Mielipide    |   Sixten Korkmanin kolumni

Donald Trumpin arvo­maailma haisee, ja hän on Euroopalle vakavampi ongelma kuin Venäjä

Vladimir Putinin Venäjä on autoritaarinen maa, jossa historiaa vääristetään ja media myötäilee vallanpitäjiä. Siitä ei ole kenellekään esikuvaksi.

Keski­kesällä ilmestyi ensimmäinen Venäjän presidentin Vladimir Putinin kansain­väliselle laatu­lehdelle antama haastattelu 16 vuoteen (Financial Times 5.7.). Pu­tinin viesti oli, että liberalismi on aikansa elänyt ja romukoppaan joutava aate. Samoin ajattelevat populistit niin Italiassa ja Ranskassa kuin Puolassa ja Suomessa.

Putinin puheenvuoro herätti aatepoliittisesti kiinnostavan keskustelun. Yhtenä teemana oli sen toteaminen, että liberaalisen demokra­tian omaksuneet maat ovat pärjänneet hyvin. Vertailussa kansalaisten elintaso on sitä korkeampi, mitä paremmin kotimaan politiikka täyttää liberalismin vaatimuksia.

Liberalismin lähtökohtana on, että kukin meistä voi itse parhaiten arvioida valintojaan. Sen mahdollistamiseksi tarvitaan suvaitsevaisia asenteita ja ihmisoikeuksien kun­nioitusta sekä oikeusvaltiota, markkinataloutta ja demokratiaa. Vapaalla medialla on olennainen rooli.

Venäjän talouden kehitys on pitkään ollut muihin Itä-Euroopan maihin verrattuna surkeaa. Elintaso on matala, ja kotitalouksien käytettävissä olevat reaalitulot ovat alentuneet viisi vuotta peräkkäin. Kansalaisten tyytymättömyys on kasvussa. Moskovassa mielenosoitukset jatkuvat, vaikka niihin osallistuvia kohdellaan kaltoin.

Putinin Venäjä on autoritaarinen maa, jossa historiaa vääristetään ja media myötäilee vallanpitäjiä. Oppositiota tukahdutetaan väkivaltaisesti, oikeusvaltiosta on vain kulissit ja korruptio rehottaa. Ongelmien juuret ovat syvällä.

Liberaalisen demokratian mailla on toki pulmia, joita ei tule vähätellä. Niitä ovat finanssikriisien aiheuttama talouden epävakaisuus ja kasvava eriarvoisuus. Teknisen kehityksen hedelmät eivät jakaudu tasaisesti. Edelleen olisi kansainvälisen yhteistyön avulla kyettävä rajoittamaan muuttoliikkeiden kielteisiä seurauksia ja puuttumaan niiden syihin. Toinen keskustelun teema onkin, että liberaalisen demokratian omaksuneiden maiden on politiikassa pystyttävä parempaan.

Ihmisen vapautta puolustava liberalismi on kuitenkin aatteellisesti yhä vahvoilla, sillä totalitaristiset ideologiat kärsivät viime vuosisadalla haaksirikon. Samalla on tiedostettava, että liberalismilla on monet kasvot. Yhtäältä on markkinaliberalismi, joka korostaa markkinataloutta ja yksilön ”negatiivista” vapautta eli vapautta muiden asettamista rajoituksista. Pitkälle vietynä se minimoi julkisen vallan roolia sekä sulkee silmänsä ihmisten hädälle ja sosiaalisille ongelmille. Markkinafundamentalismin suosio on syystä hiipumassa.

Toisaalta on monimuotoinen sosiaaliliberalismi, joka vaatii politiikkaa yksilön ”positiivisen” vapauden lisäämiseksi. Tämä tarkoittaa perhe- ja koulutuspolitiikkaa kansalaisten yhtäläisten mahdollisuuksien edistämiseksi. Roolinsa on myös sosiaaliturvalla ja terveydenhuollolla sekä tulonjakopolitiikalla. Etenkin pohjoismainen malli tai yhteiskuntajärjestelmä ilmentää tätä ajatusmaailmaa. Pulmistaan huolimatta se on kilpailukykyinen.

Globalisaatio asettaa politiikalle uusia vaatimuksia. Ilmaston­muutoksen torjunta onnistuu vain kansainvälisellä yhteistyöllä. Populismi on korostetun kansallismielistä. Siksi on ymmärrettävää, että populistit ovat ilmastoskeptikkoja: ei voi tunnustaa ihmisen vastuuta ilmaston lämpenemisestä ja silti vähätellä globaalin yhteistyön tarvetta.

