Mielipide    |   Lukijan mielipide

Ruuhka-Suomeen pakkautuminen saattaa vähentää syntyvyyttä

Tiivistyvissä kaupungeissa nuorilla tuskin on varaa niin suureen asuntoon kuin he haluaisivat, jolloin lasten lukumääräkin voi jäädä pienemmäksi kuin alun perin oli ajateltu.

Lähivuosina Turun, Tampereen ja Helsingin muodostama kolmio kasvaa, ja alueet, joilla ei asu ketään, ­laajenevat muualla maassa. Syntyvyyden osalta ennusteet ovat vielä synkistyneet.

Jos nuoret ajetaan työn perässä tuohon kolmioon, heillä tuskin on varaa hankkia niin suurta asuntoa kuin haluaisivat. ­Tämä voi johtaa myös siihen, ­että lasten lukumäärä jää pienemmäksi kuin alun perin oli ajateltu.

Jos nuoret voisivat turvallisin mielin jäädä kotiseudulleen, he voisivat löytää suurempia asuntoja edullisemmin kuin isoista kaupungeista. Isovanhemmat ja muut sukulaiset toisivat sitä turvaverkkoa, jota lapsiperheet tarvitsevat. Mahdolliset suvun ­mökit olisivat lähellä ja käytettävissä, samoin metsästys-, marjastus- ja sienestysmaat. Myös isovanhemmat saisivat apua lapsiltaan ja lapsenlapsiltaan.

Jos Suomi pysyisi kauttaaltaan turvallisena tulevaisuuden asumisympäristönä, paine tuon kasvavan kolmikon yhä tiiviimpään rakentamiseen ja siihen tarvittavaan infraan pienenisi. Nyt pienissä kaupungeissa ja maaseudulla asuntoja on vaikea saada myydyksi. Näissä rakennuksissa on kiinni paljon rahaa. Maaseudun pieniin kyliin rakentajien on vaikea saada lainaa, koska rakennuskustannukset ylittävät vakuusarvon.

Tiiviin kaupunkiasumisen pienempää hiilijalanjälkeä mainostetaan, mutta onko tehty tutkimusta kokonaisuuden osalta? Kuinka paljon esimerkiksi kaupungissa asuvat lentävät lomillaan, käyttävät tuontiruokaa ja niin edelleen? Pienemmissä kaupungeissa ja niiden ympäristössä muun muassa pieni­muotoinen viljely on mahdol­lista.

Myös asumisympäristön viihtyisyys ja sujuvat liikenneyhteydet töihin ovat ihmisille tärkeitä. Pääkaupunkiseudun jatkuvat isot liikennettä koskevat rakennushankkeet aiheuttavat ruuhkia.

Digitalisaatio ja tietotekniikan kehittyminen antavat paremmat edellytykset etätyöhön – videokonferenssiyhteydet ovat jo ­todella huippuluokkaa. Suomi on tällä saralla johtavia maita. Miksi emme hyödynnä osaamistamme?

Anne-Maria Yrjänä

Espoo

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen somessa: ”En usko siihen huuhaahan” – Sen jälkeen alkoi palautevyöry

    2. 2

      Ravitsemustieteen professori hätkähti lentokentällä kaadettua aamu­konjakkia – Onko aamujuominen erityisen suomalainen ilmiö?

    3. 3

      Jopa miljoonan suomalaisen kehossa jyllää esidiabetes, eivätkä he tiedä sitä

      Tilaajille
    4. 4

      Hiilihydraattien välttely on usein turhaa, sillä kehon voi totuttaa käyttämään niitä tehokkaammin, sanoo ravitsemusterapeutti ja antaa kolme vinkkiä

      Tilaajille
    5. 5

      Miehet katoavat työmarkkinoilta, eikä kukaan tiedä minne – olisiko syynä miehen kunnia?

    6. 6

      Voi olla, että korot eivät nouse vuosi­kausiin – Mitä se tarkoittaa koti­talouksien kannalta?

      Tilaajille
    7. 7

      Mitä jos keinotekoiset aivot tajuavat olevansa olemassa? Tutkijat huolestuivat laboratorioissa kasvatetuista miniaivoista

    8. 8

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    9. 9

      Kuollut isä juoksi kodin ohi keltaisissa shortseissa – Terveetkin ihmiset näkevät harhoja, ja tutkijan mukaan niihin liittyy vaarallinen tabu

      Tilaajille
    10. 10

      Pikaluistelija Mika Poutala sai joukkuetovereiden kuupan kiehumaan: päävalmentaja nimesi hänet ”löylyttäjäksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    2. 2

      Kotityöt kasautuvat naisille miesten tajuamatta – Helsinkiläispari jakaa työt tasan: ”Excel on nostanut tyytyväisyyttäni enemmän kuin kosinta”

      Tilaajille
    3. 3

      ”Koko Suomi kaatui minun vastaanotolleni”, sanoo lääke­kannabiksen reseptien kirjoittamisen lopettanut lääkäri

    4. 4

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    5. 5

      Maksoin hoitajan ojentamasta kumiletkusta 64 euroa: onko hoitokuluvakuutuksista tullut lääkäriasemille rahastusautomaatti?

    6. 6

      Mitä jos keinotekoiset aivot tajuavat olevansa olemassa? Tutkijat huolestuivat laboratorioissa kasvatetuista miniaivoista

    7. 7

      Poliisien etujärjestön puheen­johtaja ihmettelee, missä roolissa Ohisalo teki selvitys­pyynnön mielen­osoituksista – myös opposition edustajilta arvostelua

    8. 8

      Thaimaan kuningas erotti ainoan jalkavaimonsa: syyksi kerrottiin ”karkea niskoittelu” ja kuningattareen liittyvä valtapeli

    9. 9

      Uni ja liikunta puhdistavat aivot, mutta korkea verenpaine heikentää pään pesukoneen tehoa

      Tilaajille
    10. 10

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    5. 5

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    6. 6

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    7. 7

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    8. 8

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    9. 9

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    10. 10

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    11. Näytä lisää