Mielipide    |   Kolumni

Ruotsi ottaa ”kylmien murhien” selvittämisessä käyttöön kaikki amerikkalaiset konstit

Ruotsissa toivotaan nyt dna:han perustuvan sukututkimuksen tuovan ratkaisun 15 vuotta vanhaan murhaan.

Ruotsin
Linköpingissä murhattiin 19. lokakuuta 2004 keskellä katua 8-vuotias poika ja 56-vuotias nainen.

Murhaajalta jäi jälkiä. Puukossa oli verta, ja paetessa pudonneesta piposta löytyi hius. Silti tapaus on ratkaisematta. Sitä selvittää Ruotsin poliisin kalla fall -yksikkö eli ”kylmien tapausten” ryhmä. Sopivaa epäiltyä, jolta dna-näyte voitaisiin ottaa, ei ole löytynyt.

Nyt läpimurrosta on taas toivoa, ja siitä on kiittäminen sukututkimusta. Ruotsissa tuli vuoden alussa voimaan laki, joka antaa poliisille luvan etsiä dna-näytteen avulla myös tekijän biologisia vanhempia ja sisaruksia.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että poliisin ei tarvitse enää tyytyä etsimään täsmällistä dna-osumaa omista rekistereistään. Linköpingin tapaus on Ruotsin ensimmäinen, jossa epäillyn murhaajan dna-näytettä verrataan sukututkimusyritysten hallussa oleviin tuhansiin dna-profiileihin.

Kyse on yrityksistä, joihin yksityishenkilöt lähettävät dna:taan saadakseen tietoa sukujuuristaan. Palveluiden suosio kasvaa. Analyysin tuloksena saa tietää esimerkiksi, mistä maailman eri kolkista omat esivanhemmat ovat kotoisin.

On mahdollista, että Linköpingin murhaaja jää lopulta kiinni siksi, että hänen äitinsä tai siskonsa oli utelias ja halusi oppia juuristaan. Murhaajan luo kiivetään sukupuuta pitkin. Vastauksia odotetaan syyskuun alussa.

Yhdysvalloissa menetelmä on johtanut näyttäviin pidätyksiin. Viime vuonna otettiin kiinni 1970-luvulta asti vapaalla jalalla liikkunut, Golden State Killerinä tunnettu sarjaraiskaaja ja -murhaaja Joseph DeAngelo. Entisen poliisin jäljille päästiin juuri sukututkimusdatan avulla.

Menetelmä ei ole eettisesti ongelmaton. Voidaan kysyä, pitäisikö sukututkijoille dna:ta lähettäviltä ihmisiltä pyytää suostumus poliisin syyniin. Monet alan isoimmat yritykset ovat nyt myös alkaneet näin toimia. Tämä rajoittaa menetelmän tehokkuutta.

Ruotsissa ollaan silti selvästi valmiita ottamaan kaikki amerikkalaiset konstit käyttöön, jotta kylmät tapaukset alkaisivat lämmetä. Yhdysvalloista on lainattu myös göteborgilaisessa kangaskaupassa lokakuussa 2005 tehdyn murhan selvittämisessä käytetty menetelmä, jossa murhaajasta piirrettiin dna-profiilin perusteella hypoteettinen kasvokuva.

Vinkkejä alkoi sadella, mutta uusista pidätyksistä ei ole kerrottu.

Kirjoittaja on HS:n Tukholman-kirjeenvaihtaja.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yksi ainoa superliike vahvistaa nopeasti lihaksia päästä varpaisiin – Testaa, sujuuko sinulta turkkilainen ylösnousu

    2. 2

      Kylpyhuoneen lattia oli kodin paras paikka juoda – Näyttelijä Natalil Lintala joi päivästä toiseen ja syötti someen särötöntä elämää

    3. 3

      Nollakorkojen maailma sai suur­sijoittajat muuttamaan suuntaa – Mitä pien­sijoittaja voi tehdä?

    4. 4

      Pakettiauto jyräsi useita autoja koulu­aamun alkaessa, kaahailu koulun edessä suututtaa vanhempia Vantaalla

    5. 5

      Jari Mönkkönen halvaantui, eikä pysty enää liikkumaan lainkaan – sitten elämään saapui yllättävä pilkahdus ja elämänilo palasi

    6. 6

      Suomalaiset lasten­psykiatrit eivät usko geenien yli­valtaan: ”Ei ole todellakaan ihan sama, miten lastaan kasvattaa”

    7. 7

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    8. 8

      HS-analyysi: Niinistön ja Putinin tavatessa maiden suhteet ovat ”niin hyvät kuin ne nyky­oloissa voivat olla”, mutta pohjalla on epäluulo

    9. 9

      Haluttomuus voi johtua testosteronin puutteesta – ja muita asioita, joita en tiennyt vaginasta

    10. 10

      Sara Malinen lähti remonttia pakoon lomamatkalle ja järkyttyi palattuaan: ”En ole ikinä nähnyt näin epäkäytännöllistä keittiötä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    2. 2

      Sara Malinen lähti remonttia pakoon lomamatkalle ja järkyttyi palattuaan: ”En ole ikinä nähnyt näin epäkäytännöllistä keittiötä”

    3. 3

      Haluttomuus voi johtua testosteronin puutteesta – ja muita asioita, joita en tiennyt vaginasta

    4. 4

      Pistävä tunne kyljessä paljastaa huonon lihaskunnon – Kahden tunnin sääntö helpottaa lenkkeilijän kestoriesaa

    5. 5

      Kolmoismurhasta epäillyt kanadalais­miehet jättivät jälkeensä videoviestin

    6. 6

      Valon nopeus lähestyy: Uusi teknologia lupaa saavuttaa Maan kaltaisen planeetan vain 20 vuodessa

      Tilaajille
    7. 7

      Donald Trumpin arvo­maailma haisee, ja hän on Euroopalle vakavampi ongelma kuin Venäjä

    8. 8

      Pakettiauto jyräsi useita autoja koulu­aamun alkaessa, kaahailu koulun edessä suututtaa vanhempia Vantaalla

    9. 9

      ”Poskettomia määriä” lihaa syönyt Teemu Lampinen lähti kahdeksi vuodeksi pyöräilemään maailman ympäri, eikä kotiin palaa enää sama mies

    10. 10

      Uutta tietoa Kampin ampumisen taustoista: Epäilty pahoin­pideltiin espoolaisella huolto­asemalla, kaikki vaikenevat motiivista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    2. 2

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    3. 3

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    4. 4

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    5. 5

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    6. 6

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    7. 7

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    8. 8

      Washington Post: Monimiljonääri Epsteinin ruumiinavauksessa todettiin kieliluun murtuma, joka herättää kysymyksiä

    9. 9

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    10. 10

      Miljardööri osti legendaarisen Kämpin ja yhdeksän muuta helsinkiläishotellia

    11. Näytä lisää