Suomen kannatti yrittää, vaikka tulosta ei tullut - Mielipide | HS.fi

Suomen kannatti yrittää, vaikka tulosta ei tullut

Turkki pääsi EU-jäsenehdokkaaksi Suomen puheenjohtajuuskaudella vuonna 1999. Odotukset olivat korkealla, vaikka tie jäsenyyteen tiedettiin pitkäksi.

27.10.2019 2:00 | Päivitetty 27.10.2019 8:36

Myös kaksi­kymmentä vuotta sitten Suomi oli EU:n puheen­johtajamaa. Kerta oli Suomelle ensimmäinen, ja siihen aikaan puheenjohtajuudessa oli enemmän sekä työtä että hohtoa kuin nykyisin.

Puolivuotinen urakka huipentui jäsenmaiden johtajien kokoontuessa Helsinkiin joulukuussa 1999. Viimeinen suuri asia, josta vielä piti sopia, oli suhtautuminen Turkin EU-jäsenyysanomukseen, jonka maa oli alun perin jättänyt jo vuonna 1987.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide