Mielipide    |   Kolumni

Britannia on pahimmassa kriisissä sitten toisen maailmansodan – mitä Winston Churchill nyt tekisi?

Asiaa kyseltiin jo brexit-kansanäänestyksen aikoihin. Sekä EU-eron kannattajat että vastustajat halusivat seistä jättiläisen harteilla, ja perusteita oli molemmilla.

Winston Churchill oli politiikan sivuraiteella 1930-luvun Britanniassa. Muu eliitti myötäili Saksaa, mutta Churchill paasasi natseja vastaan lähes yksin. Kun Adolf Hitler söi sanansa, valtasi Puolan ja sota syttyi, Churchill pääsi takaisin sisäpiiriin ja pian pää­ministeriksi. Ei ollut vaihtoehtoja.

Näin Churchillistä tuli 1900-luvun jättiläinen, sotasankari ja suurmies. Hän teki urallaan paljon virheitä, mutta isoimmissa asioissa hän osui oikeaan.

Britannia on nyt pahimmassa kriisissä sitten sodan. Mitä Churchill tekisi?

Sitä kyseltiin jo brexit-kansanäänestyksen aikoihin. Sekä EU-eron kannattajat että vastustajat halusivat seistä jättiläisen harteilla. Perusteita löytyi molemmilta.

Churchilliä pidetään yhtenä EU:n perustajista, sillä sodan jälkeen hän piti puheita yhdentymisen puolesta. Monilta EU-eron vastustajilta unohtui, että Churchill tarkoitti Manner-Eurooppaa. Andrew Roberts osoittaa erinomaisessa Churchill-elämäkerrassaan (2018), ettei Churchill halunnut Britanniaa kiinteäksi osaksi ”Euroopan Yhdysvaltoja”. Ystäväksi ja tukijaksi kyllä.

Jos hän johonkin uskoi, niin britti-imperiumiin, englanninkielisten kansojen erityisyyteen sekä Britannian ja Yhdysvaltain kohtalonyhteyteen. Franklin D. Rooseveltia, lähintä liittolaistaan, hän rakasti. Winstonin äiti oli amerikkalainen.

Churchill uskoi myös alahuoneessa toteutuvaan parlamentarismiin. Hän olisi pöyristynyt Boris Johnsonin yrityksestä jäädyttää alahuone ratkaisun hetkillä.

Churchill ei olisi järjestänyt kansanäänestystä EU:sta, mutta hän olisi hyvinkin saattanut äänestää brexitin puolesta.

Jos Churchill nyt nousisi haudastaan kriisiajan pääministeriksi, työpöydällä olisi vain huonoja vaihtoehtoja. Tuskinpa hänelläkään olisi ratkaisua Pohjois-Irlannin rajan ongelmaan.

Churchill oli tunteikas ja oikukas. Taatusti hän twiittaisi, olihan hän sanan säilän mestari. Silti sivistymätön Donald Trump olisi hänelle kauhistus. Vankkumaton vapaakaupan kannattaja ei ymmärtäisi Trumpin protektionismia.

Antipatia saisi väistyä suuremman strategisen tavoitteen tieltä. Liittoutuihan Churchill myös Stalinin kanssa, vaikka inhosi kommunismia.

Britannian ja Yhdysvaltain suhdetta on kutsuttu erityissuhteeksi. Sotien jälkeen Britannia on ollut suhteessa selkeästi se innokkaampi osapuoli.

Nyt Trump tarjoaa kättään. Siihen Churchill tarttuisi.

