Mielipide    |   Lukijan mielipide

Kahdeksasluokkalaisille taidevierailuja tarjoavan Taidetestaajat-hankkeen jatko on nyt eduskunnan käsissä

Hanke tulisi vakinaistaa ja siirtää asteittain valtion rahoituksen piiriin.

Suomen kaikkien aikojen suurin nuorten kulttuurihanke, Taidetestaajat, on käynnistänyt kolmannen lukuvuotensa tänä syksynä. Hanke tarjoaa vuosina 2017–2020 kaikille Suomen kahdeksasluokkalaisille kaksi taidevierailua ­ot­taen tasa-arvoisesti huomioon syrjäisimmätkin kunnat ja erityisryhmät.

Nuoret pääsevät kertomaan mielipiteensä taiteesta sovelluksen avulla, ja heidän arvionsa ovat kaikkien luettavissa Taidetestaajien sivustolla. Niistä ­näkyy, että vierailut tarjoavat ­monille ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea taidetta, johon he eivät ikinä muuten törmäisi.

Erilaisten ja eri puolilta Suomea tulevien nuorten antama kritiikki muistuttaa myös taideorganisaatioita nuorten moninaisuudesta ja auttaa näkemään heidät tulevaisuuden mutta vieläkin tärkeämmin ­nykypäivän yleisöinä. Ainakin kolmannes nuorista ilmoittaa olevansa halukkaita uusimaan kohtaamisensa taiteen kanssa, mikä tarkoittaa yli 20 000 nuorta jokaisessa ikäluokassa.

Toiminnan ovat käynnistäneet ja rahoittaneet määräajan Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden, ja hanketta on koordinoinut Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto. Nyt kun toiminnan tarpeellisuus ja menestys on osoitettu, se tulisi vakinaistaa ja siirtää asteittain valtion rahoituksen piiriin.

Säätiöt ovat tarjonneet val­tiolle osarahoitusta hankkeen jatkamiseksi vuodesta 2020 lähtien. Tämä osoittaa rahoittajilta sitoutumista ja uskoa hankkeen merkittävyyteen: 20 miljoonaa euroa sijoitettuaan ne ovat ­valmiit investoimaan vielä lisää!

Taidevierailut ovat laajasti ­integroitavissa koulujen arkeen ja useisiin oppiaineisiin. Ne sopivat opetussuunnitelman tavoitteisiin koulun ulkopuolisista oppimisympäristöistä ja muodostavat lisäresurssin koulujen taide- ja kulttuurikasvatukseen. Olisi valitettava menetys, jos tämä koulujen ja taideorganisaatioiden välille rakennettu yhteistyö jouduttaisiin ajamaan alas.

Hanke on saanut hyvän vastaanoton sekä koulujen että taidetoimijoiden keskuudessa. Peräti 94 prosenttia koulujen edustajista ja täydet sata prosenttia taideorganisaatioiden edustajista pitää hanketta tärkeänä. Ainoastaan viisi prosenttia vastanneista kouluista olisi varmasti tehnyt taidevierailuja ilman Taidetestaajia.

Ratkaisevassa asemassa on nyt eduskunnan budjettikäsittely. Suomi tarvitsee luovia osaajia ja taideyleisöä jatkossakin. Taidetestaajat on tärkeä panostus nuoriin ja investointi tulevaisuuteen. Onko meillä varaa jättää tämä tilaisuus käyttämättä?

Olli Luukkainen

puheenjohtaja, Opetusalan ammattijärjestö OAJ

Teemu Hassinen

toimitusjohtaja, Sivistystyönantajat

Tommi Laitio

toimialajohtaja, Helsingin kaupunki


Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa https://www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Moskovalaisesta arkistosta löytyi 53 laatikollista tietoa ”likvidoiduista punasuomalaisista”

    2. 2

      Näin Suomi juhli Huuhkajien historiallista EM-kisapaikkaa: Manta peittyi ihmisistä, tuntemattomatkin halailivat

    3. 3

      Kotiväkivalta lisääntyi Venäjällä, kun sitä säätävä laki lieveni – HS:n erikoisartikkelissa tavataan naisia, joilta tatuoijat ovat piilottaneet arvet

      Tilaajille
    4. 4

      Sosiaalinen media repesi Huuhkajien EM-kisapaikasta: Teemu Pukin upea ele ihastutti, Paavo Arhinmäki piikitteli ottelun järjestyksenvalvojia

    5. 5

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    6. 6

      Sukupolvien unelma toteutui: Kuvakooste näyttää, miten Suomi eteni EM-kisoihin

    7. 7

      Huuhkajien menestys rakentui vaivihkaa, mutta varmasti ja yllättävän nopeasti – tilastot kertovat, miten peli parani viime vuosina

    8. 8

      ”Hullu suomalainen EM-ilo”, ”Ihme”, ”Ilon kyyneleet”, ulkomaiset mediat uutisoivat näyttävästi Huuhkajien historiallisen menestyksen

    9. 9

      Nyt se on viimein totta: Suomi pelaa jalkapallon EM-lopputurnauksessa – ”kyyneleet tuli silmiin”

    10. 10

      Salaperäinen raportti turvallisuusuhista kuohuttaa Britanniassa – Boris Johnson väisteli kysymystä pimittämisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Sillanpää saa syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksi­käytöstä – ”Elämä jatkuu ja minulla on puhtaat jauhot pussissa”, laulaja kommentoi Iltalehdelle

    2. 2

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    3. 3

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    4. 4

      Näin Suomi juhli Huuhkajien historiallista EM-kisapaikkaa: Manta peittyi ihmisistä, tuntemattomatkin halailivat

    5. 5

      Eturauhassyöpään suhtaudutaan liian huolettomasti, sanoo syöpälääkäri – Vessakäynnit voivat paljastaa ensimmäiset oireet

    6. 6

      HS:n erikois­artikkeli näyttää, miten Suomen maalit EM-karsinnoissa ovat syntyneet – Teemu Pukin maaleissa toistuu yksi kaava

      Tilaajille
    7. 7

      Ihan tavallinen suomalainen suku­juhla oli Yasu Jukkolalle suuri järkytys – sen seurauksena Etiopiasta adoptoitu orpo toi twerkkauksen Suomeen

      Tilaajille
    8. 8

      Nyt se on viimein totta: Suomi pelaa jalkapallon EM-lopputurnauksessa – ”kyyneleet tuli silmiin”

    9. 9

      Notre Damen uusi julkisivu kuumentaa tunteita Ranskassa – remontista vastaava kenraali käski arkkitehtiä ”tukkimaan turpansa”

    10. 10

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    2. 2

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    3. 3

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    4. 4

      Matka mystiselle erämaajärvelle – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miksi Inarijärven kauneus kerää ylistystä maailmalla

      Tilaajille
    5. 5

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    6. 6

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    7. 7

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    8. 8

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    9. 9

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    10. 10

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    11. Näytä lisää