hyvä asia, koska se tarkoittaa sekä huonon hallinnon paljastamista että selkeitä linjauksia siitä, mitä nyt on tehtävä.

Puolueettomuuden ei kuitenkaan pidä tarkoittaa sitä, että Suomi puheenjohtajana vain passiivisesti hyväksyy, että sovittuja määräaikoja rikotaan ja että merten tila heikkenee.

Puolueettomaan ja rehelliseen toimintaan kuuluu myös välinpitämättömyyden paljastaminen. Nyt EU:n jäsenmaat yrittävät usein ­ohittaa tieteelliseen tutkimukseen perustuvat neuvot lyhytaikaisten taloudellisten etujen saavuttamiseksi.

Suomi ei tietenkään voi tehdä tätä kaikkea yksin. Euroopan komissiolla on velvollisuus ehdottaa kalastusrajoituksia, jotka ovat yhdenmukaisia yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteiden kanssa. EU:n jäsenvaltioilla on puolestaan velvollisuus panna täytäntöön päätökset, jotka takaavat kalastuksen kestävyyden.

Komission ehdotus kalastusrajoituksista on vasta alku merten hyvinvoinnin palauttamiselle. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi tehtävä työ on nyt pahasti myöhässä.

Suomella on puheenjohtajan roolissaan hyvät mahdollisuudet saada määriteltyä kalastusrajoitukset kestävälle tasolle. Tärkeää on myös, että Antti Rinteen (sd) hallitus täyttää hallitusohjelman tavoitteet elinvoimaisten ja kestävien kalakantojen turvaamisesta.

Kalastusta koskeva päätöksenteko on ollut EU:ssa pahamaineisen salamyhkäistä. Päätökset kalastuskiintiöistä on tehty maatalous- ja kalastusneuvostossa suljettujen ovien takana, ja ylikalastus on saanut jatkua kolmen vuosikymmenen ajan. Läpinäkyvyys olisikin yksi Suomen tehokkaimmista työkaluista, kun ylikalastus pyritään lopettamaan.

Läpinäkyvyyden puutteeseen kiinnitti toukokuussa huomiota myös Euroopan oikeusasiamies Emily O’Reilly. Hän pyysi selvitystä siitä, millä perusteilla kalastuskiintiöt on EU:ssa määritelty ja kuinka nämä päätökset ja niiden taustat on dokumentoitu.

Suomella on maine avoimen hallinnon maana.

Tämän turvin Suomen pitäisi EU:n puheenjohtajana avata kalastuskiintiöitä koskevat päätökset julkisuudelle.

Kansalaiset vaativat päättäjiltä toimia ympäristökriisien ratkaisemiseksi. Suomi voi vastata huutoon lopettamalla jo vuosikymmeniä jatkuneen ylikalastuksen Euroopan unionin jäsenmaissa.

Päivi Lundvall ja Monica Verbeek

Lundvall on Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja. Verbeek on Seas at Risk -järjestön toiminnanjohtaja.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Vanhemman on turha yrittää muokata lastaan kasvatuksella, sanoo maailmankuulu tutkija: Lopulta geenit muotoilevat elämämme

    2. 2

      Joonas Pesonen muutti Korpilahdelta Helsinkiin ja päätyi asumaan vuodeksi luksushotelliin, ilmaiseksi – se on hänen työtään

    3. 3

      Viikon päästä peliyhtiö Remedy saa tietää, oliko kymmenien miljoonien panostus oikea päätös: ”Täydellisen seko”, arvioi pelilehti

    4. 4

      Donald Trump vahvisti haluavansa ostaa Grönlannin

    5. 5

      Palkankorotus ei purrut varhais­kasvatuksen opettaja­pulaan, kuormittuneet lasten­hoitajat vaihtavat alaa

    6. 6

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    7. 7

      Ikoninen keittiökaappi luotiin ennen kaikkea kestämään, ja siksi tuhannet keittiöt ympäri Suomea ovat toistensa kopioita

    8. 8

      Helsingin keskustan alittavasta tunnelista tehdään päätöksiä pian – Sinnemäki: ”Kaikilla liikennehankkeilla täytyy saada aikaan päästövähennyksiä”

    9. 9

      HS kiersi Kymiringin uuden moottoriradan, jonka takasuoralla voidaan tavoitella jopa 360 kilometrin haamunopeutta

    10. 10

      Jussi Halme halusi funkin kuninkaaksi, mutta päätyi tekemään kaikkien tuntemia tv-tunnuksia – 36 vuotta myöhemmin unelma toteutui erikoisella tavalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    2. 2

      Maria Tuominen haluaa murtaa romaneja koskevia stereo­typioita, mutta yksi niistä pitää hänen mukaansa paikkansa: ”Telkkari huutaa, urut huutaa, koirat huutaa ja lapset huutaa”

    3. 3

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    4. 4

      Ikoninen keittiökaappi luotiin ennen kaikkea kestämään, ja siksi tuhannet keittiöt ympäri Suomea ovat toistensa kopioita

    5. 5

      Uusi miesihanne on peräkamarinpoika, joka pukeutuu haudassakin rippipukuun

    6. 6

      70-luvulla rakennettu omakotitalo voi olla riskiostos, mutta Anu Turklinin tasakattoinen punatiilitalo hurmasi

    7. 7

      Britannia vei kansalaisuuden Isisin joukkoihin liittyneeltä ”Jihadi-Jackilta”

    8. 8

      Juha Rautaheimo on selvittänyt satoja henkirikoksia: ”Täydellinen rikos pitäisi tehdä yksin”

    9. 9

      Kuljettaja kuoli kiihdytysajoissa Lappeenrannassa: ajoi onnettomuushetkellä 300 kilometrin tuntivauhtia

    10. 10

      Pulaa ruuasta ja lääkkeistä, ruuhkia ja mielenosoituksia: vuodettu salainen asiakirja ”Operation Yellowhammer” paljastaa brittihallituksen valmistautumisen kovaan brexitiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kalle Oikari jätti Audinsa Helsinki-Vantaalle pysäköitynä, ja loman aikana joku oli ajanut sillä 130 kilometriä

    2. 2

      Festareiden silmiinpistävät: Helsinkiläinen Otto, joka laittoi Flow-festivaalille ihan tavalliset vaatteet

    3. 3

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalainen kauppa löysi maailman­laajuisen asiakas­kunnan: ”Meillä on paljon asiakkaita, joilla ei ole puutetta rahasta”

      Tilaajille
    5. 5

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    6. 6

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    7. 7

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    8. 8

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    9. 9

      Washington Post: Monimiljonääri Epsteinin ruumiinavauksessa todettiin kieliluun murtuma, joka herättää kysymyksiä

    10. 10

      Moni tekee kyykätessään saman virheen, mutta se on helppo korjata: Asian­tuntija neuvoo 5 liikkeen kyykky­treenin, joka parantaa suoritus­kykyä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää