Mielipide    |   Kolumni

Kansallisarkiston kannattaisi jättää Stalinin vainojen tutkiminen yliopistoille

Virallista totuutta ei ole, koska historiankirjoitus on lähteiden tulkintaa.

Historia, matematiikka ja äidinkieli ovat tärkeimmät yleissivistävät oppiaineet. Vastoin yleistä luuloa historia on näistä kolmesta se vaikeimmin sisäistettävä. Historian­kirjoitukseen kun kuuluu kiinteästi narratiivisuus eli kertomuksellisuus – jopa valheellinen juonellisuus –, mikä tekee siitä vaarallisen helpon oloista. Sitä se ei kuitenkaan ole.

Toimittaja Unto Hämäläinen ehdotti Helsingin Sanomien (31.8.) esseessään, että Suomen valtiojohto teettäisi selvityksen Stalinin vainoissa tapettujen suomalaisten kohtaloista. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Antti Rinne (sd) ymmärsivät heti, että tässä kohdin historiantutkimuksessa on aukko ja että ehdotus on perusteltu.

Nyt näyttää siltä, että asiasta on käynnistymässä ”virallinen selvitys”, jonka tekijänä on Kansal­lis­arkisto. Olisiko syytä ensin kysyä, miksi juuri Kansallisarkisto?

Kansallisarkisto selvitti viimeksi suomalaisten SS-miesten osallisuutta juutalaisten ja siviilien surmaamiseen toisen maailmansodan aikana. Lopputulos oli laiha. Selvityksessä asetettiin kyllä SS-miesten sotatie hyvin yhteyksiinsä Hit­lerin Saksan tekemien julmuuksien kanssa, mutta se on kuitenkin jo tunnettua historiaa. Uutta tietoa suomalaisista SS-miehistä paljastui hyvin vähän.

Kaiken lisäksi viestintä meni metsään. Israelissa jopa uutisoitiin suomalaisten tappaneen kymmenentuhatta juutalaista ja muita ihmisiä. Näin ei Kansallis­arkiston selvityksessä suinkaan väitetä.

Kansallisarkiston tehtävänä on säi­lyttää viisaasti suomalaiseen kulttuuri­perintöön kuuluvia asiakirjoja ja edistää niiden tutkimuskäyttöä.

Entinen arkistoneuvos Eljas Orrman kirjoitti mielipide­sivulla (HS 20.7.), että Kansallis­arkiston uskottavuudelle on ris­ki, jos poliittiset toimeksiantajat teettävät arkistolla selvityksiä, jotka pitävät sisällään tutkijapiireissä ehkä hyvinkin ristiriitaisen vastaanoton saavia tulkintoja.

Orrmanin viesti oli, että historiantutkimus tulisi jättää viraston sijaan erityisesti yliopistojen tiedeyhteisön tehtäväksi. Tästä on helppo olla samaa mieltä.

Kansallisarkiston teettämä historia­selvitys on tarpeeton, ja siinä on totuuskomission makua. Virallista totuutta ei ole, koska historiankirjoitus on lähteiden tulkintaa.

Jos poliitikot haluavat täyttää historian valkeita sivuja, viisainta on kääntyä yli­opistojen puoleen ja taata samalla tutkimuksen rahoitus. Stalinin vainojen tutkimuskin kuuluu luontevasti yliopistoille.

Kirjoittaja on HS:n toimittaja.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    2. 2

      Voiko Pasilan Triplan reikäinen julkisivu käynnistää trypofobia­reaktion? Arkkitehti: ”Kaikennäköisiä asioita selvitimme, mutta tätä emme”

    3. 3

      Parisuhteet ovat muutoksessa, ja yhdessä asiassa astumme sata vuotta ajassa taakse­päin, sanovat asian­tuntijat – Näistä merkeistä tunnistat ”työ­pari­suhteen”

      Tilaajille
    4. 4

      Ravintola Baarikärpänen kieltää sisään­pääsyn romani­hameessa, omistaja selittää virallista linjaa korvaus­vaatimuksilla

    5. 5

      ”Kammottava nais­bändi” – Teini­tyttöjen rock­bändi tyrmistytti 1980-luvun lopulla miehiä soitto­taidoillaan

      Tilaajille
    6. 6

      Miksi yhdellä iskulla Saudi-Arabian öljy­imperiumia vastaan on niin vakavia seurauksia ja kuka niistä hyötyy?

    7. 7

      ”Tyttöjen maailma on koventunut” – Tytöt kärsivät yksinäisyydestä ja väkivallasta poikia useammin, paljastaa tuore kysely

    8. 8

      Vaarallisia tauteja säilyttävässä laboratoriossa räjähdys Venäjällä

    9. 9

      Jälleen uusi yritys Trumpin verotietojen selvittämiseksi: New Yorkin syyttäjä haastoi Trumpin tilitoimiston todistajaksi

    10. 10

      Yhdessä liikennemerkissä on kuusi lisäkilpeä: Osaatko lukea, mitä Leppävaaran ”toteemipaalu” yrittää sanoa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    2. 2

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    3. 3

      Poliisi julkaisi kuvan: Miehet murtautuivat asuntoon ja kävivät omistajan päälle keskellä päivää Sipoossa

    4. 4

      Ratikkakuski Dane Jozsefin oivallus johti upeaan hääkuvaan: ”Tuli aivan positiivinen fiilis, että nyt tein oikein”

    5. 5

      Selvitysmies tuhoaisi Juha Sipilän luomuksen: valtio saisi kahden miljardin euron varat takaisin

    6. 6

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    7. 7

      Boris Johnsonille täydellinen nöyryytys Luxemburgissa: jätti tiedotustilaisuuden väliin ilmeisesti siksi, ettei olisi buuaukselta saanut ääntään kuuluviin

    8. 8

      Puolustusministeri Mike Esper: Yhdysvallat valmistelee vastatoimia iskusta öljyjalostamoon Saudi-Arabiassa – Iran kiistaa syyllisyytensä, mutta sanoo olevansa valmis sotaan

    9. 9

      Ravintola Baarikärpänen kieltää sisään­pääsyn romani­hameessa, omistaja selittää virallista linjaa korvaus­vaatimuksilla

    10. 10

      Lankku on teho­liike, mutta nämä 5 muunnelmaa ovat vielä tehokkaampia

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    3. 3

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    4. 4

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    5. 5

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    6. 6

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    7. 7

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    8. 8

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    11. Näytä lisää