Mielipide    |   Kolumni

Intiaanit pääsevät vihdoin lepoon

Suomi on palauttamassa intiaanien jäänteitä ja esineitä niiden alkuperäisille sijoille.

Käsi ylös, kuinka moni tiesi, että Vantaan Hakkilassa säilytetään jopa tuhat vuotta vanhoja pueblo-intiaanien hautaesineitä ja luita. Asia nousi yllättäen esille presidentti Sauli Niinistön vierailulla Yhdysvaltoihin. Suomi on palauttamassa intiaanien jäänteitä ja esineitä niiden alkuperäisille sijoille. Kansallismuseo on valmistellut palautusta jo pitkään. Kokoelmassa on luita ja ihmisjäänteitä 22 ruumiista ja 43 hautaesinettä.

Kokoelmaan kuuluu muun muassa koristeltuja kulhoja, maissista valmistettuja koreja, maissin viljelyssä käytetty sauva ja kirveenteriä. Hautaan oli tapana laittaa mukaan esineitä, joita uskottiin tarvittavan tuonpuoleisessa. Osa esineistä on edelleen lähes ehjiä.

Kansallismuseon intendentti Heli Lahdentausta kertoi torstaina HS:lle, että intiaanit haudannevat luut pyhään maahansa Mesa Verden kansallispuistossa Coloradossa Yhdysvalloissa. Sitten nuo 22 pääsevät vihdoin pois kuoleman ja elämän välisestä limbuksesta, välitilasta, perinneuskomus kertoo.

Esineet toi Suomeen 1890-luvulla botanisti ja geologi Gustaf Nordenskiöld, sen kuuluisan tutkimusmatkailijan poika. Hän oli matkalla Denverissä ja kuullut läheisestä intiaanien muinoin asuttamasta raunioalueesta. Hän kävi keräämässä esineitä ja toi ne Suomeen. 1800-luvulla sitä pidettiin hyväksyttävänä tapana tehdä tieteellistä tutkimusta.

Nyt hänen toimintaansa pidettäisiin varmaankin haudanryöstönä. Ryöstelyynhän monen historiallisen museon olemassaolo maailmassa perustuukin.

Kansallismuseon yleisetnografisiin ja suomalais-ugrilaisiin kokoelmiin kuuluu yli 50 000 esinettä. Osa niistä on ollut varastossa 1800-luvun alusta asti, kun ne on Suomeen tuotu. Osa on siirretty varastoon, kun Kulttuurien museo Tennispalatsissa suljettiin. Moni esineistä on vaihtanut omistajaa kaupankäynnin seurauksena. Osasta ei kuitenkaan tiedetä, miten ne on saatu haltuun.

Suomi eroaa niistä maista, joiden tiedetään hankkineen aarteitaan väkivaltaisesti. Suomella ei ollut siirtomaita, joiden hyväksikäytön seurauksena esineet olisi saatu haltuun.

Silti Suomikin on joutunut miettimään suhdettaan historiaan – erityisesti saamelaisiin – uusiksi viime vuosina. Kansallismuseo on päättänyt luovuttaa koko 2 500 esineen saamelaiskokoelman saamelaismuseo Siidalle, kun Siidan laajennus valmistuu vuonna 2022.

Kirjoittaja on HS:n kulttuuritoimituksen esimies.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen somessa: ”En usko siihen huuhaahan” – Sen jälkeen alkoi palautevyöry

    2. 2

      Ravitsemustieteen professori hätkähti lentokentällä kaadettua aamu­konjakkia – Onko aamujuominen erityisen suomalainen ilmiö?

    3. 3

      Miehet katoavat työmarkkinoilta, eikä kukaan tiedä minne – olisiko syynä miehen kunnia?

    4. 4

      Hiilihydraattien välttely on usein turhaa, sillä kehon voi totuttaa käyttämään niitä tehokkaammin, sanoo ravitsemusterapeutti ja antaa kolme vinkkiä

      Tilaajille
    5. 5

      Jopa miljoonan suomalaisen kehossa jyllää esidiabetes, eivätkä he tiedä sitä

      Tilaajille
    6. 6

      Voi olla, että korot eivät nouse vuosi­kausiin – Mitä se tarkoittaa koti­talouksien kannalta?

      Tilaajille
    7. 7

      Mitä jos keinotekoiset aivot tajuavat olevansa olemassa? Tutkijat huolestuivat laboratorioissa kasvatetuista miniaivoista

    8. 8

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    9. 9

      Kuollut isä juoksi kodin ohi keltaisissa shortseissa – Terveetkin ihmiset näkevät harhoja, ja tutkijan mukaan niihin liittyy vaarallinen tabu

      Tilaajille
    10. 10

      Pikaluistelija Mika Poutala sai joukkuetovereiden kuupan kiehumaan: päävalmentaja nimesi hänet ”löylyttäjäksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    2. 2

      Kotityöt kasautuvat naisille miesten tajuamatta – Helsinkiläispari jakaa työt tasan: ”Excel on nostanut tyytyväisyyttäni enemmän kuin kosinta”

      Tilaajille
    3. 3

      ”Koko Suomi kaatui minun vastaanotolleni”, sanoo lääke­kannabiksen reseptien kirjoittamisen lopettanut lääkäri

    4. 4

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    5. 5

      Maksoin hoitajan ojentamasta kumiletkusta 64 euroa: onko hoitokuluvakuutuksista tullut lääkäriasemille rahastusautomaatti?

    6. 6

      Mitä jos keinotekoiset aivot tajuavat olevansa olemassa? Tutkijat huolestuivat laboratorioissa kasvatetuista miniaivoista

    7. 7

      Poliisien etujärjestön puheen­johtaja ihmettelee, missä roolissa Ohisalo teki selvitys­pyynnön mielen­osoituksista – myös opposition edustajilta arvostelua

    8. 8

      Thaimaan kuningas erotti ainoan jalkavaimonsa: syyksi kerrottiin ”karkea niskoittelu” ja kuningattareen liittyvä valtapeli

    9. 9

      Uni ja liikunta puhdistavat aivot, mutta korkea verenpaine heikentää pään pesukoneen tehoa

      Tilaajille
    10. 10

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    5. 5

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    6. 6

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    7. 7

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    8. 8

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    9. 9

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    10. 10

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    11. Näytä lisää