Mielipide    |   Kolumni

Kolmas elämänvaihe vai harmaa tsunami?

Iäkkäät ansaitsevat muutakin kuin ongelmapuhetta. He ovat megatrendi, globaali muutosvoima.

Sinäkään et näytä ikäiseltäsi, koska mieli­kuvat vanhene­­misesta eivät ole enää ajan tasalla.

Sanonnan mukaan ikä on vain numero – ja totta se on ainakin, jos kuulut väestöryhmään, jota pidetään ”iäkkäänä” tai jopa vanhana. Yli puolet 65-vuotiaista kertoo tuntevansa itsensä ikäistään nuoremmaksi. Jos heitä vertaa 1950-luvun ikätovereihin, erilaisia he ovatkin niin elämäntapojensa, terveytensä kuin jäljellä olevan elinaikansakin perusteella.

Käsityksemme vanhuudesta on vanhentunut. Mielikuvamme laahaavat perässä, koska emme yksinkertaisesti tiedä yli 65-vuotiaista läheskään yhtä paljon kuin vaikkapa millenniaaleista. Jos elämäntapa määrittelee meitä nykyisin tarkemmin kuin ikä, eläkeikäisten valinnat ja asenteet ovat paljon vähemmän esillä kuin – no, heitä nuorempien.

Myös käsitteet leimaavat. Kieli luo merkityksiä ja kertoo arvoista. Kuka meistä haluaisi kuulua väestöryhmään, joka vyöryy ”harmaana tsunamina” tai tikittää ”hopeisena aikapommina”? Uusiotermit ”vanhemmista aikuisista” ja ”uusista vanhoista” kuulostavat ontoilta.

Jopa tutkimusfakta ”iäkkäät elävät nykyisin aktiivisempaa elämää kuin aiemmin” sisältää hieman alentuvan vivahteen. Niin voi sanoa väestöryhmästä, jonka suhteen odotukset eivät ole korkealla.

Yli 65-vuotiaat ovatkin valokeilassa eniten ongelmien kautta. Sekin on ymmärrettävää: on välttämätöntä puhua verotulojen hupenemisesta ja huoltosuhteen heikkenemisestä sekä ratkaista akuutit kysymykset hoivan laadusta ja rahoituksesta.

Iäkkäät ansaitsevat muutakin kuin ongelmapuhetta. He ovat megatrendi, globaali muutosvoima.

Historiallinen tilanne ihmiskunnan tarinassa on käsillä: vanhoja on enemmän kuin alle 10-vuotiaita lapsia vuoteen 2030 mennessä. Siihen mennessä 60-vuotiaiden määrä kaksinkertaistuu globaalisti. Joka neljäs suomalainen on tuolloin yli 65-vuotias. Jo nyt Suomessa syntyy joka vuosi ihmisiä vähemmän kuin kuolee, ja ero vain kasvaa.

Miten ikääntyminen ja toinen megatrendi, kaupungistuminen, vaikuttavat yhdessä? Miten liikenne ja palvelut muuttuvat? Miksi vanhempaa väestöä ei edelleenkään pidetä kiinnostavana kuluttaja­ryhmänä tai miksi heidän tarpeisiinsa – muihin kuin terveyteen liittyviin – ei vieläkään osata muotoilla vetovoimaisia kaupallisia palveluita?

Uhkien rinnalla on runsaasti mahdollisuuksia, kuten merkittävissä muutoksissa aina.

The Economist -lehti nosti esiin tarpeen pohtia vanhuuden käsitystä uudelleen pari vuotta sitten ilmestyneessä teemanumerossa. Sen mukaan 70 on uusi 60, eikä vähiten siksi, että yhä suurempi osa eläkeikäisistä haluaa tehdä töitä ja osallistua yhteiskuntaan.

Työn murroksen näkökulmasta se on enemmän kuin ajankohtaista. Aikuiselämän jakaminen kolmeen kokonaan erilliseen vaiheeseen – opiskeluun, työelämään ja eläkkeeseen – ei enää ole järkevää yksilön eikä hyödyllistä yhteiskunnan kannalta. Jatkuvan oppimisen visiossa työ ja opiskelu lomittuvat toisiinsa kaikissa elämänvaiheissa, ja palkkatyön, oppimisen ja eläkkeen yhdistäminen helpottuu.

Vaikka vision toteutuminen saattaa vaikuttaa utopialta, suunta on selvä. Työelämä tarvitsee ikädiversiteettiä, tapoja sitouttaa työntekijöitä ikähaitarin molemmissa päissä.

Tietysti eläkeikä tarkoittaa tulevaisuudessakin ansaittua lepoa. Sen rinnalla iäkkäiden osallisuus yhteiskuntaan, ”aktiivisuus” laajasti ymmärrettynä, voi vaikuttaa viimeisten vuosien hoivan tarpeeseen ja ehkä osittain myös osaajapulaan, jos yritykset ottavat haasteen tosissaan.

