Mielipide    |   Kolumni

Asiakas voi unohtua julkisessa palvelussa

Asiakkaan valinnanvapaus olisi siirtänyt päätösvaltaa kansalaisille ja pois virkamiehiltä. Ehkä sen aika ei ollut vielä.

Ylisosiaali­neuvos
Aulikki Kananoja tuntee sosiaali­palvelut hyvin. Hän taitaakin olla yksi niitä harvoja suomalaisia, jotka vielä hallitsevat monimutkaisen ja alati paisuneen kokonaisuuden.

Kananoja ehdotti kirjoituksessaan (HS Mielipide 19.8.), että sote-keskustelussa luovuttaisiin käsitteestä lähipalvelu, koska se on tulkinnanvarainen. Ymmärrän Kananojan huolen, sillä kauan vatvotussa sote-keskustelussa moni käsite muovautuu puhujan tarpeiden mukaan.

Kananoja muistutti myös, että suurtenkaan kaupunkien rahkeet eivät aina riitä asiakaslähtöiseen työtapaan esimerkiksi lastensuojelussa ja vanhuspalveluissa. Asiakaslähtöisyys on toinen käsite, joka toistuu sote-puheissa jatkuvasti. Puheet eivät aina muutu teoiksi tässäkään asiassa.

Asiakaslähtöinen lähipalvelu – sehän kuulostaa hienolta ja voisi olla jopa jonkinlainen julkisten palvelujen lähtökohta. Mutta todellisuus on tietenkin paljon monimutkaisempi.

Terveyskeskuksia on moitittu paljon, ja onhan niissä tunnetusti ongelmia. Mutta ne ovat myös tehneet paljon hyvää. Terveyskeskukset edistivät kansanterveyttä ja tarjosivat monipuolisia palveluja vuosikymmenten ajan.

Hyvinvointivaltion peruspilarit peruskoulu, terveyskeskus ja kunnallinen päivähoito luotiin 1970-luvulla. Ne annettiin kuntien vastuulle, ja pari vuosikymmentä asiat sujuivat hienosti, kun kansantalous kasvoi ja väki lisääntyi.

Käänne tapahtui 1990-luvulla, jolloin talouden ja teknologian murros kiihtyi ja yhteiskunta alkoi muuttua yhä monimutkaisemmaksi. Valtionosuusuudistuksen myötä kunnista tuli yhä riippuvaisempia omista verotuloistaan.

Kuntien väliset talouserot alkoivat kasvaa, koska talouskasvun hedelmät jakautuvat epätasaisesti eri puolilla maata. Samaan aikaan kuntien lakisääteiset tehtävät ja valtion normiohjaus kasvoivat nopeasti.

Myös käsitys hallinnosta muuttui. Alettiin vaatia dynaamisempaa otetta ja liikkeenjohdon keinoja, kuten konsernihallintoa. Toimintoja alettiin yhtiöittää.

Kuntalaisista tuli palvelujen ­kuluttajia ja asiakkaita. Viime vuosina kehitys on ollut hurjaa, kun älylaitteet ovat avanneet aivan uudenlaisia vaikutusmahdollisuuksia ja murtaneet vanhojen instituu­tioiden asemaa.

Selvitäkseen lisääntyvistä tehtä­vistään kunnat ovat muodostaneet kuntayhtymiä ja ulkoistaneet palveluja yksityisille kiihtyvään tahtiin. Valta on karannut kuntien käsistä ja siirtynyt harmaalle alueelle, joka ei ole enää kansanvallan ohjauksessa.

Asiakaslähtöisyys jää usein sanahelinäksi. Se on huomattu esimerkiksi vanhusten hoivassa ja vammaisten asumispalveluissa. Vammaiset ja heidän omaisensa ovat harmissaan, kun palveluntuottaja vaihtuu muutaman vuoden välein kilpailutusten vuoksi.

Edellinen hallitus tarjosi ratkaisuksi asiakkaan valinnanvapautta. Esimerkiksi vanhukset ja vammaiset olisivat voineet valita palvelun tuottajan itse tai yhdessä omaisen kanssa niin sanotun henkilökohtaisen budjetin turvin. Mutta siitähän ei tunnetusti tullut mitään, koska valinnanvapausmalli oli muilta osin mahdoton toteuttaa.

