Mielipide    |   Kolumni

Kuopion kouluhyökkääjän pysäyttäneiden poliisien nimet salattiin, vaikka yleensä nimettömät virkamiehet touhuavat aivan toisenlaisissa maissa

Yksityisyyden tajuavat kaikki, mutta laajempi näkökulma julkisuuteen vaatii ponnistelua.

”Poliisimies on haavoittunut tilanteessa xxx, jonka jälkeen tekijäksi epäiltyyn henkilöön on käytetty ampuma-asetta.”

Näin kuvailee syyttäjätutkinnan­johtaja tapahtumien kulkua Kuopion koulu­hyökkäyksessä. Hän päätti, ettei paikalla olleista neljästä poliisista aloiteta esi­tutkintaa. Ei ole syytä epäillä, että he olisivat käyttäneet liikaa voimaa.

Syyttäjän päätös on varmasti oikea. Yksi ihminen oli kuollut ja kahdeksan muuta loukkaantunut ennen kuin poliisi pysäytti epäillyn. Tässä yhteydessä myös yksi poliiseista loukkaantui.

Päätöksissä kiinnittää kuitenkin huomiota salaaminen.

Niistä paljastuu, että hyökkääjä sai vammoja etälamauttimesta ja poliisi­koirasta. Yli on sutattu tieto siitä, mihin vammat tulivat. Mustattu on myös tieto siitä, mihin poliisi haavoittui.

Lisäksi kaikkien neljän poliisimiehen nimet on salattu.

Heitä koskevat päätökset ovat identtisiä, eikä niistä ilmene, kuka on tehnyt mitäkin. Varmuuden vuoksi ampuma-aseen käytöstäkin kerrotaan passiivissa.

Perustuslaissa ja julkisuuslaissa lähdetään siitä, että viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, ellei niiden julkisuutta ole lailla rajoitettu.

Julkisuuden tarkoituksena on antaa kaikille mahdollisuus valvoa julkisen vallan käyttöä. Idea on, että tietoja ei salata enempää kuin on tarpeellista jonkin laissa määritellyn edun takia.

Miksi siis nyt piti salata, mihin hyökkääjä ja poliisi saivat vammoja?

Ja miksi poliisien nimet salattiin? Yleensä nimettömät virkamiehet tou­huavat aivan toisenlaisissa maissa.

Vaikka poliisit olivat nyt toimineet kaikin puolin ammattitaitoisesti, linjan pitää olla johdonmukainen. Meillä on tuoreessa muistissa, että myös poliisi voi syyllistyä merkittäviin väärinkäytöksiin ja rikoksiin (tapaus Aarnio).

Julkisuuden tarkasteleminen yksityisyyden ja yksityiselämän suojan näkö­kulmasta on helppoa. Yksityisyys on ihmisen kokoinen asia. Haluaisinko minä, että minun asioitani levitetään kaiken kansan nähtäville?

Laajempi näkökulma vaatii ponnistelua. Silloin olennainen kysymys ei olekaan, haluanko minä julkisuutta asioilleni. Kysymys on siitä, kuinka paljon julkisuutta minun pitää sietää avoimen, läpinäkyvän ja demokraattisen yhteiskunnan turvaamiseksi.

Kirjoittaja on HS:n oikeustoimittaja.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Leikkauspotilaan koko veri vaihdettiin kylmään suolaveteen – Yhdysvalloissa tehty hoitokokeilu voi tulevaisuudessa pelastaa potilaan, joka muuten todennäköisesti kuolisi

    2. 2

      Viekö väärä ulkonäkö työn? Eeva-Kaisa Metsola on poikkeuksellinen näky, eikä hän suostu tinkimään tyylistään edes työpaikan vuoksi

      Tilaajille
    3. 3

      Tutkijat kehittivät uuden tavan määrittää, miten vanha koira on ihmisten iässä – Laskuri kertoo tuloksen lemmikille

    4. 4

      Tutkijat löysivät mullistavan keinon estää maapalloa uhkaavia hyönteisten joukkokuolemia: Sammuttakaa valot

    5. 5

      Postin lakko vaikuttaa myös asumiseen: Jenni Timonen uhkaa jäädä vauvansa kanssa kodittomaksi, koska pankki ja vuokranantaja eivät jousta

    6. 6

      Helsingin seutua odottaa maanantaina liikennekaaos – Nämä alueet lakko rampauttaa pahiten

    7. 7

      Millintarkka tiedemies vai naisia vihaava tasa-arvon vastustaja? Evoluutiopsykologi Markus J. Rantalan teoriat naisista ja parinmuodostuksesta saavat monet raivoihinsa

      Tilaajille
    8. 8

      Peteliuksen anteeksipyynnöstä syntyi rönsyilevä somevääntö, kun ihmiset olivat täysin eri mieltä kaikesta ja kaikesta muustakin

    9. 9

      Kiinasta tilattujen väärennettyjen Canada Goose -untuvatakkien sisältä on paljastunut haisevia ja mätäneviä ankan osia

    10. 10

      Antti Rinne lupasi kieltää työehto­shoppailun, mutta sellainen laki olisi ”juridisesti aivan mahdoton”, sanoo asiantuntija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Viekö väärä ulkonäkö työn? Eeva-Kaisa Metsola on poikkeuksellinen näky, eikä hän suostu tinkimään tyylistään edes työpaikan vuoksi

      Tilaajille
    2. 2

      Millintarkka tiedemies vai naisia vihaava tasa-arvon vastustaja? Evoluutiopsykologi Markus J. Rantalan teoriat naisista ja parinmuodostuksesta saavat monet raivoihinsa

      Tilaajille
    3. 3

      Kiinasta tilattujen väärennettyjen Canada Goose -untuvatakkien sisältä on paljastunut haisevia ja mätäneviä ankan osia

    4. 4

      Postin lakko vaikuttaa myös asumiseen: Jenni Timonen uhkaa jäädä vauvansa kanssa kodittomaksi, koska pankki ja vuokranantaja eivät jousta

    5. 5

      Helsingin keskustan arvoasunnot jäävät tyhjilleen yhä useammin: Jo joka kolmas on vailla vakituista asukasta

    6. 6

      Helsingin poliisille tehty useita tutkintapyyntöjä vanhoista tv-sarjoista

    7. 7

      Helsingin seutua odottaa maanantaina liikennekaaos – Nämä alueet lakko rampauttaa pahiten

    8. 8

      Alastomuus häviää somesta, se johtuu kiistellystä amerikkalaisesta laista, joka ulottaa vaikutuksensa nyt myös suomalaisten elämään

    9. 9

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne halvaantuisi, risteilylaivoja jäisi satamaan – Grafiikka näyttää, miten lakot uhkaavat laajentua maanantaina

    10. 10

      Kolmen lapsen hengen vaatineen Levin mökkipalon onnettomuustutkinta valmistui: ”Tulosten pitäisi kiinnostaa kaikkia, jotka vuokraavat mökkejä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Viekö väärä ulkonäkö työn? Eeva-Kaisa Metsola on poikkeuksellinen näky, eikä hän suostu tinkimään tyylistään edes työpaikan vuoksi

      Tilaajille
    3. 3

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    4. 4

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    5. 5

      Tuore video näyttää: Hermosoluteknologian lisäksi maailman nuorimpana yliopistosta valmistuva Laurent Simons, 9, tykkää koirastaan ja Fortnite-pelistä

    6. 6

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    7. 7

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    8. 8

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää