Mielipide    |   Lukijan mielipide

Terveydenhuollon rakenteet on venytetty äärimmilleen

Meillä tulee olla todellista tietoa siitä, missä kohtaa hoitopolkua kustannuksia syntyy ja mitä vaikutuksia niillä on potilaan terveyteen.

Terveydenhuolto on kriisin kynnyksellä. Ympäri Suomea valmistellaan tai jo toteutetaan massiivisia yt-neuvotteluja siitä huolimatta, että väestö vanhenee ja terveydenhuollon käyntimäärät lisääntyvät. Olemme jo pitkään erityisesti perusterveydenhuollossa painineet tilassa, jossa resursseja nipistetään sieltäkin, missä niitä ei enää ole. Budjettipaniikissa tehdään lyhytjänteisiä ratkaisuja, jotka kostautuvat tulevaisuudessa moninkertaisin kustannuksin.

Lääkäreitä vaaditaan tekemään sihteerien töitä, hoitajia lääkäreiden töitä ja sihteereitä hoitajien töitä. Vähennetään koulutuksia, tiivistetään jo nyt liukuhihnamaiseksi muuttunutta työtahtia, lyhennetään vastaanottoja ja kielletään ylityöt – mutta luotetaan, että kaikki kuitenkin tekevät niitä, jotta järjestelmä pysyy edes jotenkuten kasassa. Samanaikaisesti vaatimukset potilastekstien sisällölle kasvavat ja uusimmat tietojärjestelmäratkaisut lähinnä lisäävät työkuormaa. Työntekijöistä tulee potilaita.

Tuotettujen terveysvaikutusten mittaaminen on lapsenkengissä. Laskemme lähinnä ovenavauksia, vaikka meillä ei ole mitään näyttöä siitä, että ne lisäisivät terveyshyötyjä. Sen sijaan meidän tulisi säästää niin potilaiden kuin henkilökunnankin aikaa pyrkimällä hoitamaan asiat kerralla kuntoon tai vähintäänkin järkevästi suunniteltuna hoitokokonaisuutena. Meillä tulee olla todellista tietoa siitä, missä kohtaa hoitopolkua kustannuksia syntyy ja mitä vaikutuksia niillä on potilaan terveyteen.

Tarvitsemme laaja-alaista, yli hoitoketjun yltävää kustannus- ja vaikuttavuusarviointia. Liian usein jätämme huomiotta kustannukset odotuksesta, menetetystä työajasta tai pahimmillaan työkyvystä sekä toistuvista matkoista terveysasemalle muun muassa Kela-taksilla.

Ihmiset eivät ole keskenään samanlaisia, eikä jokainen potilas hoidu samassa ajassa, vaikka tulosyy olisikin identtinen. Tarvitsemme osalle käynneistä pidemmät vastaanottoajat, ja osan asioista voimme hoitaa entistä useammin etäkonsultaatioina.

Työn suunnittelussa tulee kuulla työntekijää ja vastaanotoilla potilasta. Vaikka käyntiajan pidentäminen kuulostaa yt-tilanteessa pahalta, pitkällä aikavälillä se vähentää uusintakäyntejä, päällekkäisiä tutkimuksia ja potilaan pallottelua saman asian kanssa useille eri lääkäreille.

Lukuisat ammattilaiset tekevät myös päällekkäistä työtä, kun kukin vuorollaan kahlaa läpi potilaan jopa satoja sivuja sisältävän sairauskertomuksen. Oikein kohdennettu aika mahdollistaa lääkärille tilaisuuden tehdä työnsä hyvin. Tällöin voimme kohdata potilaan kokonaisuutena ja tehdä hoitopäätökset yhdessä keskustellen.

Terveydenhuollon henkilökunta tekee työtä koko sydämellään, mutta nykyjärjestelmässä sydän tulee tallotuksi ja samalla hoidon laatu vaarantuu. Rakenteet on viritetty niin äärimmilleen, että kun yksi sairastuu, koko pakka kaatuu.

Terveyskeskusten lääkäripula on ratkaistavissa, mutta se vaatii ajatusmaailman muutosta ja henkilökunnan aitoa kuuntelua.

Lotta-Maria Oksanen

lääketieteen lisensiaatti,

erikoistuva lääkäri, Espoo

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Malesialaiskoneen alasampumisen tutkijat julkaisivat äänitteitä Ukrainan separatistien ja Venäjän upseerien puhelinkeskusteluista

    2. 2

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    3. 3

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    4. 4

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    5. 5

      Useita ihmisiä haavoittunut kouluammuskelussa Kaliforniassa, epäilty otettu kiinni

    6. 6

      Poliisi ei aloita esitutkintaa Jussi Halla-Ahon twiitistä, Abdirahim ”Husu” Hussein teki rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta

    7. 7

      Bruce Dickinson kävi Helsingin yliopistolla vastaanottamassa kunniatohtorin hatun ja miekan – Iron Maiden -laulajalle järjestettiin oma seremonia

    8. 8

      Yritys tarjoaa vanhemmille mahdollisuutta valita alkioistaan älykkäimmät ja karsia diabeetikot – ”Herättää kysymyksiä rodunjalostuksesta”, sanoo asiantuntija

    9. 9

      Migri ja hallinto­tuomioistuimet järkyttyivät irakilaismiehen surmasta ja EIT:n tuomiosta

    10. 10

      Runoilija Jouni Teittinen voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    2. 2

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    3. 3

      Sähköpotkulautojen synkkä saldo Helsingissä: 400 potilasta sairaaloissa, yhdeksän aivovammaa

    4. 4

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    5. 5

      Suomesta palautettu irakilaismies surmattiin Bagdadissa – Suomi rikkoi ihmisoikeus­sopimusta, linjasi EIT

    6. 6

      Yhden tv-historian pitkäikäisimmän tv-ohjelman tulevaisuus on vaakalaudalla, saippuasarjan kaikkien näyttelijöiden sopimukset purettiin

    7. 7

      200 miljardiin kasvanut kansallisaarre ei olekaan pyhä – Mitä tapahtuu, jos hallitus kajoaa suomalaisten eläkesäästöihin?

      Tilaajille
    8. 8

      Osa ihmisistä löytää itsensä vasta äärirajoilla, ja heitä yhdistävät samat piirteet – Henri Ansio oli 110-kiloinen lukiolainen, kunnes päätti ottaa itsestään kaiken irti

      Tilaajille
    9. 9

      Omistajaohjaus­ministeri Paatero vaatii Postia lopettamaan vuokra­työvoiman käytön lakon ajaksi – ”Tässä ovat menneet puurot ja vellit pahasti sekaisin”, kommentoi Paltan toimitusjohtaja

    10. 10

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Uutela ja Ilkka Mannikainen saattavat lentää monta tuntia vain käydäkseen vessassa toisessa maassa – He harrastavat lentopisteiden keräämistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    3. 3

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    4. 4

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    5. 5

      Matka mystiselle erämaajärvelle – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miksi Inarijärven kauneus kerää ylistystä maailmalla

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    7. 7

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    8. 8

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    9. 9

      Mistä Maria Nordinin kiistellyssä kurssissa on kyse? Materiaaliin perehtynyt asiantuntija kertoo, mikä teki sisällöstä vaarallisen

    10. 10

      Posti pyrkii saamaan joulukortit ja -paketit perille, vaikka lakko kestäisi neljä viikkoa – HS kokosi vastauksia lakkoon liittyviin keskeisiin kysymyksiin

    11. Näytä lisää