Mielipide    |   Lukijan mielipide

Pakolaisvakoilu on syytä kriminalisoida myös Suomessa

Pakolaisvakoilu kohdistuu yleensä maiden opposition jäseniin, toisinajattelijoihin sekä erilaisiin etnisiin tai uskonnollisiin vähemmistöihin.

Pakolaisvakoilulla tarkoitetaan ilmiötä, jossa vieras valtio kerää tietoa ulkomailla asuvista kansalaisistaan ja joissain tapauksissa myös heidän kanssaan yhteistyötä tekevistä henkilöistä tarkoituksenaan kontrolloida ja vaientaa heidät. Monesti henkilöiden ­kotimaassa asuvia sukulaisia saatetaan tässä yhteydessä myös painostaa ja uhkailla.

Pakolaisvakoilua harjoittavat lähinnä diktatuurit ja muut ­autoritaariset maat, ja se kohdistuu yleensä maiden opposi­tion jäseniin, toisinajattelijoihin sekä erilaisiin etnisiin tai uskonnollisiin vähemmistöihin. Vakoilua harjoittavat sekä varsinaiset tiedustelu-upseerit että heidän värväämät agentit.

Suojelupoliisi on todennut, että pakolaisvakoilua on esiintynyt Suomessa jo pitkään ja että siitä on muodostunut pysyvä ilmiö. Maailmalla on paljastunut tapauksia, joissa muun ­muassa Venäjän, Kiinan, Iranin ja Turkin on todettu harjoittaneen pakolaisvakoilua. Julkisten tietojen pohjalta voidaan epäillä, että ainakin Venäjä, Kiina ja Iran ovat harjoittaneet pakolaisvakoilua myös Suomessa.

Suomessa pakolaisvakoilua itsessään ei ole kriminalisoitu, ja ongelmallista onkin toiminnan varhainen vaihe, jossa kohteesta kerätään tietoa eri tavoin, vaikkapa julkisella paikalla valokuvaamalla.

Esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa toiminta on kriminali­soitu, kun taas Tanskassa ja Saksassa pakolaisvakoilusta voidaan tuomita muiden lakien perusteella. Muun muassa Ruotsissa on myös tuomittu henkilöitä pakolaisvakoilusta, joten laki ei ole jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi.

Pakolaisvakoilun kriminalisointi olisi tärkeää kahdesta syystä. Ensinnäkin pakolais­vakoilu loukkaa kohteen turvallisuutta ja yksityisyyttä, ja sillä voi olla jopa kohtalokkaita seurauksia uhrille tai tämän läheisille. Toiseksi, toiminta loukkaa myös Suomen kansallisia etuja, sillä se on omiaan kaventamaan kansalaisten perusoikeuksia, kuten mielipiteenvapautta tai oikeutta poliittiseen toimintaan.

Kylmän sodan jälkeisellä ajalla pakolaisvakoilua on yritetty kriminalisoida ainakin kaksi kertaa, mutta tuloksetta. Viimeksi Jyrki Kataisen (kok) ja Alexander Stubbin (kok) hallitus valmisteli asiaa, ja tuolloin oikeusministeriö pyysi asiasta lausuntoja eri viranomaisilta ja muilta yhteisöiltä.

Lähes kaikki lausunnonantajat kannattivat toiminnan kriminalisointia, mutta asian valmistelu kuitenkin keskeytyi ­keväällä 2015, ilmeisesti ajan puutteen vuoksi.

Hallitusohjelmassaan Antti Rinteen (sd) hallitus on asettanut tavoitteekseen demokra­tian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteiden edistämisen. Näissä puitteissa olisi hyvä myös kriminalisoida pakolaisvakoilu. Vanhan valmistelun pohjalta kriminalisointi voitaisiin ehkä valmistella nopeastikin, mikäli poliittista tahtoa on.

Viktor Rantala

tohtorikoulutettava, tiedusteluhistorian tutkija

Helsingin yliopisto

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Moskovalaisesta arkistosta löytyi 53 laatikollista tietoa ”likvidoiduista punasuomalaisista”

    2. 2

      Kotiväkivalta lisääntyi Venäjällä, kun sitä säätävä laki lieveni – HS:n erikoisartikkelissa tavataan naisia, joilta tatuoijat ovat piilottaneet arvet

      Tilaajille
    3. 3

      Näin Suomi juhli Huuhkajien historiallista EM-kisapaikkaa: Manta peittyi ihmisistä, tuntemattomatkin halailivat

    4. 4

      Sukupolvien unelma toteutui: Kuvakooste näyttää, miten Suomi eteni EM-kisoihin

    5. 5

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    6. 6

      ”Hullu suomalainen EM-ilo”, ”Ihme”, ”Ilon kyyneleet”, ulkomaiset mediat uutisoivat näyttävästi Huuhkajien historiallisen menestyksen

    7. 7

      Sosiaalinen media repesi Huuhkajien EM-kisapaikasta: Teemu Pukin upea ele ihastutti, Paavo Arhinmäki piikitteli ottelun järjestyksenvalvojia

    8. 8

      Kontulan maine on vanhentunut ja ansaitsematon, sanoo Lauttasaaresta muuttanut Kimmo Isbjörnssund

    9. 9

      Huuhkajien menestys rakentui vaivihkaa, mutta varmasti ja yllättävän nopeasti – tilastot kertovat, miten peli parani viime vuosina

    10. 10

      Anna Rahikaisen lapsuudessa sattui traaginen onnettomuus, ja nyt hän kammoaa vanhoja autoja – HS:n lukijat kertovat peloista, jotka ovat periytyneet lapsuudesta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Sillanpää saa syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksi­käytöstä – ”Elämä jatkuu ja minulla on puhtaat jauhot pussissa”, laulaja kommentoi Iltalehdelle

    2. 2

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    3. 3

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    4. 4

      Näin Suomi juhli Huuhkajien historiallista EM-kisapaikkaa: Manta peittyi ihmisistä, tuntemattomatkin halailivat

    5. 5

      Eturauhassyöpään suhtaudutaan liian huolettomasti, sanoo syöpälääkäri – Vessakäynnit voivat paljastaa ensimmäiset oireet

    6. 6

      HS:n erikois­artikkeli näyttää, miten Suomen maalit EM-karsinnoissa ovat syntyneet – Teemu Pukin maaleissa toistuu yksi kaava

      Tilaajille
    7. 7

      Ihan tavallinen suomalainen suku­juhla oli Yasu Jukkolalle suuri järkytys – sen seurauksena Etiopiasta adoptoitu orpo toi twerkkauksen Suomeen

      Tilaajille
    8. 8

      Nyt se on viimein totta: Suomi pelaa jalkapallon EM-lopputurnauksessa – ”kyyneleet tuli silmiin”

    9. 9

      Notre Damen uusi julkisivu kuumentaa tunteita Ranskassa – remontista vastaava kenraali käski arkkitehtiä ”tukkimaan turpansa”

    10. 10

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    2. 2

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    3. 3

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    4. 4

      Matka mystiselle erämaajärvelle – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miksi Inarijärven kauneus kerää ylistystä maailmalla

      Tilaajille
    5. 5

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    6. 6

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    7. 7

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    8. 8

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    9. 9

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    10. 10

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    11. Näytä lisää