The Economist väittää, että elämänvaiheet ovat myös yhteiskunnallisia käsitteitä, jotka ohjaavat niin lainsäätäjiä kuin yksilöitäkin. Lapsuuden ymmärtäminen erityiseksi osaksi ihmiselämää aiheutti sen, että oppivelvollisuudesta ja lapsityön kieltämisestä säädettiin lakeja. Teini-iän erottuminen omaksi vaiheekseen 1940-luvulla muutti yhteiskunnan asenteita aikuisuuden kynnyksellä olevia kohtaan pysyvästi ja synnytti kaupallisen populaarikulttuurin. Lehti kehottaa meitä katsomaan viimeistä vaihetta uudesta näkökulmasta: silloin kunkin pitäisi toteuttaa itseään kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan.

Uudelleenmäärittely on syytä aloittaa jo nyt. Pitäväthän visionäärisimmät geenitutkijat ikää kehollisena tilana, jonka voi korjata.

Kirjoittaja on 52-vuotias työelämäasiantuntija ja liiketoimintajohtaja Ellun kanat oy:ssä.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yksi ainoa superliike vahvistaa nopeasti lihaksia päästä varpaisiin – Testaa, sujuuko sinulta turkkilainen ylösnousu

    2. 2

      Kylpyhuoneen lattia oli kodin paras paikka juoda – Näyttelijä Natalil Lintala joi päivästä toiseen ja syötti someen särötöntä elämää

    3. 3

      Nollakorkojen maailma sai suur­sijoittajat muuttamaan suuntaa – Mitä pien­sijoittaja voi tehdä?

    4. 4

      Pakettiauto jyräsi useita autoja koulu­aamun alkaessa, kaahailu koulun edessä suututtaa vanhempia Vantaalla

    5. 5

      Jari Mönkkönen halvaantui, eikä pysty enää liikkumaan lainkaan – sitten elämään saapui yllättävä pilkahdus ja elämänilo palasi

    6. 6

      Suomalaiset lasten­psykiatrit eivät usko geenien yli­valtaan: ”Ei ole todellakaan ihan sama, miten lastaan kasvattaa”

    7. 7

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    8. 8

      Haluttomuus voi johtua testosteronin puutteesta – ja muita asioita, joita en tiennyt vaginasta

    9. 9

      HS-analyysi: Niinistön ja Putinin tavatessa maiden suhteet ovat ”niin hyvät kuin ne nyky­oloissa voivat olla”, mutta pohjalla on epäluulo

    10. 10

      Sara Malinen lähti remonttia pakoon lomamatkalle ja järkyttyi palattuaan: ”En ole ikinä nähnyt näin epäkäytännöllistä keittiötä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    2. 2

      Sara Malinen lähti remonttia pakoon lomamatkalle ja järkyttyi palattuaan: ”En ole ikinä nähnyt näin epäkäytännöllistä keittiötä”

    3. 3

      Haluttomuus voi johtua testosteronin puutteesta – ja muita asioita, joita en tiennyt vaginasta

    4. 4

      Pistävä tunne kyljessä paljastaa huonon lihaskunnon – Kahden tunnin sääntö helpottaa lenkkeilijän kestoriesaa

    5. 5

      Kolmoismurhasta epäillyt kanadalais­miehet jättivät jälkeensä videoviestin

    6. 6

      Valon nopeus lähestyy: Uusi teknologia lupaa saavuttaa Maan kaltaisen planeetan vain 20 vuodessa

      Tilaajille
    7. 7

      Donald Trumpin arvo­maailma haisee, ja hän on Euroopalle vakavampi ongelma kuin Venäjä

    8. 8

      Pakettiauto jyräsi useita autoja koulu­aamun alkaessa, kaahailu koulun edessä suututtaa vanhempia Vantaalla

    9. 9

      ”Poskettomia määriä” lihaa syönyt Teemu Lampinen lähti kahdeksi vuodeksi pyöräilemään maailman ympäri, eikä kotiin palaa enää sama mies

    10. 10

      Uutta tietoa Kampin ampumisen taustoista: Epäilty pahoin­pideltiin espoolaisella huolto­asemalla, kaikki vaikenevat motiivista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    2. 2

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    3. 3

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    4. 4

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    5. 5

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    6. 6

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    7. 7

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    8. 8

      Washington Post: Monimiljonääri Epsteinin ruumiinavauksessa todettiin kieliluun murtuma, joka herättää kysymyksiä

    9. 9

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    10. 10

      Miljardööri osti legendaarisen Kämpin ja yhdeksän muuta helsinkiläishotellia

    11. Näytä lisää