Moni lääkäri on sitä mieltä, että potilasta ei voi kutsua asiakkaaksi, koska silloin lääkäristä tulisi kaup­pias. Terveydenhuoltoa kun ei voi ostaa kuin kaupasta maitoa. Ja kuka lopulta on julkisten palvelujen asiakas, potilas vai palvelun tilaaja ja maksaja eli kunta?

Virkamiehet tai asiantuntija-ammattilaiset ovat pitkään tehneet ratkaisuja puolestamme. Internetin aikakausi on muuttanut tätä asetelmaa, eikä se voi olla vaikuttamatta myös lääketieteeseen ja julkisiin palveluihin yleensä.

Sairauksien ennaltaehkäisyltä odotetaan paljon sote-menojen kasvun hillitsemiseksi. Se tuskin onnistuu ilman kansalaisten vastuuta omista elintavoistaan. Voisiko lääkäri olla silloin valmentaja?

Eduskunnassa asiakkaan valinnanvapaus ruokki vasemmiston ja oikeiston kinastelua siitä, mikä on yksityisten tuottajien rooli. Rakentavampikin keskustelu aiheesta olisi tarpeen, koska yksityisten osuus on jo merkittävä varsinkin sosiaali­palveluissa. Vähemmälle huomiolle jäi, että asiakkaan valinnanvapaus olisi siirtänyt päätösvaltaa kansalaisille ja pois virkamiehiltä. Ehkä sen aika ei ollut vielä.

Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimittaja.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sen piti olla tavallinen opinnäyte: Järven­pääläinen Ilja Oikarinen, 25, repäistiin suoraan koulusta Maseratin huippu­suunnittelijaksi Italiaan

    2. 2

      Helsingin Etelärannassa pitää majaansa vain kaksi vuotta vanha yritys, joka on hankkinut jo lähes 5 000 asuntoa Suomesta

    3. 3

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    4. 4

      Vihreiden Ohisalo bensa­verosta: Onko keski­luokalle tärkeämpää muutama euro kuussa vai se, että yhteis­kunta on kunnossa?

    5. 5

      Ufoturisteja ilmestyi autiomaahan, ja internet seurasi ”rynnäkköä Area 51:een” kaikkialla somessa ja lukuisissa striimeissä

    6. 6

      Raittiiden opiskelijoiden määrä kasvaa: Tilastot näyttävät, minkä alan opiskelijat juovat eniten ja minkä vähiten

    7. 7

      Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Jotkut kuitenkin yllättyivät, paljonko viikkojen työ maksaa

    8. 8

      Ihmisarvo on Suomen menestyksen salaisuus – mutta tännekin halutaan synnyttää ryhmiä, joilta voi suojautua muurein

    9. 9

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    10. 10

      Jyrki Kataiselle Sitran johtopaikan hävinnyt Markku Wilenius purkaa tuntojaan Kalevassa: ”En tiedä kenellä olisi enemmän natsoja hommaan kuin minulla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Tervetuloa 1970-luvulle: Vantaalla on autokorjaamo, jota on vaikea uskoa todeksi merkkikorjaamojen aikakautena

    4. 4

      Gravity-elokuvan virhe onkin tahallinen ja vitsi

    5. 5

      Kriitikkona ei voi toimia, jos ei tykkää mistään, sanoi Helena Ylänen – HS julkaisee seitsemän kirjoitusta legendaarisen elokuvatoimittajan kaikkien aikojen parhaista elokuvista

      Tilaajille
    6. 6

      Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Jotkut kuitenkin yllättyivät, paljonko viikkojen työ maksaa

    7. 7

      Fanit siirtelivät ”paikallisia spurguja” pommin tieltä, kun 15-vuotias Teemu Pukki kirmasi kentälle – HS löysi historiallisen kuvan supertähden debyyttiottelusta

      Tilaajille
    8. 8

      Miesten epäillään raiskanneen lapsia ja kuvanneen tekoja suorana verkkoon, poikkeuksellisista epäilyistä nostettiin syytteitä

    9. 9

      Naapuri paljasti aiemman asukkaan omin päin teettämän kylpyhuoneremontin – Voiko asunnon ostaja joutua vastuuseen amatööriasentajan virityksistä?

    10. 10

      Google laajentaa Haminan datakeskusta ja investoi kahteen uuteen tuulivoimahankkeeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    4. 4

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    5. 5

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    6. 6

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    7. 7

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    11. Näytä lisää