Mielipide    |   Lukijan mielipide

Naisia alistaville perinteille ei ole Suomessa sijaa

Maahanmuuttajille on opetettava, että väkivalta on aina vakava rikos, samoin sillä uhkaaminen.

Hesari tarttui sunnuntaina (11.8.) todella tärkeään aiheeseen. Olen jo pitkään ihmetellyt, ettei maahanmuuttajanaisten asema ole herättänyt sen suurempaa julkista keskustelua siitä huolimatta, että ”kunniaväkivallan” tai ainakin sen uhkan tiedetään olevan todellisuutta osalle maassamme asuvista naisista – muista vapauden rajoituksista ja yksilön oikeuksien polkemisista puhumattakaan.

Kotouttamisessa on epäonnistuttu näissä tapauksissa selkeästi. Maahan tulijoille on tehtävä selväksi, että Suomen lakien noudattaminen kulkee aina uskonnon ja kulttuurin asettamien rajoitusten edellä. Niin naisille kuin miehillekin on opetettava, että väkivalta on aina vakava rikos, samoin sillä uhkaaminen. Tuntuu todella pahalta, että nuoret naiset voivat joutua kuulemaan omalta isältään ja veljiltään jopa tappouhkauksia – vain siksi, että naiset yrittävät elää normaalia elämää. Näiden naisten tulee tietää, että tappouhkaus on poliisin eikä suinkaan perheen sisäinen asia.

Painostaminen on osassa maahanmuuttajista onnistunut hämmästyttävän hyvin, kun vielä kolmekymppiset eivät uskalla esimerkiksi käydä ulkona tai tavata miehiä vanhempien asenteiden takia. Olen jo aiemmin ihmetellyt, miksi kapinallisia on niin vähän. Kaikki kunnioitus heille. Ennen vaaleja huhuilin julkisessa viestissä, löytyisikö maahanmuuttajanaista, joka kyseenalaistaisi naisia alistavia perinteitä. Kukaan ei ilmoittautunut.

Jotkut HS:n jutussa haastatellut naiset sanoivat ihmetelleensä, mikseivät feministeiksikään itseään kutsuvat suomalaisnaiset ole puuttuneet näihin epäkohtiin. Laimeaa on kieltämättä ollut. Perustavanlaatuisia yksilönvapauden ja itsemääräämisoikeuksien polkemisia ei pidä hyväksyä minkään syyn varjolla.

Naisten ja tyttöjen elämää ankeutetaan myös sillä, että heitä kielletään urheilemasta. Olen itsekin haastatellut nuorta somalinaista, jonka urheilu-ura tyssäsi urheilushortseihin.

Suomessa naiset ovat saavuttaneet tasa-arvoisen aseman miesten kanssa. Tutkimusten mukaan myös äitien ja lasten asema ja fyysinen terveys on maailman paras.

On sietämätöntä, jos tasa-arvon mallimaassa sallitaan joillekin ryhmille oikeus kohdella naisia heidän itsemääräämisoikeuttaan ja yksilönvapauksia rajoittaen.

Tarja Kivimäki

valtiotieteen maisteri, Helsinki


Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kolmoismurhasta epäillyt kanadalais­miehet jättivät jälkeensä videoviestin

    2. 2

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    3. 3

      Donald Trumpin arvo­maailma haisee, ja hän on Euroopalle vakavampi ongelma kuin Venäjä

    4. 4

      Valon nopeus lähestyy: Uusi teknologia lupaa saavuttaa Maan kaltaisen planeetan vain 20 vuodessa

      Tilaajille
    5. 5

      Haluttomuus voi johtua testosteronin puutteesta – ja muita asioita, joita en tiennyt vaginasta

    6. 6

      ”Poskettomia määriä” lihaa syönyt Teemu Lampinen lähti kahdeksi vuodeksi pyöräilemään maailman ympäri, eikä kotiin palaa enää sama mies

    7. 7

      Eettinen valinta on usein kallis, mutta hinta ei ole koko totuus – Katso, miten uudet lihan­korvikkeet pärjäävät vertailussa sika-nauta­jauhelihan kanssa

    8. 8

      Farmiin joutuminen tuli Eeli Tolvaselle sokkina, kesällä hän meni luistelu­valmennukseen ja pudotti painoaan

    9. 9

      Mitä tehdä, kun oma lapsi hävettää? Näin käsittelet häpeää ja valitset sanasi turvallisesti

      Tilaajille
    10. 10

      Koulujen kieli­tarjonta yksi­puolistuu ja epätasa-arvoistuu, vaikka toisin piti käydä – Mitä oikein tapahtui?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin edustalle ilmestyi palkkien päällä lepäävä hulppea paviljonki: Mistä on kyse?

    2. 2

      Vanhemman on turha yrittää muokata lastaan kasvatuksella, sanoo maailmankuulu tutkija: Lopulta geenit muotoilevat elämämme

      Tilaajille
    3. 3

      Yhteisiä juhlia ja kiusallinen valokuva: Britannian prinssi Andrew joutui jälleen myrskyn silmään Jeffrey Epsteinin takia

    4. 4

      Ranskalaispariskunta yritti kuljettaa Sardinian valkeaa hiekkaa ”matka­muistona” koti­maahansa, nyt heitä uhkaa jopa vuosien vankeus­rangaistus

    5. 5

      Joonas Pesonen asuu Helsingin huippu­hotellissa ilmaiseksi vuoden – ja siitä on kiittäminen y-sukupolvea

      Tilaajille
    6. 6

      ”Mitäs te nyt meinaatte?” käpyläläinen Helena Halonen kysyi aamun hämärässä hääränneiltä pyörä­varkailta ja hetken kuluttua poliisi löysi autollisen varastettua tavaraa

    7. 7

      ”Greatest of all time” – Teemu Pukki villitsee ympäri Eurooppaa, nyt ranskalainen uutis­toimisto AFP listasi kolme erikoista Pukki-faktaa

    8. 8

      Päivän Byrokraatti on tunnettu sivusto, joka aloitti naljailemalla virkamiehille ja Sääntö-Suomelle – kunnes siitä tuli vuosi vuodelta poliittisempi

      Tilaajille
    9. 9

      Poliisi tutkii Milliklubin ovella sattunutta pahoin­pitelyä, ravintola kiistää väitteen ovimiehen osallisuudesta

    10. 10

      Kuuden tunnin työpäivä ja neljä työ­päivää viikossa: Mitä seuraisi Sdp:n Sanna Marinin ”utopian” toteutumisesta?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kalle Oikari jätti Audinsa Helsinki-Vantaalle pysäköitynä, ja loman aikana joku oli ajanut sillä 130 kilometriä

    2. 2

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalainen kauppa löysi maailman­laajuisen asiakas­kunnan: ”Meillä on paljon asiakkaita, joilla ei ole puutetta rahasta”

      Tilaajille
    4. 4

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    5. 5

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    6. 6

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    7. 7

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    8. 8

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    9. 9

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    10. 10

      Washington Post: Monimiljonääri Epsteinin ruumiinavauksessa todettiin kieliluun murtuma, joka herättää kysymyksiä

    11. Näytä lisää