Kirjoittaja on HS:n featuretoimituksen esimies.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Syyria ja kurdit yhteistyöhön: Armeija aikoo vastata Turkin hyökkäykseen, USA vetää joukkojaan maasta

    2. 2

      Näyttelijä Minna Kivelä paljastaa, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    3. 3

      Huolestuneen naapurin hälyttämä poliisi ampui tummaihoisen naisen ikkunan läpi kuoliaaksi Texasissa

    4. 4

      Tutkimus selvitti, mitkä sanat suomalaiset kokevat sopimattomiksi

    5. 5

      Miksi seeproilla on raidat? Japanilaistutkijat maalasivat naudoille raitoja ja paarmat kaikkosivat

    6. 6

      Oppositio nousemassa voittoon Unkarin paikallisvaaleissa: Opposition ehdokas Karácsony voitti Budapestin pormestarinvaalit

    7. 7

      Alhaisen syntyvyyden todelliset syylliset saattavat löytyä väestöpyramidia tutkimalla: Sodanjälkeiset suuret ikäluokat

    8. 8

      Minkit löysivät paratiisin Oulun ydinkeskustasta, sitten kaupunki järjesti tehopyynnin

    9. 9

      Tsunamin vyöryttyä Thaimaahan lomalla ollut näyttelijä Liisa Mustonen, 50, päätti toteuttaa unelmansa ja opiskella ohjaajaksi

    10. 10

      Ovensuukyselyt: Konservatiivinen valtapuolue voittamassa Puolan parlamenttivaalit selvästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näyttelijä Minna Kivelä paljastaa, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    2. 2

      Porvari vastaan demari, isoveli vastaan pikkuveli – Hirvolan veljekset käyttävät suurta valtaa Suomessa, mutta tänään ei neuvotella vaan pelataan kovaa

      Tilaajille
    3. 3

      Tuhannet lukijat kertoivat HS:lle, miksi heillä ei ole lapsia – Vastauksista piirtyy kuva epävarmuuteen kasvaneesta sukupolvesta

      Tilaajille
    4. 4

      Alhaisen syntyvyyden todelliset syylliset saattavat löytyä väestöpyramidia tutkimalla: Sodanjälkeiset suuret ikäluokat

    5. 5

      Caitlin Moran joutui vastoin tahtoaan seksivideolle ja haluaa kertoa siitä avoimesti, sillä seksi on feminismin ytimessä

      Tilaajille
    6. 6

      Huolestuneen naapurin hälyttämä poliisi ampui tummaihoisen naisen ikkunan läpi kuoliaaksi Texasissa

    7. 7

      Tätä on lastensuojelun työntekijäkato käytännössä: Vantaalainen perheenäiti piiloutuu suihkuun itkemään, koska kukaan ei auta hänen vaikeasti oireilevaa poikaansa

      Tilaajille
    8. 8

      Poliisi pidätti näyttelijä Jane Fondan, 81, tämän osoitettua mieltään Greta Thunbergin ja muiden ilmastoaktivistien puolesta

    9. 9

      Syyria ja kurdit yhteistyöhön: Armeija aikoo vastata Turkin hyökkäykseen, USA vetää joukkojaan maasta

    10. 10

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä paljastaa, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Helsinkiläisen pursiseuran logoa muistuttava kuvio päätyi Makia Clothingin mallistoon, pursi­seura kummastelee vaate­yrityksen toimintaa

    6. 6

      Makia vetää pois pursiseuralta kopioitua logoa kantavat tuotteensa: ”Olemme olleet idiootteja”

    7. 7

      Kaksi ydinpommi­konetta lähestyi Tukholmaa, ja se oli vain yksi merkki: ”Tämä on asia, jonka pitäisi kauhistuttaa meitä”, sanoo kaiken nähnyt veteraani­diplomaatti

      Tilaajille
    8. 8

      Poliisipartio ajoi kaaharia takaa niin lujaa kuin autolla pääsi muttei pysynyt perässä – Poliisin nopeimmat autot ”näyttävät siviili­autoilta, jotta ne eivät pistä silmään”

    9. 9

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    10. 10

      Suuromistaja Ilkka Herlin uskoo, että hänen keski­aikaisen linnansa laboratoriossa on kehitetty mullistava vaihto­ehto fossiilisille poltto­aineille

      Tilaajille
    11. Näytä lisää