Vinksallaan kuin puolalainen työpöytä

Tiedät­tehän sen epätoivon tunteen, kun haluttaisi paiskata kuusiokulma-avain päin seinää?

Siinä ne ovat levällään, poikani opiskelija-asunnon lattialla. Näistä lastulevyn palasista pitäisi rakentua hänelle työpöytä.

Pakkauksen mukana tulivat toki kolmelle A4-arkille printatut kokoamisohjeet. Ikävä kyllä näitä ohjeita ei ole laadittu Ruotsissa. Teksti on puolaksi, ja muutamaan sekavaan piirrokseen on tungettu sama informaatio, joka ikealaisissa ohjeissa vaatisi kymmenkunta aukeamaa.

Kärsimättömälle miehelle tämä tietää tuntien äherrystä.

Made in Poland. Pöydän valmistusmaa ei ole itse asiassa mikään yllätys. Kotiimme viime vuosina tehdyistä hankinnoista hämmentävän moni on peräisin juuri Puolasta, pikkutakeista turvaistuimiin. Paraikaa odottelemme suoraan tehtaalta tilaamaamme sohvaa.

Näinä päivinä tulee väistämättä ristiriitainen olo, kun tunnustautuu Puolan ystäväksi. Näin tässä on kuitenkin päässyt käymään.

Puolalaiset tuotteet ovat osoittautuneet käytössämme laadukkaiksi. Käymme Puolassa pari kolme kertaa vuodessa. Tapaamamme ihmiset ovat mutkattoman ystävällisiä.

Tämän päivän Puola on talouskasvun mittareilla Euroopan unionin valiojoukkoa, dynaaminen ja vireä kansantalous.

Maan paikoin tuskantäyteinen historiakin kiehtoo. Tulee arvostava olo, kun ymmärtää, kuinka monesti tämän kansan yli on kävelty.

Tänään sunnuntaina Puolassa järjestetään parlamenttivaalit, joissa ratkeaa se, jatkaako hallitseva Laki ja oikeus -puolue vallassa myös seuraavat neljä vuotta.

Mielipidekyselyt ennustavat valtapuolueelle suurinumeroista voittoa. Taustalla ovat hallituksen tekemät avokätiset uudistukset, joilla on nostettu lapsilisiä, eläkkeitä ja minimipalkkaa. Alle 26-vuotiailta on poistettu tulovero aina 20 000 euron vuosituloihin asti.

Toimenpiteet ovat purreet, vaikka maan kahtiajako kartalla on silmillä nähtävissä. Varsovan, Krakovan ja Gdanskin kaltaiset kaupunkiseudut ovat oppositiomielisiä, kun taas maaseutualueet etenkin itäisessä Puolassa ovat Laki ja oikeus -puolueen vankkaa kannatusaluetta.

Puolan valtapuolue on hämmentävä sekoitus nationalismia, perinteisiin perhearvoihin nojaavaa uskonnollisuutta, vasemmistolaista talouspolitiikkaa ja muukalaisvastaisia äänenpainoja.

Myös seksuaalivähemmistöt ovat joutuneet Puolan nykyisten vallanpitäjien silmätikuiksi.

Laki ja oikeus -puolue on asettunut avoimesti uhmaamaan eurooppalaisia perusarvoja, mikä on jäädyttänyt välit Brysselin suuntaan. Omilla toimillaan Puolan johto on murentanut sekä oikeusvaltion keskeisiä periaatteita että sananvapauden toteutumista. Se haluaa määritellä senkin, kuinka Puolan historiasta kerrotaan.

Nykymeno tuntuu olevan varsin kaukana niistä vapauden arvoista ja tavoitteista, joiden puolesta legendaarinen Solidaarisuus-liike taisteli kolme vuosikymmentä sitten.

Tätä yhtälöä on Suomesta katsottuna vaikea ymmärtää.

Laki ja oikeus -puolueen menestysresepti ei tunnu asettuvan loogiseksi osaksi historiallista jatkumoa eikä liioin vieraalle välittyvää käsitystä nykytodellisuudesta.

Onko kyse siitä, että puolalaisten enemmistö on pettyneitä eurooppalaisten arvojen reunustamaan demokratiaan? Eikö kommunistivuosien jälkeinen vapauden aika vastannutkaan heidän odotuksiaan?

Vai onko Puolassakin lopulta kyse jonkinlaisesta rekyylistä, perustaltaan konservatiivisen yhteiskunnan protestista liian nopealle maailman muutokselle?

Koko Euroopan on syytä seurata tarkasti Puolan kehitystä. Aivan kuten 30 vuotta sitten, nytkin puolalaiset voivat olla pelintekijöinä koko Euroopan kehityskuluissa.

Tänään puolalaiset äänestävät vapaissa vaaleissa. Toivottavasti he saavat tehdä sen vastakin.

Entäpä se turkasen työpöytä?

Yrityksen ja erehdyksen kautta osista alkaa vähin erin hahmottua kokonaisuus. Lopulta tosin selviää, että kasasta puuttuu kokonaan toinen päätylevy. Ilman sitä pöytä on lokerikkonsa varassa keinahteleva muotopuoli tilataideteos.

Vähän kuin yhteiskunta, joka liian nopeasti unohti, mihin sitä kerran saatua vapautta tarvittiinkaan.

Kirjoittaja on HS:n päätoimittaja.