Putinin Venäjä on aktiivisesti pyrkinyt Euroopan yhtenäisyyden murentamiseen tukemalla populistipuolueita. Hänen mahdollisuutensa Euroopan unionin horjuttamiseen ovat kuitenkin vähäisiä. Venäjästä ei ole kenellekään esikuvaksi. Kansalaisten luottamus liberaaliin demo­kratiaan ja EU:hun on kohtuullisen vankkaa, ja se on viime aikoina vahvistunut.

Vakavampi ongelma on maailman mahtavimman maan populistipresidentti Donald Trump. Hän ei kaihda kauppasotia ja lietsoo kansainvälisiä kriisejä. Trump vastustaa toimia kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi. Hän pyrkii tieten tahtoen kärjistämään eri väestöryhmien välisiä vastakkainasetteluja. Hänen arvomaailmansa haisee.

Yhteiskunnallinen kehitys on sidoksissa kulttuuriin eli arvoihin ja uskomuksiin. Suurimmat ongelmamme eivät ole teknologisia tai taloudellisia vaan yhteiskuntapoliittisia ja kulttuurisia. Siksi myös aatepoliittinen pohdiskelu ja keskustelu ovat tuiki tarpeen.

Kirjoittaja on pitkän linjan talousvaikuttaja.

Oikaisu 20.8. klo 13.52: Kirjoittajakuvauksesta on poistettu luonnehdinta taloustieteen emeritusprofessori.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    2. 2

      Ravintola Baarikärpänen kieltää sisäänpääsyn romanihameessa, omistaja ei näe virallista linjaa ongelmalliseksi

    3. 3

      ”Kammottava naisbändi” – Teinityttöjen rockbändi tyrmistytti 1980-luvun lopulla miehiä soittotaidoillaan

      Tilaajille
    4. 4

      HS selvitti: Samana päivänä ostetut Onnibus-liput kallistuivat jopa 25 prosenttia omistajan­vaihdoksen jälkeen

    5. 5

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    6. 6

      Asiantuntijat huomasivat yllättävän ilmiön: Ikivanha ajattelutapa on palannut parisuhteisiin – Näin tunnistat ajautuneesi ”työparisuhteeseen”

      Tilaajille
    7. 7

      Selvitysmies tuhoaisi Juha Sipilän luomuksen: valtio saisi kahden miljardin euron varat takaisin

    8. 8

      Helsingissä valmistelluissa terrori-iskuissa kuoli tuhansia ihmisiä 1900-luvun alussa: Kruununhaka kuhisi kansainvälisiä terroristeja

    9. 9

      Boris Johnsonille täydellinen nöyryytys Luxemburgissa: jätti tiedotustilaisuuden väliin ilmeisesti siksi, ettei olisi buuaukselta saanut ääntään kuuluviin

    10. 10

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    3. 3

      Poliisi julkaisi kuvan: Miehet murtautuivat asuntoon ja kävivät omistajan päälle keskellä päivää Sipoossa

    4. 4

      Ratikkakuski Dane Jozsefin oivallus johti upeaan hääkuvaan: ”Tuli aivan positiivinen fiilis, että nyt tein oikein”

    5. 5

      Selvitysmies tuhoaisi Juha Sipilän luomuksen: valtio saisi kahden miljardin euron varat takaisin

    6. 6

      Lankku on teho­liike, mutta nämä 5 muunnelmaa ovat vielä tehokkaampia

      Tilaajille
    7. 7

      Puolustusministeri Mike Esper: Yhdysvallat valmistelee vastatoimia iskusta öljyjalostamoon Saudi-Arabiassa – Iran kiistaa syyllisyytensä, mutta sanoo olevansa valmis sotaan

    8. 8

      Näin kodin viikko­siivous sujuu kahdeksan sijaan 1,5 tunnissa – Kansalais­opistojen opettajat kertovat, miten arkea voi helpottaa

    9. 9

      Boris Johnsonille täydellinen nöyryytys Luxemburgissa: jätti tiedotustilaisuuden väliin ilmeisesti siksi, ettei olisi buuaukselta saanut ääntään kuuluviin

    10. 10

      Kasperi Saari, 67, harrastaa hotellien omistamista, ja pian hän avaa Helsinkiin maailman suurimman ketjun huippu­hotellin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    3. 3

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    4. 4

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    5. 5

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    6. 6

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    7. 7

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    8. 8

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää