Mielipide    |   Kolumni

Vain mieli­musiikkiani soittavalle radio­kanavalle olisi tilaus, sillä nyt taajuus vaihtuu tiheästi

Ei luulisi olevan vaikeaa, sillä pidän omasta mielestäni vain hyvistä biiseistä.

Olen ihmetellyt jo useita vuosia, miksi yksikään radiokanava ei soita pelkästään mieli­musiikkiani. Ei luulisi olevan vaikeaa, sillä pidän omasta mielestäni vain hyvistä biiseistä. Mutta ei, hirveää tuubaa pitää aalloille sinkauttaa ja tiheästi.

Viime viikolla Helsingin Sanomissa (11.9.) kerrottiin Ylen Radio Suomen musiikkivalinnoista. Yli 50-vuotiaiden (minäkin olen) suosimalla kanavalla soivat elastiset ja raappanat eivätkä olavivirrat ja beatlesit. Tästä nousi kommenttitulva jutun verkkoversiossa. Erityisesti kiinnitettiin huomiota siihen, että yli 50-vuotiaat eivät ole iskelmäkansaa. Entä yli 70-vuotiaat, joista ei tunnu enää kukaan olevan kiinnostunut.

Itse huomasin lopettaneeni Radio Suomen kuuntelun siinä vaiheessa, kun urheilulähetykset siirtyivät Radio Puheeseen. Toisin sanoen Radio Suomen(kaan) musiikkivalinnat eivät ole koskaan osuneet kohdalleni. Kun siellä ei ollut enää urheilua, koko kanava unohtui.

Vaikeaa se on muidenkin kanavien kanssa. Kun mainitsen, että kuuntelen Puheen lisäksi Radio Cityä, Radio Nostalgiaa, Radio Rockia, Helmeä, Radio Suomirockia ja Radio Novaa, niin liioittelen. Nämä kanavat ovat päässeet autossani radiokanavien pudotuspelissä jatkoon eli niissä tulee todennäköisimmin jokin kappale, jonka suostun kuuntelemaan. Uusin tulokas näistä on Nova, jonka havaitsin jokin aika sitten soittavan muutakin kuin Suurlähettiläitä.

Näin valinta tapahtuu: tökkään näytöllä jotain näistä kanavista, ja heti kun tulee mielestäni huono biisi (eli erittäin usein), kanava vaihtuu. Samoin kanava vaihtuu, jos mainoksessa mesotaan pikavipeistä tai jostain Rantabaari-sarjasta.

Raadollistahan se on, mutta homma on tehty kuluttajalle erittäin helpoksi.

Entäpä juontajat? Koska kanavavalintani perustuvat musiikkivalintoihin (paitsi Puheen osalta), mainitsen vain yhden lauseen, jonka kuulin Radio Rockilla: ”Ei tartu paska, ei tartu salama.” Kyse oli Nokian kumisaappaista, jotka nousivat esille ukonilmakeskustelussa. Kuvastaa kanavan muita rouheampaa linjaa.

Mitä tästä opimme? Ehkä ainakin sen, että autoradioni pikavalinnoissa olisi tilaa kanavalle, jossa soisi tiheästi esimerkiksi New Order, Lemonheads, Pulp, Red Hot Chili Peppers, The Crash. . . Eikä koskaan Boney M tai Tina Turnerin The Best.

Helsingin Sanomat, Radio Rock ja Helmi kuuluvat Sanoma-konserniin.

Kirjoittaja on HS:n urheilutoimittaja.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miten mies voi nähdä alastoman ihmisen kuvassa palan vaginaa?

    2. 2

      Korkeushypyn entinen maailmanmestari Patrik Sjöberg alkoholisoitui ja muutti mökkiin metsän keskelle

    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

      Tilaajille
    4. 4

      Ruotsi osallistui Karibialla tuhansien orjien kauppaan, ja orjasaaren kuvernöörinä toimi muutama suomalainenkin

      Tilaajille
    5. 5

      Yllätyskäänne brittiparlamentissa: Alahuoneen jarrutus pakotti Johnsonin anomaan EU:lta brexit-lykkäystä – EU:n Tusk twiittasi lykkäyspyynnön saapuneen, Johnson lähetti kaksi eri kirjettä

    6. 6

      Voiko pitkä mies ikinä ymmärtää naista?

    7. 7

      Rakennusliitto: Osa ulkomaalaisista rakennustyöläisistä saa viiden euron tuntipalkkaa, ja ”alemmaskin on limbottu”

    8. 8

      Väkivalta ja turhautuminen kasvavat Barcelonan öisillä kaduilla: ”Mikään tässä ei ole normaalia”

    9. 9

      Anarkisti Suvi Auvinen tapasi Taru Tujusen ja tajusi, että kokoomusvaikuttajaa on vaikea pitää luokkavihollisena – Siitä alkoi yhteistyö, ja lopulta Tujunen palkkasi Auvisen

      Tilaajille
    10. 10

      Pirkka-Pekka Petelius lakkasi olemasta hauska ja hakeutui eduskuntaan niin synkistä syistä, että niistä on tuskaista puhua

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen asuu täydellisessä eristyksessä – Muoniolainen kalastaja Jopi Saari on asunut vuosi­kymmeniä syrjässä ilman puolisoa tai ystäviä, ensi vuodelle hänellä on yksi toive

      Tilaajille
    2. 2

      Korkeushypyn entinen maailmanmestari Patrik Sjöberg alkoholisoitui ja muutti mökkiin metsän keskelle

    3. 3

      Eksyykö kävijä Triplaan? Arkkitehti ilahtui ja pettyi uudesta kauppakeskuksesta

    4. 4

      Yllätyskäänne brittiparlamentissa: Alahuoneen jarrutus pakotti Johnsonin anomaan EU:lta brexit-lykkäystä – EU:n Tusk twiittasi lykkäyspyynnön saapuneen, Johnson lähetti kaksi eri kirjettä

    5. 5

      Kaupasta voi löytää vaatteita, jotka kestävät jopa eliniän – Näin tunnistat pitkä­ikäisen vaatteen ja vältät virheet, jotka kuluttavat sitä

      Tilaajille
    6. 6

      Uusi bisnes rantautuu Tallinnasta Suomeen – ”Jokainen nuori virolais­yrittäjä haluaa Helsinkiin”

    7. 7

      Turkki-mielenosoitus kulki Helsingin keskustan läpi, poliisi käytti etälamautinta poliisia vastustaneeseen mielenosoittajaan

    8. 8

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    9. 9

      Unicafen päätös luopua naudanlihasta on huono

    10. 10

      Aivojamme kuormittavat lukemattomat turhat asiat, sanoo neuropsykologi Nina Uusitalo ja kertoo keinon, jonka avulla hän oppi keskittymään olennaiseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    8. 8

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    9. 9

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    10. 10

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää