Mielipide    |   Lukijan mielipide

Asukas siirsi kaupungin asunnon vuokra­oikeuden omalle vanhemmalleen ja takasi tälle leppoisan elämän

Asuntoon muuttanut vanhempi myi omistusasuntonsa, maksoi loput asuntovelkansa ja osti haaveilemansa kesämökin.

Helsingin pitäisi vihdoinkin haravoida vuokralaisistaan hyvätuloiset, joilla on varaa maksaa vuokraa vapailla markkinoilla.

Nimimerkki Ärsyyntynyt äiti Helsingistä kirjoitti mielipidesivulla (HS 17.9.) hyvätuloisista ystävättäristään, jotka asuvat edullisesti kaupungin vuokra-asunnoissa. Kaupungin asunnon voi saada myös siirtona lähisukulaiseltaan, eikä mitään tarve- tai tuloharkintaa ole.

Taannoin ystäväni sai kaupungin edullisen vuokra-asunnon keskustasta, kun hänen lapsensa siirsi vuokraoikeuden vanhemmalleen. Ystäväni eläke on selvästi yli 3 000 euroa kuukaudessa. Hän myi omistusasuntonsa, maksoi loput asuntovelkansa, osti haaveilemansa kesämökin ja asuu siellä puolet vuodesta.

Yksiö on edullinen kaupunkitukikohta, jota voi hotellin sijasta lainata suvullekin, kun he tulevat pääkaupunkiin kulttuurimatkoille. Ystävä suunnittelee hieman isomman asunnon hankkimista kaupungin sisäisenä siirtona, jossa ei myöskään kysellä tuloja. Ja keskustasta totta kai, mihinkään Kontulaan hän ei muuta.

Nykyään markkinoilla on paljon vuokra-asuntoja, joten hyvätuloiset eivät joudu ahdinkoon, jos heidät tuupataan siirtymään vapaille asuntomarkkinoille.

Hyvätuloisten asumista vuokrataloissa on perusteltu sosiaalisella segregaatiolla. Sen voidaan hoitaa myös niin, että vuokratalojen ”eliittiä” ovat työssä käyvät lähihoitajat perheineen, jotka hoitavat asiansa, maksavat vuokransa ja kasvattavat lapsensa kunnon kansalaisiksi.

Ärsyyntynyt ex-asunnoton

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ruotsalaiset myivät orjia Kungsgatanin ja Östra Strandgatanin kulmassa – Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaa­vallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

      Tilaajille
    3. 3

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    4. 4

      Boris Johnson anoi lopulta EU:lta brexit-lykkäystä, mutta jätti pyynnön allekirjoittamatta – ja sanoi toisessa kirjeessä, ettei halua lykkäystä

    5. 5

      Maailman pisin matkustajalento laskeutui Sydneyyn, lento kesti yli 19 tuntia

    6. 6

      Korkeushypyn entinen maailmanmestari Patrik Sjöberg alkoholisoitui ja muutti mökkiin metsän keskelle

    7. 7

      Voiko pitkä mies ikinä ymmärtää naista?

    8. 8

      Pirkka-Pekka Petelius lakkasi olemasta hauska ja hakeutui eduskuntaan niin synkistä syistä, että niistä on tuskaista puhua

      Tilaajille
    9. 9

      Suomi otti pakolaisina vastaan kolme sieppauksesta syytettyä paraguaylaista vasemmistoaktivistia

    10. 10

      Anarkisti Suvi Auvinen tapasi Taru Tujusen ja tajusi, että kokoomus­vaikuttajaa on vaikea pitää luokka­vihollisena – Siitä alkoi yhteistyö, ja lopulta Tujunen palkkasi Auvisen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen asuu täydellisessä eristyksessä – Muoniolainen kalastaja Jopi Saari on asunut vuosi­kymmeniä syrjässä ilman puolisoa tai ystäviä, ensi vuodelle hänellä on yksi toive

      Tilaajille
    2. 2

      Korkeushypyn entinen maailmanmestari Patrik Sjöberg alkoholisoitui ja muutti mökkiin metsän keskelle

    3. 3

      Boris Johnson anoi lopulta EU:lta brexit-lykkäystä, mutta jätti pyynnön allekirjoittamatta – ja sanoi toisessa kirjeessä, ettei halua lykkäystä

    4. 4

      Kaupasta voi löytää vaatteita, jotka kestävät jopa eliniän – Näin tunnistat pitkä­ikäisen vaatteen ja vältät virheet, jotka kuluttavat sitä

      Tilaajille
    5. 5

      Eksyykö kävijä Triplaan? Arkkitehti ilahtui ja pettyi uudesta kauppakeskuksesta

    6. 6

      Uusi bisnes rantautuu Tallinnasta Suomeen – ”Jokainen nuori virolais­yrittäjä haluaa Helsinkiin”

    7. 7

      Poliisi otti yhteen Turkki-mielenosoittajien kanssa Helsingin keskustassa ja käytti etälamautinta

    8. 8

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    9. 9

      Unicafen päätös luopua naudanlihasta on huono

    10. 10

      Aivojamme kuormittavat lukemattomat turhat asiat, sanoo neuropsykologi Nina Uusitalo ja kertoo keinon, jonka avulla hän oppi keskittymään olennaiseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    8. 8

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    9. 9

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    10. 10

      Junasta noussut muukalainen ojensi Tiia Maria Saarelle yhtäkkiä rakkaudentäyteisen kirjeen: ”Kyllähän minulla kyyneleet tulivat silmiin”

    11. Näytä lisää